torstai 28. maaliskuuta 2013

Herman's Distillery - Hermannin Viinitilan viskiprojekti pähkinänkuoressa

Pari viikkoa sitten törmäsin uutiseen Hermannin Viinitilan viskistä. Google tarjosi asiasta niin vähän tietoa, että päätin ottaa puhelimen käteen ja soittaa Hermannin viinitilan tuotekehittelystä vastaavalle Timo Kettuselle.

Idea viskin valmistukseen Hermannin Viinitilalla lähti, kuten kaikki hyvät ideat, muutaman terävän pään yhteentörmäyksestä. Itä-Suomen viskipiireissä vaikuttavat Taposen veljekset olivat saaneet Kettusen innostumaan viskistä ja sen tekemisestä. Asiaan vaikutti myös lähes tyhjän panttina seisonut kolonnitislain, joka oli aikoinaan hankittu heledemäviinan valmistusta varten. Tämä eliksiiri ei ollut kuitenkaan suomalaiseen makuun ollut, ainakaan siinä määrin, että sen valmistamista olisi kannattanut jatkaa. Idea plus tuotekehittelyyn sopiva välineistö oli helppo laskutoimitus ja pian ensimmäiset Tekes-rahoitteiset kokeiluerät porisivat tislaimessa.

Sveitsistä tislausoppinsa saanut Kettunen kehuu kolonnitislaintaan oivaksi kokeilulaboratorioksi. Hermannin viinitilan kolonnitislain taipuu kolonnitislauksen lisäksi myös, jos oikein ymmärsin, perinteiseen pannutislaamiseen. Tämä mahdollistaa mielenkiintoisia kokeiluja, ja pannusta tynnyriin onkin päätynyt jo lähes 30 erilaista tislettä. Variaatiota on haettu niin mäskäyksestä, leikkauksista, tislausmenetelmistä kuin kypsytyksestäkin.

Tynnyripolitiikka on Hermannin Viinitilalla suuressa osassa. Koetynnyreiden koot vaihtelevat 30 ja 200 litran välillä. Myös eri puutyypit ovat hyvin edustettuina. Kettunen toteaa viskiä päätyneen ainakin bourbon-, oloroso sherry- ja portugalilaisiin New Oak -tynnyreihin. Kypsytyksen suhteen apua haetaan Hermannin viinitilan pitkäaikaisesta kumppanista, Valamon luostarista. Luostarin viinikellarit tarjoavat Kettusen mukaan erinomaiset olosuhteet viskin kypsymiseen. Muuten Valamon rooli on vielä projektissa auki. Tämän hetken suunnitelmien mukaan viskiä tullaan tulevaisuudessa myymään "Herman's Distillery" nimen alla. Kuten nimestä käy ilmi, juuriaan ei viinitila ole unohtamassa: Herman oli toinen alkuperäisen Valamon luostarin perustajista.

Tekesin antama rahoitus estää tuotteen myynnin, joten nyt tislattavat erät ovat täysin tuotekehittelyn ehdoilla tehtyjä kokeiluja. Kettunen visioi tulevaisuutta ja toivoi tuotekehittelyn johtavan muutamaan niin laadukkaaseen mallasviskiin, että täysimittainen tislaustoiminta voitaisiin laittaa vireille. Jo tällä hetkellä tislauspannu porisee Ilomantsissa lähes täydellä volyymillä, joten mistään puuhastelusta ei ole kyse. Kettusen mukaan varastossa on tällä hetkellä "jo tuhansia" litroja viskiä kypsymässä. Pidämme sormia ristissä, että näistä koe-eristä kuoriutuu uusi suomalainen mallasviski viskinystäviä ilahduttamaan.Kettunen pitää kuitenkin jalat maassa: "Nöyrä tulee olla. Valmis tuote puhukoon sitten puolestaan."

Kysyin lopuksi tislaamon mahdollisista suomalaisuuteen liittyvistä erikoisuuksista, esimerkkinä Glenfiddichin tuleva "Cask of Dreams Nordic" -pullote. Suoraan kysymykseen Kettunen vastaa myöntävästi, mutta toteaa yksityiskohtien olevan salaisuus. Jännittävää!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti