torstai 17. toukokuuta 2018

Pikanootti: Brokreacja The Blogger 2017

Tunnistatko sinä bloggaajan? Bloggaaja on se ärsyttävä tyyppi, joka maistelutilaisuuksissa kyselee epäolennaisuuksia ja on paljon äänessä. Bloggaaja tuo viskifestareille oman vesipipetin ja kävelee musta reittausvihko kädessä pitkin aluetta välillä silmälasejaan sormella ylös nostellen. Bloggaaja muistaa tuoda oman mielipiteensä kuuluviin vaikka siihen on harvoin aihetta saati kompetenssia. Ja ennen kaikkea bloggaaja arvostaa erilaisuutta, harvinaisuutta ja outoutta kaiken muun, jopa maun, edelle.

Näiden stereotypioiden ympärille rakentuu puolalaisen Brokreacjan The Blogger -olut. Vuoden 2017 versiossa on yksi kummajainen ja outous, miksi siitä puhutaan viskiblogista. Sitä ei ole kypsytetty yhdessä vaan kahdessa eri viskitynnyrissä. Takaetiketin mukaan tynnyrit ovat Bowmorelta ja Laphroaigilta. Kyseessä on siis näissä tynnyreissä kypsyneiden oluiden sekoite.

Oluen outoudet eivät lopu tähän. Mukaan on tungettu kiivisosetta, kaakaopapuja, suolaa ja melkoinen maltaiden sekamelska. Humalapuolella oluen 75 IBUa tulevat pelkästään Magnumista. Koko komeus on määritelty etiketissä Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitteriksi. Pelkkä nimikin saa bloggaajan kuvitteelliset viiksen väpäjämään!

Brokreacja The Blogger 2017


Brokreacja The Blogger 2017 10,2 %


Tuoksu: Todella tunkkainen turve. Jäteöljyhän tästä tulee mieleen. Taustalla jotain erittäin vienoa hedelmäisyyttä.

Maku: Huh! Nyt on viskiä. Sellainen lagavulinmainen maanläheisyys yhdistettynä Longrowin likaisuuteen. Likainen, raaka ja haastava.

Vihdoin viskitynnyrikypsytetty olut, jossa viski oikeasti maistuu. Kiiviä on kyllä mausta hankala enää löytää. Suola ja kaakaopavut voi tuolta ehkä hyvällä mielikuvituksella löytää, mutta itselläni jäi mieleen lähinnä viskimaut ja äärimmäinen raakuus, joka mausta löytyy. Tykkäsinkö? Tottakai! Suosittelenko muille? Vahva ehkä.

Viskitynnyrit ovat muuten mielenkiintoinen asia oluthommissa. Kaiken järjen mukaan esimerkiksi Bowmorelta tai Laphroaigilta oluenpanijoille valuvat tynnyrit ovat aivan loppuun asti kulutettuja, merkittävän laiskoja tynnyreitä, joista ei kyllä tammisuutta pitäisi oluen kypsytysajoilla enää irrota.

Toki viskitynnyrit ovat hieno markkinointikikka. Uskon, että vielä harmittavan miehisessä olutkulttuurissa savuviskitynnyri on kovempi myyntivaltti kuin vaikkapa oloroso-tynnyri.

Tämä on sinänsä sääli, koska olutmaailmassa panimoilla on rajaton vapaus kikkailla puulla. Väsynyt viskitynnyri on väsynyt ratkaisu. Jos tavoitteena on saada olueen viskin makua niin, miksi ei vain lisätä viskiä oluen mukaan? Tai paineistaa uusia tynnyreita viskillä? Tai lastuttaa viskitynnyrilastuilla? Tai käyttää sauvoja kypsytyksessä? Vain taivas on rajana kekseliäisyydelle.

torstai 10. toukokuuta 2018

Bowmore Darkest X Maistila Talventäkki

Sain pari kuukautta sitten Maistilan pojilta suosituksen, että heidän Talventäkkinsä toimisi Bowmoren Darkestin kanssa mainiosti. Oulussa ei enää hirveästi lunta ole, joten talvimyrskyjen varalle säästelty Talventäkki on syytä juoda pois ennen kuin happanee ja kesä pilaa olutelämyksen.

Talventäkki on 9,5 % Winter Ale. Etiketin mukaan olut on "karamellisen maltainen" ja "leppoisan lämmittävä". Olut tuo ilman viskiä haisteltuna ja maisteltuna mieleen joululimpun, muskottipähkinät, palan banaanikakkua ja kourallisen lakritsia. Belgiahan tässä maistuu, niin kuin niin monessa panimon oluessa, vaikka hiivakanta ei kuulema ole Manner-Eurooppalainen.

Bowmoren Darkestia olen juonut ämpäritolkulla. Tällä hetkellä kaapista löytyi vain 2006 pullotettua vanhan etiketin Darkestia, joka on mahtava viski. Makumaailmasta löytyy kaakaota, hienostunutta lämmintä puuta, hapanta marjaa ja yskänpastilleja. Juoma on sopivasti sekoitettu suoraan juomavahvuuteen (43 %), joten vedelläkään ei tarvitse läträtä. Huikea viski!

Ja sitten näitä pitäisi maistaa yhdessä. Molemmat olivat yksistään hyviä. Valitettavasti näissä parituksissa kaksi hyvää ei aina toimi yhdessä. Vedin parituksen perinteisellä olut-viski-olut -kaavalla.

Talventäkki ja Darkest

Maistila Talventäkki 9,5 % X Bowmore Darkest 43 %


Yhteenveto: Viskillä lakritsi muuttuu silmille hyökkääväksi salmiakiksi, jossa on mukana ripaus mustapippuria. Viski taittaa myös joululimppua ja banaanikakkua taka-alalle ja tarjoilee tilalle tiukkaa mustaherukkapastillin tapaista leikittelyä. 

Tämä pari kyllä toimi. Hankala sanoa, ovatko juomat enemmän kuin osiensa summa, sillä tällä kertaa osat ovat niin priimaa. Huonommat ne eivät ole. Valitettavasti tätä paria ei ole maailman helpoin enää päästä maistamaan. Talventäkki on kiven alla ja vanhan etiketin Darkest on myös hinnoissaan ja hankala löytää. En näe kuitenkaan tämän parin valossa, miksi ei kokeilisi nykyistä Darkestia ja mitä tahansa belgivaikutteista Winter Alea. 

Koska Darkest ja Talventäkki ei oikein sovi vuodenaikaan niin kevättä voi fiilistellä vaikka uudella suomalaisella popilla.


***
Bowmore Darkest 43 %


Kuvabonuksen lisäksi aiempia oluen ja viskin kanssa tehtyjä kokeilujani voi lueskella täältä:

torstai 3. toukokuuta 2018

Maisteluraportti: VYS ja huomisen klassiset sherrymonsterit

Viime viikolla nautittiin Oulussa viskiä otsikolla "VYS ja huomisen klassikot". Huomisen klassikoiden teemana oli tällä kertaa ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä kypsyneet skotlantilaiset single malt -viskit. Herkkua siis isolla H:lla!

Illan kattaus oli maistelujärjestyksessä seuraava:

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %
Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %
Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %
Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %
Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %
Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59, 2 %

Melkoinen kasa sherryhirviöitä ja suurin osa tynnyrivahvoja. Iso pelko tällaisessa tastingissa on, että viskien maut muuttuvat kakofoniaksi. Erottaako näin samasta puusta veisteltyjä viskejä edes toisistaan? Pelkoihin ja kysymyksiin saa parhaan vastauksen kokeilemalla. Varg Vikernesiä lainaten: Let's find out!

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %


Tuoksu: Vahvaa tammisuutta, märkiä lehtiä, hauskaa rautaisuutta. Ripaus mentholia ja runsaasti kaakaota.

Maku: Märät lehdet muuttuvat enemmän ruohomaisiksi nooteiksi ja kaakao saa kylkeensä ripauksen chiliä. Tammi seästää ja pitää makumaailman mukavan tummana.

Ei paha alku! Suorastaan erinomainen. Springeri ei kyllä petä.

Seuraavaksi maisteltiin Glendronachia. Tislaamo keräsi aikoinaan kyseenalaista mainetta single cask -termin venyttämisestä, mutta se on ihan oman postauksensa paikka. Nyt mennään maku edellä.

Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %


Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %


Tuoksu: Rusinaa, luumua ja muuta perinteistä sherrymörkökamaa. Rikki nousee jo nenään.

Maku: Yllättävä ruutisuus tuo rusinoille potkua. Vedellä tasoittuu ja esiin nousee suklaata ja kermatoffeeta.

Ei pahaa tämäkään. Vahva rusinaisuus vie tynnyriarvaukseni PX:n suuntaan. Suunmyötäistä.

Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %


Tuoksu: Nyt on makeaa tammea! Tasapainoisen ja kompleksisen oloinen. Ensimmäinen mielleyhtymä tuoksusta on piparkakkutalo.

Maku: Hyvät tanniinit (ottaa poskeen), tasapainoinen ja jännittävä. Piparkakut saavat vesilisällä makukirjoon kaverikseen kevyttä ruohoisuutta ja suklaata.

Whiskybroker on vähemmän tunnettu pullottaja, mutta skenepiireissä nauttii suurta arvostusta. Eikä suotta. Jälleen erinomaista tavaraa.

Seuraavaksi maisteltiin kaksikko, jota kaikki ovat varmaan tietämättään juoneet. Ballantinesin blendeihin tavaraa puskevat Glenburgie ja Miltonduff eivät sellaisinaan löydy joka harrastajan kaapista. Se ei tarkoita, etteikö nämä toimisi myös single maltteina.


Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %

Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %


Tuoksu: Nyt on rikkiä ja ruutia. Kunnon Thunder King -viski!

Maku: Ruutisuus saa kaverikseen tiukkaa pippurisuutta joka vedellä vielä korostuu. Tässäkin vesilisällä jotain ruohoista. Vahva tammisuus pistää hymyilyttämään.

Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %


Tuoksu: Nyt on prosentit niin tapissa, että pitää aukoa nenä vedellä. Veden kanssa todella mahtava hunajaisuus. Vahakynttilää, raikasta yrttisyyttä, huonekalulakkaa ja pippuria.

Maku: Yrtit tarkentuvat johonkin piparmintun tapaiseen. Huonekalulakka ja hunajaiset vahakynttilät tuovat mieleen ortodoksiset kirkot.

Hyvinhän ne toimi! Miltonduff oli itseasiassa oma suosikkini koko kattauksesta. Hunajaisuus toimi perinteisten sherrynoottien kanssa loistavasti.

Viimeiseksi jätetty Highland Park on jännä tapaus. Minä väitän, että Highland Park opetti suomalaiset viskiharrastajat menemään sekaisin sherryviskeistä. Alkon verkkokauppasekoilut, käsiin räjähtäneet hinnat huutokaupoissa ja yleinen heikon saatavuuden aiheuttama hype sai suomalaiset harrastajat isossa kuvassa katsomaan viskimaailmassa myös savuisten viskien ulkopuolelle.

Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %


Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %


Tuoksu: Edellisten jälkeen vienoa savuisuutta ei voi olla huomaamatta. Tammea, marjaa ja märkää sammalta.

Maku: Marjat ja turve muodostavat sen kuuluisan yskänpastillin. Tervaa ja tanniineja.

Highland Parkin Smws & VYS on loistava viski, joka tervaisuudessaan sopi päättäämään juuri Oulun VYS-tastingin täydellisesti. Samalla se oli mielestäni kattauksen heikoin viski, joka kertoo enemmän kattauksesta kuin HP:stä.

Etukäteen pelkäsin, että viskit sekoittuisivat toisiinsa, mutta tämä pelko oli kyllä turha. Kaakaossa, kuivatuissa hedelmissä, ruohossa, toffeessa ja pippurissa on monia sävyjä. Kaikki viskit tarjosivat ainutkertaisia makuja ja kertaakaan ei pelottanut, että lasit menisivät sekaisin.

Kiitokset kanssamaistelijoille ja hienoa, että paikalla oli myös uusia vyssiläisiä. Seuraava VYS-tasting on Oulussa toivottavasti jo tämän kuun loppupuolella. Pikkulinnut lauloivat, että mailiaan kannattaa alkaa jo tarkkailemaan.

***
Kaikille oululaisille vielä muistutuksena, että facebookista löytyy ryhmä "Oulun Seudun Viskiharrastajat". Käykää liittymässä. Samalla voi myös tykätä sivusta Just Peat It ja ihmetellä, miltä maistuu Clynelish, kun siihen lisätään piimää.







torstai 26. huhtikuuta 2018

Pikanootti: Ardbeg An Oa

Ei heti uskoisi, mutta olen mieleltäni konservatiivi. Jotkut asiat hyvä pitää sellaisinaan ja muutos muutoksen vuoksi on tyhmyyttä. Näiden ympärillä sitten jokapäiväinen elämä rullaa, ja näihin peruspilareihin on oiva nojautua kun elämän myrskyt heittelevät.

Tälläisiä elämän peruspilareita ovat itselleni esimerkiksi se, että Lagavulinin 16-vuotias on ainoa peruspullote Lagavulinilta, ja että Ardbegin peruspullotteita on vain kolme - Ten, Uikutus ja Corry.

Niin kuin konservatiiveille yleensä käy, ajan puskutraktorit romuttavat idyllit ja elämän perusteita on mietittävä uudestaan. Lagavulinilta tupsahti 2016 8-vuotias juhlapullo, joka nostettiin myöhemmin 16-vuotiaan rinnalle osaksi peruspullotesarjaa. Ardbeg puolestaan lanseerasi 2017 An Oan ja taas pukkasi kriisiä!

An Oa jatkaa Ardbegin nimeämislinjaa: satunnaisesti valittu pinnanmuoto tislaamon läheisyydestä gaeliksi. Tällä kertaa kyseessä on Oan niemi/kallio, josta löytyy kiviä ja linnunpesiä. Tarkempia tietoja kannattaa tarkastella vaikka täältä.

Itse viski on nasu, jossa on käytetty ainakin kolmea erilaista tynnyrityyppiä. Virgin oak, PX ja bourbon tynnyrit on vatattu yhteen tammisessa vattausastiassa, jonka Ardbeg on, ilmeisesti tätä projektia varten, päättänyt hankkia. 

Profiililtaan An Oaa markkinoidaan hiukan helpommin lähestyttävämpänä Ardbeginä. Sanat mellow ja smooth vilahtelevat tislaamon omissa markkinointimateriaaleissa. Alkossa hinta asettuu lähemmäs Teniä kuin Uikutusta/Corryä. 

Otin rinnalle vertailun vuoksi Teniä. Ennen maistamista on syytä kerrata lähes mantranomainen valhe - maku ratkaisee!

Ardbeg An Oa.

Ardbeg An Oa, 46,6 %

Tuoksu: Teniin verrattuna tummempi ja sekavampi nenä. Turvetta ja syksyn lehtiä. Aivan ripaus punaista marjaa.

Maku: Yllättävän pistävästi hyökkää etanoli kielen päälle. Turve tulee esille vasta jälkimaussa. Ripaus pippuria, hyppysellinen suolaa. Jotain sotkuista syksynlehteä ja vieno tammisuus.

Verrokkina ollut Teni on huomattavasti puhtaampi viski. Molemmista löytyi hedelmäisyyttä, mutta Tenin raikas omena on mielyttävämpi kuin An Oan tunkkainen marjaisuus.

Voisi sanoa, että An Oa tummempi ja sekavampi Ten. Maailmalla jotkut ovat olleet sitä mieltä, että näitä kahta ei erota toisistaan, mutta rinnakkain näistä jotain eroja löytää. Minulle Ten uppoaa paremmin, mutta en näi mahdottomana että jollekin An Oa olisi enemmän mieleen. Ja minusta An Oa on tarpeeksi erilainen, jotta paikka uutena peruspullotteena on perusteltu.

***
Selaisin arkistoja ja hoksasin, että noin kolme vuotta sitten olin kirjoitellut pikaisesti tastingista, jossa oli koko perusrange ja Perpetuum rinnakkain. Sinne pääsee tästä.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Pikanootti: Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46 %

Jos viskin kyljessä lukee 800 vuotta, niin onhan sitä pakko maistaa. Krügers Whiskygalerien Rendsburgin kaupungin 800-vuotisbileisiin pullottama Caol Ila on hämäävästä etiketistään huolimatta kuitenkin vain 10-vuotias. Pullottaja sattuu muuten olemaan samaisesta kaupungista kotoisin. Sattumaako? Enpä usko!

Hetki piti miettiä, että mitähän helvettiä.
Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46%

Tuoksu: Salmiakkia, ripaus saippuaa, parfyymejä, omenaa, henkäys turvetta.

Maku: Savustettuja vihreitä hedelmiä, salmiakkia. Märkää paperia. Harmittavan lyhyt jälkimaku.

Kauan pullossa ollut viski. Ja samplekaan ei ihan tuorein ole, joten maussa hiukan häirinnyt paperisuus voidaan laittaa sen piikkiin. Joka tapauksessa hieno nenä, jonka parissa viihtyi pitkään.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Olutkaupunki Gdansk

Kävin pyörähtämässä pitkän viikonlopun Gdanskissa. Vanha hansakaupunki henkii historiaa ja Turusta lentävä Wizzair tarjoaa hinnoiltaan erittäin kilpailukykyisiä lentoja. Niinpä kylänraitilla on meno kuin Haaparannassa: ruotsia ja suomea kuulee enemmän kuin puolaa.

Puolan käsityöläisolutbuumista nauttimiseen kaupunki on erinomainen. Kävin tarkastamassa muutaman Ratebeerin ja Untappedin suosituksen. En pettynyt.

Baarikierros Gdanskissa

Pułapka löytyy lähes vastapäätä Gdanskin kauppahallia osoitteesta Straganiarska 2. Eurolavoista ja kirpputorisälästä kyhätty sisustus on niin hip ja cool, että hipstereillä viikset väpäjää ja ovensuussa. 

Olutvalikoima oli törkeän kova. Hanoja ei ollut montaa, mutta niistä löytyi muun muassa kolme tynnyrikypsytettyä puolalaista imperial stouttia (Browar Golemin Lilithin tynnyrykypsytyksille vahva suositus) ja pullopuolella belgialaisia klassikoita oli hyllyt väärällään. 

Valitettavasti paikka ei tarjonnut maistelulautasia, mutta pienin tuoppikoko oli sopiva 1,5 dl. Tällä annoskoolla jaksoi maistella useamman imperial stoutin. Suomalaiseen hintatasoon nähden Puolassa oluen juominen on ilmaista. Pisti hiukan hymyilyttämään kun tarjoilija halusi etukäteen varoittaa tilaamani tynnyrikypsytetyn imperial stoutin hinnasta: puolen litran tuoppi olisi maksanut nimittäin 8,5 €.

Seuraavana testiin pääsi turistioppaista löytyvä panimoravintola Browar Piwna. Muutamaa omaa olutta ja puolalaista perinneruokaa tarjoavaa paikkaa ei voi hyvillä mielin ainakaan oluen ystävälle suositella. Mauttomat oluet eikä shurekissa (puolalainen siskonmakkarakeitto) ollut kananmunaa. Pettymys.

Tämä vierailu sai miettimään panimoravintoloita noin yleensä. Tampereen Plevna taitaa olla ainoa edes siedettävä, jossa olen vieraillut. Yleensä olut on paskaa ja ruoka korkeintaan keskinkertaista. Saa antaa vinkkejä hyvistä panimoravintoloista.

Prairie Artisan Ales - Brett C @ Labeerynt
Browar Piwnan jälkeen Labeerynt (Szeroka 97) oli taivas maan päällä. Sympaattisesta kellarista hiukan pahimman turistikeskittymän ulkopuolelta löytyvä pubi tarjosi suuren valikoiman puolalaista käsityöläisolutta. Ja jälleen kylkeen pullosta niitä belgiherkkuja. Hauskasti valikoimassa ei ollut juuri päällekkäisyyksiä Pułapkan kanssa, joten uutta juotava löytyi yllin kyllin. Vahva suositus!

Viimeinen testaamani baari, Degustatornia, löytyi rankadun Hiltonin takapihalta (Grodzka 16). Paikka tarjosi ainoana vierailemistani pubeista maistelulautasia, mikä oli mukava yllätys. Ja olutvalikoima oli jälleen täynnä muihin baareihin nähden uniikkeja puolalaisia pienpanimotuotteita. Pullovalikoima ei ihan Labeeryntin tai Pułapkan tasolle yltänyt, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.


Olutkulttuurin erot

Tärkein opetus reissusta oli kuitenkin alkoholikulttuurin erilaisuus. Tilasin Pułapkan tiskiltä Cantillonin Rose de Gambrinuksen ja ensimmäinen kysymys baarimikolta oli: "Here or takeaway".

Pułapka
Ja tosiaan, perjantai-illan hämärtyessä, ja baarin täyttyessä, ihmiset ostivat pullotavaraa mukaan ja menivät nauttimaan vuoden ensimmäisistä lämpimistä illoista ja nauttimaan olutta katukiveyksellä istuen. Vastapäisen baarin asiakkaiden noudattaessa samaa kavaa, täyttyi katu laatuoluista ja elämästä nauttivista ihmisistä.

Tämä on sitä kulttuuria, jota toivoisin myös Suomeen. Valitettavasti baarien ulosmyyntioikeudet taisivat eksyä viranomaistulkintojen byrokratiaviidakkoon. Normienpurkutalkoissa on vielä tekemistä!

Loppuun vielä puolalaista kansanmusiikkia.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Maisteluraportti: Seitsemän Port Charlottea

Mitä/mikä on Port Charlotte? Ensinäkin se on kylä muutaman mailin päässä Bruichladdichin tislaamolta. Toisekseen on kyseisen tislaamon erinomainen pullotesarja. Itse tutustuin jälkimmäiseen.

Tarinan mukaan Bruichladdich osti Port Charlotten kylästä löytyvän vanhan Lochindaalin tislaamon tarkoituksenaan avata se uudelleen. Tarinalla ei ollut onnellista loppua. Ilmeisesti rahoituskierros ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tislaustoimintaa ei koskaan aloitettu uudestaan.

Bruichladdichin omistukseen siirtyneet tislaamorakennukset eivät kuitenkaan jääneet tyhjänpantiksi. Bruichladdichin tislaamolla tislattu Port Charlotte nimittäin kärrätään Lochindaalin tislaamon varastorakennuksiin kypsymään. Erittäin turvesavuinen tisle (n. 40 ppm) saa ainakin markkinointi-ihmisten mielestä näin aivan erityisen luonteen. Ja voi siinä osa totuutta ollakin, Port Charlottet ovat erinomaisia viskejä.

Melkein koko kattaus kuvassa.
Itselläni oli kunnia päästä maistamaan hyvässä seurassa seitsemän Port Charlotte -pullotetta. Illan kattaus jaettiin kahteen osaan, jossa ensimmäisessä keskityttiin ei niin äärimmäisiin makuihin.

Port Charlotte An Turas Mor 46 %

Tuoksu: Vaniljajäätöä päärynäkastikkeella. Makea ja kutsuva.

Maku: Vaniljajäätelö muuttuu vaniljarinkeliksi, jossa mukana turvetta ja tuhkaa.

Jälleen kerran Jim McEwanin "huolella parhaista tynnyreistä valittu multivintage". Veikkaisin, että aika börbbävetoinen tynnyröinti tässä on. Ok, jopa hyvää, ei erinomaista.

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Tuoksu: Jyvämäinen, makean savuinen. Nuorekas.

Maku: Jyviä, turvetta, suolaa, pippuria ja vichyvettä.

Islayn saaren pelloilta raahatut ohrat antaa yllättävän jyvämäisiä nootteja. Hauska mineraalisuus miellyttää, mutta aika yksinkertaisilla komponenteilla tässä mennään.


Port Charlotte 2007 CC: 01 57,8 %

Tuoksu: Kuivattuja hedelmiä, venelakkaa, turvetta, luumuja ja toffeeta.

Maku: Kuivaa hedelmää ja turveetta. Isolla haukulla reilusti puuta ja jopa tanniineja.

Tämä oli jännää. Vanhoissa Cognacin seudun Eau De Vie -tynnyreissä kypsytetty travel retail -viski  maistui mainiolta.


Port Charlotte 2002/2015, Bourbon barrel,  Malts of Scotland, 55,4 %

Tuoksu: Nuotionpohjaa, grillattua kalaa, suolaa ja pullataikinaa. Tuo Ardbegin mieleen.

Maku: Turvetta, kalaa, keltaisia hedelmiä. Vedellä jopa ruohomaisia juttuja.

Koska MoS on yksi parhaista indiepullottajista, olin jopa hiukan pettynyt tähän. Ardbeg mielikuvat olivat outoja, vaikka eihän Ardbegissä mitään vikaa ole. Tästä nelikosta ehdottomasti CC:01 oli eniten minun mieleeni.

Loppuun tykiteltiin sitä synkempää jynkytystä kolmen dramin verran. Ja voi pojat ne oli hyviä!

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Tuoksu: Rikkiä, huonekalulakkaa, punaista marjaa. Todella hyvä!

Maku: Rikkiä, kumia, tammea, tanniineja. Miellyttävän likainen ja robusti. Ripaus salmiakkia.

Illan paras viski. Äärimmäinen pommi joka osa-alueella! Tätä saa muuten kuulema auctionista alle satkun. Ostakee pois!

Port Charlotte PC 12 - Oileanach Furachail 58,7 %

Tuoksu: Märkää paperia, joululimppua ja tummaa puuta.

Maku: Synkkää jynkytystä! Tuhkaa, turvetta, marjoja, lakkaa. Pitkä ja monitahoinen viski.

Tätä olin juonut ennenkin ja kehunut maasta taivaisiin. Ja olihan se edelleen hyvää, mutta Leroy oli parempaa. Kompleksisuudessaan saattaisi kestää Leroyta paremmin aikaa. Erinomainen viski.

Port Charlotte, Valich 02 Gorag, 11 yo 62 %

Tuoksu: Rikkiä, mansikoita, ruutia, turvetta.

Maku: Ruutia ja huonekalulakkaa. Tammea, ja kyllä se mansikka löytyy myös mausta. Todella tuhti. Saa läträtä vedellä!

Huh, mikä tykki! Itse tislaamon kaupasta pullotettu erikoiserä. Pessac-Leognan punaviinitynskää ja sen sellaista. Äärimmäinen viski, joka tarvii aikaa ja vettä. Tähän pitää melkein tutustua uudelleen, mutta joka tapauksessa erinomainen viski.

Tämän illan perusteella rahojansa ei kyllä hukkaan heitä, jos ne Port Charlotteen sijoittaa. Erityisesti viinitynnyrit tuntuvat toimivan loistavasti tälle tisleelle. Kaiken lisäksi, näitä saa vielä ihan siedettävillä hinnoilla. Tykkään, ostan, juon.