tiistai 6. marraskuuta 2012

Pikkujoulukauden avaaja: Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinish

Pikkujoulukausi lähestyy ja on aika miettiä sopivia pikkujoulu/jouluviskejä. Oman kokemukseni mukaan ihmiset etsivät jouluksi jotain joulun perinteisiin makuihin viittaavia makuelämyksiä myös viskeistä. Rusinat, kaneli ja mausteisuus ovat usein mainittuja ominaisuuksia puhuttaessa jouluviskistä. Yleensä tämä tarkoittaa sherrypommeja, juhlan arvokkuuden huomioiden yleensä sieltä hintahaitarin yläpäästä. Tällä kertaa esittelen hiukan erilaisen jouluviskin, Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinishin.

Vaikka kyseessä on Arranin OB, meinasi viskistä tietoja etsiessä iskeä paniikki. Esimerkiksi Arranin kotisivuilla ei ollut mitään mainintaa tuotteesta. Kun informaatiota ei meinannut löytyä millään aloin epäillä, oliko viskiä tarjoillut ystäväni vääntänyt itse etiketin pulloon. Olematon saksan kielen taito lienee tähän suurin syyllinen, sillä veikkaisin pullon olevan vain Saksan markkinoita varten pullotettu. Olettamusta tukee se tosiseikka, että pullo on hankittu saksalaisen automarketin hyllyltä. Viskin kypsytykseen käytetty blaufränskisch-viinitynnyri on myös vahvasti saksalaisen kielialueen juttu. Hyvän tietoiskun rypäleestä löytää nautiskelijat.fi:n sanastosta, johon pääset tästä.



Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinish

Tuoksu: Tuoksuu käyneille marjoille ja hillosokerille. Tulee mieleen kotiviinistä jäävä mäski. Muistuttaa etäisesti tyrniä.

Maku: Suutuntumaltaan kuin likööriä. Ällömakea ja sokerisen paksu. Viinimäistä hapokkuutta. Mielikuvat tyrnimarjasta, tai enemmänkin tyrnimarjahillosta vahvistuvat maussa. Makeus kuivuu jälkimaussa todella kuivaksi puuksi.

Arranin Blaufränkisch Woodfinish on ensimmäinen viski, jota en olisi ensi maistamalta viskiksi arvannut, ellen olisi pulloa etukäteen nähnyt. Todella hämmentävä tapaus. Muistuttaa todella överiksi mennyttä port-tynnyriviimeistelyä, olematta kuitenkaan mitään sinne päinkään. Itseeni tämä outolintu kuitenkin iski. Vahva tyrnimäisyys miellytti ja ainakin kahden senttilitran annos sai haluamaan lisää. Sokkona ostettavaksi en tätä kenellekään suosittele, sen verran oudosta tavarasta oli kyse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti