Kahden tähden Jaloviina - Konjakki mallia Cajander

Suomalaisessa juomakulttuurissa ei ole äkkiseltään muuta omaperäistä kuin vahva humalahakuisuus. Bulkkilaakerit ja Koskenkorva ovat suomalaisinta mitä perussaunaillan menusta löytyy. Poikkeuksiakin on. Yksi näistä on Jaloviina, jonka uusin inkarnaatio saapui viime keskiviikkona rakkaan alkoholimonopoliliikkeemme hyllyille. Minkä tähden? No kahden tähden!

Jaloviina on kuin suomalaisen mielenlaadun peili. Se on eräänlainen väkiviinojen pettuleipä. Herrojen herkkua, konjakkia, jatketaan kirkkaalla viinalla. Konjakin määrää juomassa kuvaamaan kehitetään asteikko, jonka merkistöön kuuluvat tähdet, jotka nimetään nopeasti sotilasarvoilla. Koska herrojen juomatavat olivat rahvaalle liian tyyriitä, keksittiin prolelle oma juoma konjakin himoa tyydyttämään. Jallu on jäänne ajalta, jolloin jauhoja jatkettiin petulla, kahvi oli ylellisyyttä ja konjakki mallia Cajander.

Parhaimmillaan Alkon hyllyt notkuivat viidestä erilaisesta jaloviinalaadusta. Yhden, kahden ja kolmen tähden versioiden rinnalla oli lähinnä konjakin värinen tähdetön Jaloviina sekä lähes konjakista mennyt Jaloviina Ekstra. Kaiken tämän lisäksi Väinö Linna tarjoaa tuntemattomille sotilailleen leikattua konjakkia Mannerheimin 75-vuotispäivien kunniaksi. Ulkomailla tuntematon Jaloviina on suomea isolla ässällä.

Kahden tähden jaloviinan valmistus lopetettiin vuonna 1947. Altian 80-vuotispäivien kunniaksi tämä osa suomalaista alkoholikulttuuria palaa Alkon hyllyille. Samalla kuluttajat pääsevät maistelemaan myös pieniä eriä suomalaisten pienpanimoiden erikoisoluita. Jallunmetsästysreissulla nappasin saunaolueksi Stallhagenin IPAn. Oluet ja jallut kannattaa rajallisen saatavuuden vuoksi hakea lähikaupasta mitä pikimmiten. Itse en olutta osaa maistella, niin siunaan teitä pelkällä kuvalla.

Tasting notet: tätä kissa ostaisi.

Jaloviina on Pöytäviinan ohella ainoita kieltolain kumoamisesta asti myynnissä olleita nimikkeitä. Ensi vuonna 80 vuotta Altian mehuista täyttää Kolme Leijonaa, Hehkuviini ja Gambina. Mikäli nyt oikein muistan, niin ainakin Kolmesta Leijonasta suunnitellaan jotain kahden ** jallun kaltaista erikoispullotetta. Jäämme odottamaan pelonsekaisin tuntein.

Jallun kunniaksi piti tietysti järjestää erikoistilaisuus. Suomeksi tämä tarkoitti hyvää seuraa, pullo kaikkia jalluja ja Star Warssia. Nuoremmalle polvelle jallulla läträäminen on synnyttänyt ihan oman alakulttuurinsa, kuten Tähtien Sota -drinkin. Tämän kunniaksi päätimmä katsoa aitoa ja alkuperäistä Tähtien Sota -trilogiaa kera jallun. Jallujen tähtimäärä antoi ohjeistuksen, minkä elokuvan aikana mikäkin pullo piti tyhjentää. Varmuuden vuoksi aloitimme Imperiumin vastaiskusta, jotta aistit olisivat mahdollisimman terävinä jaloviinauutuutta maistellessa.

Tähtiensota        

4cl Yhden tähden jaloviinaa
4cl Kolmen tähden jaloviinaa

Riviin järjesty!

Pakastelämmintä kahden tähden jallua Glencairneista.

 Kahden tähden Jaloviina

Tuoksu: Tammeen viittaavaa havaittavissa. Mukavan rypälemäinen.
Maku: Viina siinä maistuu! Tuoksussa viipyilleet hedelmäiset nuotit katoavat taka-alalle. Jälkimaku miellyttävä, tulee mieleen toffee. Tämä voi tosin johtua ennen maistelua nauttimastani viskifudgesta.

Kaikenkaikkiaan kahden tähden jallu on maittavaa. Se kamppailee yhden tähden version kanssa lempijalluni tittelistä. Ei maistu läheskään niin vahvasti huonolta konjakilta kuin kolme tähteä ja on kuitenkin tukevamman oloinen kuin yksitähtinen versio. Jos tämä jää tuotantoon niin voisin väliaikaisesti ottaa tämän ykkösryyppyviinaksi yhden tähden version sijaan.

Jaloviinaa voi nauttia myös useiden eri miksereiden kanssa. Jallukola on kaikille tuttu, mutta suosittelen kokeilemaan myös Jallugingeralea sekä Jalovenäläistä (Russian Sweppes + 4cl 1*Jallu). Jalludrinkkien perinteitä kunnioittaa myös uusin jalluinnovaatio - Jallulintu!

Allekirjoittanut suosittelee juomaan jallut illalla ja mikserit aamulla.

Lähteet:
http://www.kolumbus.fi/juomanlaskija/arkisto/1999-2/cocktailbaari.html
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2012/02/03/sota-ajan-jallu-palaa-takaisin/201222435/135

Orfeus manalassa

Joskus viskien ihmeellinen maailma pääsee yllättämään iloisesti. Juhlien, joihin minun ei pitänyt mennä, jatkojen jatkoilla, joita ei pitänyt olla, vastaan käveli viski, jota minun ei pitänyt enää koskaan maistaa. Kuin kohtalon oikusta, viski olikin vallan mainiota. Toisin kuin tarinamme päähenkilön, taakseen kannatti katsoa - Octomore 2.2 Orpheus.

Ensikosketukseni Octomoreen ei ollut positiivinen. Uisge 2011 -festivaaleilla pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan kyseistä viskiä. Tuolloin tuhka ja turve toivat mieleen lähinnä Auschwitzin. Tämän jälkeen festivaali meni miettiessä, miten maun saisi pois suusta. Versionumeroa en nyt saanut kaivettua esille, mutta muistelisin kyseessä olleen Octomore 3/152ppm. Jos joku muistaa paremmin niin korjatkaa ihmeessä, ettei tule väärää puuta haukuttua!

Orpheus on eri maata. Vahvan turpeen, 140ppm, alta on saatu turvemöröstä kaivettua esiin todella miellyttäviä elementtejä. Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti viskin yllättävälle tynnyrivalinnalle. Liemi on levännyt koko 5 vuoden kypsytysaikansa luksuspunaviini Chateau Petrus -tynnyreissä. Tynnyrivalinta ei todellakaan ole niitä yleisimpiä, ja Orpheus onkin ensimmäinen punaviinitynnyrissä kypsytelty tuotos mitä olen päässyt nauttimaan. Kokemus oli voimauttava.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jälleen on tislaamo napannut mytologioita mukaan markkinointiin. Innolla odotan oman Kreikan mytologioiden lempimyyttini, Prometheuksen, ilmestymistä joltain tislaamolta. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka vahvasti Bruichladdich saa Orpheuksella Kreikan mytologian omittua itselleen.

Sen minkä viskin laadussa voitti, kuvanlaadussa hävisi.

Bruichladdich Octomore 2.2 Orpheus

Tuoksu: Turvesuccubukseksi tarjoaa yllättävän monimuotoisen elämyksen. Hedelmää, mausteisuutta, ehkä ripaus jopa kukkaisuutta väijyy turpeen alla. Kompleksinen!

Maku: Alussa tuoksusta tutut hennot maut valtaavat suun ennen turpeen iskeytymistä makupaletin hallitsevaksi elementiksi. Mausteisuus tarkentui maussa chiliksi. Erittäin korkean turvepitoisuuden huomaa erityisesti jälkimaussa. Turve jää asumaan suun limakalvojen joka kolkkaan. Äärimmäistä, mutta miellyttävää!

Tuliliemen omistajan suosituksia uhmaten kokeilin myös viskiä myös vedellä, jolloin ainakin minä pystyin viskistä paremmin nauttimaan. Juoman luonne muuttui kuitenkin niin merkittävästi, että suosittelen kokeilemaan juomaa sekä vedellä että ilman. Ihanan monimuotoinen, äärimmäinen ja haastava viski.

Orpheus osoitti jälleen avarakatseisuuden merkityksen viskinmaistelussa. Makumieltymykset ja viskit muuttuvat. Näin rasisminvastaisen viikon kunniaksi kehotan kaikkia lopettamaan myös viskirasismin ja maistamaan eri alueiden ja tislaamojen viskejä ilman ennakkoluuloja.

Loppuun vielä linkkivinkki. Octomoresta puhuttaessa ei voi välttyä mainitsemasta turvetta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi keksiä pyörää uudestaan ja sepustaa omaa turveartikkelia. Whisky Science -blogi tarjoaa oivan tietoiskun turpeesta. Muutenkin blogi tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa viskistä ja sen valmistuksesta. Suosittelen lämpimästi!

P.S. Eilen kauppoihin saapui kahden tähden jallu. Oma pullo on jo hankittu, ja ehkä jo ensiviikon alkuun juttua tästä nektarista.

Juran Ennustus ja kelttiristien arvoitus

Jura ei ole tislaamona suuria intohimoja minussa herättänyt. Superstition ja kymppivuotias olivat aikoinaan pettymyksiä ja luotettavilta tahoilta saadut tiedot 16 vuotiaasta OB:stä eivät myöskään olleet mairittelevia. Kiinnostus kuitenkin heräsi tislaamon Prophecy-pullotteen pärjättyä loistavasti sekä vuoden 2011 että vuoden 2012 Uisge-festivaalien tastingeissa. Niinpä, kun eräs kanssaharrastaja tätä pullon hankki, en kieltäytynyt testisessiosta.

Viskien markkinoinnissa erilaiset kansantarut ja paikalliset legendat ovat suuressa suosiossa. Myös Prophecy noudattaa tätä kaavaa. Tislaamon sivuilta löytyvän tarinan mukaan 1700-luvun alussa olisi paikallinen ennustajaeukko ennustanut viimeisen Campbellin (tislaamon perustajasuku) lähtevän saarelta yksisilmäisenä, valkean hevosen vetäessä hänen tavaroitaan kärryillä. Legenda toteutui ensimmäisessä maailmansodassa silmänsä menettäneen Charles Campbellin kuoltua vuonna 1938. Hänen muistonsa kunniaksi Jura toi markkinoille Prophecyn.

Kelteistä markkinointiinsa paljon aiheita ammentava tislaamo innoitti myös lueskelemaan hiukan kelteistä. Pientä kertausta historiaan voi hakea vaikkapa täältä.

Taas se paha silmä tuijottaa

Jura Prophecy

Tuoksu: Maltainen vanilja sekoittuu savuun, turpeeseen ja mausteisiin. Miellyttävä ja monipuolinen.

Maku: Maussa vanilja ja mallas väistyvät mausteiden ja turpeen leikin tieltä. Voimakkaat maut taittuvat miellyttävän pehmeäksi jälkimauksi.

Viskinä Prophecy on haastava. Sen ymmärtäminen vaatisi tiukemman saarten viskien tuntemuksien. Ripaus Islayta, ripaus mantereen meininkejä ja kokonaisuus jotain aivan omalaatuista. Jura saa minulta Prophecyn myötä ehdottomasti uuden mahdollisuuden ja ansaitseen ehdottomasti paikan ostoslistallani. Ehkä myös firman muut peruspullotteet pääsevät uudelle kierrokselle lasissani?

Salaliittoteoria BONUS: Edellisellä kerralla puhuttiin Dalmoresta. Dalmore hyödyntää aggressiivisesti hirvilegendaansa viskien markkinoinnissa. Juran peruspullotteet pyörivät kelttisymbolien ja Prophecyn kaltaisen legendojen ympärillä. Kummatkin tislaamot omistaa White&Mackay, jolle Jura siirtyi 1994. Voisiko samantyyppinen markkinointi ja brändäys olla White&Mackayn peruja? Kurkistus tislaamojen pullotehistoriaan voisi avata asiaa. Jatkan googlailua!

Dalmore 15 - Se makoisampi hirvilimu

"Mul on jano, anna hirvilimuu" veistelee Petri Nygård kappaleessaan Selvä päivä. Hirvilimulla Petri viittasi Jägermaister-nimiseen yrttilikööriin. Esittelyssä ei tällä kertaa ole kuitenkaan saksalaisen alkoholiteollisuuden lippulaiva vaan viskinystävien aito oikea (tm) hirvilimu: Dalmore ja sen 15-vuotias OB.

Hirvilimu-nimityksen alkuperä selviää jo pullon ulkonäöstä. 12-piikkinen hirvieläin komeilee pullon kyljessä isännän ottein. Kyseessä ei ole mikä tahansa sorkkaeläin vaan tislaamon 1886 ostaneen MacKenzien perheen klaanitunnus. Legendan mukaan Colin MacKenzie pelasti vuonna 1263 itsensä Skotlannin kuningas Aleksanteri kolmannen hirven hyökkäykseltä. Palkkioksi kuningas antoi MacKenzien käyttää kuninkaallista hirveä klaaninsa symbolina. Nykyään tämä sama hirvilogo löytyy lähes jokaisesta Dalmoren pullotteesta. Legendan ja Dalmoren historiikin löytää kätevänä aikajanana Dalmoren sivuilta. Mainitsemisen arvoisena triviana kerrottakoon Dalmoren olleen ensimmäinen viskiä Australian markkinoille vienyt tislaamo.

Tislaamona Dalmore ei ole allekirjoittaneelle niitä tutuimpia. Kirjallisuuden ja päättömän surffailun perusteella syntynyt mielikuva sisältää maininnat sherryisistä peruspullotteista ja hienoista pulloista. 12-, 15- ja 18-vuotiaiden peruspullotteiden rinnalla tislaamo tarjoaa 40-vuotiaan Astrumin, tislaamon historiaa nimeämisessä hyödyntävän King Alexander III:n sekä vailla ikämerkintää kulkevan Gran Reservan. Näiden lisäksi tislaamo tarjoaa erilaisia erikoispullotteita, kuten neljä eri tislettä sisältävän, Skotlannin lohijokien mukaan nimetyn Rivers Collectionin.

Otan hörppyy, Irwin imuu. Mul on jano, anna hirvilimuu!

Tuoksu: Rusinaa, makeaa sherryä, hiukan viinimäinen

Maku: Rusinan ja sherryn riemuvoitto jatkuu. Viinimäisyys tekee viskistä hiukan tunkkaisen oloisen. Tekstuuriltaan huippukamaa. Samaan aikaan sekä vahva että helposti lähestyttävä. Jälkimaku pitkä ja miellyttävä. Tätä ottaa mielellään lisää!

Dalmoren 15 -vuotias maistuu! Hento viinimäisyys häiritsee hiukan muuten niin herkullista makupalettia. Hirvilimu saa serkkuineen tulevaisuudessa allekirjoittaneelta ehdottomasti lisää huomiota. Ei täydellinen, mutta niin herkullinen liemi.