tiistai 26. kesäkuuta 2012

Odysseia viskitoffeen valtakuntaan

Viskin ympärille on syntynyt kaikenlaisia sivutuotteita, joita maustetaan ja markkinoidaan viskillä. On viskisinappia, viskikakkuja ja viskikastikkeita. Viskin ystävä katsoo tätä kehitystä tietysti hymyssäsuin: viskin aromi tekee keskinkertaisestakin kokkauksesta/leivoksesta heti mielenkiintoisemman.

Sokerihiirenä oma suosikkini viskikokkausten joukossa on viskitoffee/fudge. Tätä herkkua saa nykyisin yllättävän suurella todennäköisyydellä jo hyvin varustetuista marketeista. Esimerkiksi Glenfarclasia, Glengoynea sekä Jim Beamia että Jack Danielssia on toffeen sekaan sotkettu. Suurin osa viskitoffeista, joihin olen törmännyt ovat olleet Gardiners of Scotlandin valmistamia. Heidän single malteilla maustettuihin viskitoffeisiinsa voi tutustua täältä.

Gardiners of Scotlandin peltirasiat sopivat kätevästi vaikkapa teelehtien säilytykseen.
Rovaniemellä pyörähtäneet markkinat tarjosivat kuitenkin hiukan erilaista näkemystä viskitoffeesta. Kahden englantilaisen miehen pitämä toffeekoju tarjosi kahta erilaista viskifudgea. Tarjolla oli whisky&honey ja Jack Daniels Fudge nimellä kulkevat tuotteet. Otin kumpaakin kotiin yhden palan, kaadoin dramin yksimaltaista lasiin ja aloin maistella toffeita.

Vasemmalla Jaakko Danieli, keskellä Longrow 14yo ja oikealla Whisky&Honey.

Ensimmäinen tunne toffeista oli pettymys. Toffeet eivät maistuneet viskiltä niin vahvasti kuin olin toivonut. Daniels-versio muistutti lähinnä paloviinalla jatkettua sokeria ja hunajaversiosta sai viskin makua hakemalla hakea. Hunaja toki maittoi. Gardiners of Scotlandin toffeisiin verrattuna maut olivat todella laimeita, vaikka en heidänkään tuotteista huomaa eroa eri yksimaltaisten välillä.

Pettymyksistä sisuuntuneena päätin tehdä toffeeni itse. Käytin pohjana nopealla googlauksella löytynyttä Valion kermatoffeeohjetta. Koko ohjeen löydät täältä, alla hätäisimmille ainesosat: 

2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl tummaa siirappia
25g voita
Viskiä (tässä tapauksessa Lapparin QC)


Kaikki sujui hyvin, kunnes aloin lisäämään kiehuvaan sotkuun viskiä. Kun maku muutaman ruokalusikallisen jälkeen alkoi olla kohdillaan, päätti mönjä, ettei se enää jässity vaan pysyy nestemäisessä muodossa. Pitkällisen kamppailun jälkeen sain toffeen jotenkin hyytymään ja löin sen jääkaappiin. Maussa ei ollut valittamista, mutta juhannuspöydässä riitti huumoria toffeen koostumuksesta. Möskä oli enemmän lusikoitavaa kuin veitsellä leikattavaa. Ilmeisesti tämä ohje ei oikein viskin lisäämistä kestä, sillä viskittömät versiot onnistuivat vallan hyvin. Sen verran toffee-episodi toi vipinää keittiöön, että kuvakin unohtui ottaa. Lupaan korjata asian ensi kerralla. Ensi kertaa varten tarvitsen vain paremmin viskin kanssa toimivan toffeereseptin.


Englannin kielen sanaa fudge ei suomenneta suoraan toffeeksi. Tämä voi olla yksi syy epäonnistumiseeni. Internet tarjoaa reseptejä myös ihan oikealle fudgelle, joita on syytä laittaa kokeiluun. Tästä pääset ihastelemaan niistä yhtä. Otan ilolla vastaan kokemuksia ja reseptejä omien viskimakeisten ja -kakkujen tekemisestä.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Finlaggan Old Reserve ja Islay-saaren mysteeri

Finlaggan Old Reserve on mielenkiintoinen pullote. Se on erittäin edullinen, single malt ja vielä Islayn saarelta. Kuulostaa täydelliseltä viskiltä, vaan mikä on totuus?

Finlagganin mysteeri kietoutuu sen nimen ympärille. Sen nimistä tislaamoa ei Skotlannissa saati Islayn saarella ole olemassa. Finlagganilla viitataan nykyisin raunioutuneeseen Finlagganin linnaan, joka oli aikoinaan Lord of the Islesin komentopaikka. Lord of the Isles on historiallinen arvonimi Skotlannin läntisten saarien hallitsijalle. Paikan historiaan voi tutustua täältä.

Käytännössä Finlaggan on indiepullote. Sitä pullottaa The Vintage Malt Whisky Company, joka pullottaa myös muita viskejä. Finlaggan eroaa normaalista indieviskistä siinä, että siinä ei kerrota, mitä viskiä pullote sisältää. Ainoastaan tisleen alkuperä, Islayn saari, annetaan maistelijan ihmeteltäväksi. Loput viskin alkuperästä jää mielikuvituksen ja salapoliisityön varaan. Mielenkiintoista spekulaatiota viskin alkuperästä on kerätty muun muassa tänne. Nopealla googlauksella en saanut selville, miksi Finlagganin alkuperä pidetään mysteerinä. Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu?

Taka-alalla Springbank odottaa vuoroaan päästä lasiin ja blogiin.

Finlaggan Old Reserve

Tuoksu: Perus Islay-elementit savu ja turve vahvasti läsnä. Muita saaren tuotteita vahvempi mallasmainen vanilja puskee myös läpi. Erittäin miellyttävä.

Maku: Samoja elementtejä kuin tuoksussa, mutta hämmentävän mietoina. Ihan kuin viskiä olisi jatkettu runsaasti vedellä. Tuoksun antamiin odotuksiin nähden pettymys.

Jos oletetaan, että kyseessä on suhteellisen nuori viski, on Finlaggan hämmentävä kokemus. Siinä ei ole nuorille viskeille tyypillistä ärhäkkyyttä, vaan maku on vallan pehmeä. Sen sijaan mielikuva vedellä jatketusta Islay-viskistä on todella vahva. Omat kokemukset Finlagganista puoltavat internetin huhumyllyn teoriaa siitä, että Finlagganiin tungettaisiin saatavuuden mukaan eri single maltteja. On vaikea uskoa, että esimerkiksi Jim Murray olisi antanut minun lasissani käyneelle Finlaggan Old Reservelle huippupisteitä, niin vetisen laimea mielikuva siitä jäi. Yhtä kaikki, suosittelen kokeilemaan ja muodostamaan oma, ja siten oikea, mielipide.

"Mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun omasi." -Timo Soini


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010

Mainitsin indie-Clynelishien ohessa Duncan Taylorin ja Mark Wattin. Miehen innostamana hankin Clynelishien lisäksi lasiini muitakin indieviskejä.Tällä kertaa tarkastelun alla on Duncan Taylorin 18-vuotias Cragganmore.

John Smithin vuonna 1869 perustama Cragganmoren tislaamo oli ensimmäinen tislaamo, joka ymmärsi logistiikan tärkeyden. Sijainti lähellä viljantuottajia, rautatietä sekä yhtä Skotlannin suurimmista joista, takasi Cragganmorelle logistisen etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden: raaka-aineet olivat helposti ja saatavilla ja viski liikkui vaivatta myös tislaamolta kauppiaiden suuntaan.

Cragganmore on tunnettu erittäin monivivahteisesta ja kompleksisesta maustaan. Yksi syy tähän on erikoislaatuiset, ikäänkuin katkaistut tislauspannut. Tätä ns. T-mallia käyttää Cragganmoren lisäksi ainoastaan Pulteney ja Mortlach. Samanlaista legendaa kuin Pulteneyn tapauksessa ei tislauspannujen muodolle Cragganmorelta löydy. Dave Broomin kirjoittamassa ja Juhani Tolvasen suomentamassa Viskiä, viskiä (2001) -teoksessa tislaamonjohtaja Stuart Robertson toteaa tislauspannujen muodosta seuraavaa: "Me pakotamme höyryn tekemään kovemmin töitä päästäkseen ulos tislauskattilasta. Tietty osa kiertää takaisin ja tislataan uudelleen ja toisen on ponnisteltava päästäkseen täältä kohti jäähdyttäjää." Kirva-arvio kyseisestä teoksesta on mietintämyssyssä hautumassa.
 

Tarkat tiedot pullosta



 
 Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010

Tuoksu: Todella raikas tuoksu. Katajaa, hunajaa, hedelmiä.

Maku:  Hedelmät tarkentuvat karpaloksi! Hunajaa, mallasta. Jälkimaku pitkä ja mausteinen. Herkullinen viski!

Kylmäsuodattamaton, single cask ja tynnyrivahvuinen laatuviski. Karpalo yllätti allerkirjoittaneen. Katajan ja karpalon vuoksi tuo mieleen suomalaisen metsän loppusyksystä tai alkukeväästä. Harvoin mikään viski antaa näin vahvaa mielikuvaa jostain paikasta tai tilasta. Cragganmorelta olen 12-vuotiasta OB:tä tämän herkun lisäksi maistellut ja täytyy todeta, että lisää tisleitä on tislaamolta lasiin saatava.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Auchentoshan Three Wood: Papan ohjeilla kohti optimaalista viskielämystä

Auchentoshanin Three wood oli Uisge 2011 -festivaalien yllättäjä. Hinnaltaan edullinen ja maultaan maittava viski pesi koko muun porukan ja valittiin maisteluraadin toimesta festivaalien parhaaksi viskiksi. Pääsin vihdoin maistamaan kyseistä juomaa uudelleen ystävän hankittua pullon sitä baarikaappiinsa. Tarjoutui tilaisuus tarkistaa, kuinka aika oli muistoja kullannut.

Viskinsä kolmeen kertaan tislaava Auchentoshan ponnistaa Skotlannin Lowlandseiltä. Tislaamon core rangea komistaa Three woodin lisäksi ilman ikämerkintää kulkeva Classic sekä 12-, 18- ja 21-vuotiaat herkut. Tislaamo on tuonut markkinoille myös erilaisia erikoispullotteita erilaisine tynnyriviimeistelyineen ja muine erikoisuuksineen. Niihin kannattaa lähemmin tutustua täältä. Vuonna 1969 uudelleen rakennetun tislaamon omistaa nykyisin Morrison Bowmore.

Three wood on kypsynyt kolmessa erilaisessa tynnyrissä. Bourbon-tynnyrin jälkeen liemi on lillunut sekä Oloroso- että Pedro Ximenes -sherrytynnyreissä. Kolmen tislauskerran voisi ajatella puhtaamman tisleen myötä antavan tynnyreille vielä normaalia suuremman panoksen viskin makuun. Seuraavia nootteja sain juomasta paperille rustattua.

Ritari valvoo juoman oikeaoppista juomista.

Auchentoshan Three wood

Tuoksu:  Tuoksu on kuin joulusuklaa! Mystinen sekoitus luumua, rusinaa, suklaata ja makeaa sherryä. Miellyttävä!

Maku: Maku ei ole tuoksun tasolla. Hedelmäisen sherryiset vivahteet tuntuvat hiukan päälleliimatulta. Lisäksi makupalettia rikkoo läpi puskeva viinamaisuus.

Jo pelkän tuoksunsa vuoksi ostamisen arvoinen viski. Maku on hiukan pettymys mahtavan tuoksun jälkeen. Viskin kohdalla voi toteuttaa pappani vanhaa neuvoa konjakin juonnin suhteen: "Pyörittelet ja haistelet niin kauan lasissa, että juoma katoaa."