Testissä uudet tammet

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että skottilainen viski pitäisi kypsyttää käytetyissä tammitynnyreissä. Järjellä ajatellen näinhän ei voi olla. Tämä tuli selväksi kun pyöräilin perjantaina loskassa kohti Virgin Oak -tastingia. Mielenkiintoista kyllä, myös Malt Maniacsin facebook-ryhmässä tästä samasta asiasta oli juuri keskustelua ja yllättävän moni harrastaja eli samassa harhassa kuin minä. Liekö jossain tunnetussa viskikirjassa painovirhe tai universaali käännöskukkanen?

Kaivoin huvikseni ihan virallisen määritelmän tynnyreiden käytölle Scotch Whisky Regulationsista. Eihän tässä mitään tulkinnan varaa jää, kun viskin määritelmä tynnyreiden osalta menee näin:

"that has been matured only in oak casks of a capacity not exceeding 700 litres"

Samainen lakiteksti ei muuten anna mitään rajoituksia, miten uudessa tammitynnyrissä kypsynyttä viskiä tulisi kutsua. New wood, Virgin Oak, New Oak tulevat äkkiseltään itsellä mieleen ja kaiken lisäksi näitä käytetään ristiin sekä uudessa tynnyrissä viimeistellystä että kokonaan uutta tammea nauttineesta tisleestä. Vähemmästäkin menee pää sekaisin.

Maistelun ensimmäinen parivaljakko oli "vain" viimeistelty uusissa tynnyreissä. Deaston Virgin Oak ja GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish toimivatkin hyvänä aloituksena illalle ennen kokonaan uusissa tynnyreissä marinotuja kavereita.

Deanston Virgin Oak

T: Tuo mieleen pullataikinan. Hiivaa ja mallasta. Edellisellä kerralla löytämäni marmeladi ei kyllä nyt löydy nenään niin millään. Tuo mieleen maistamani new maket, eli todella nuoren oloista kamaa.

M: Kevyttä mausteisuutta, mallasta. Ohut suutuntuma, mutta ei toisaalta potki missään vaiheessa. Ei mitään yllättävää, ei mitään huonoa, mutta onhan tämä nyt tylsä.

GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish

T: Raikas, höyläämätön kakkosnelonen, vaniljasokeri.

M: Valkopippuria, salmiakkia, hunajaa, lastuja. Deastonin jälkeen todella tuhdin ja ryhdikkään oloinen.

Deaston Virgin Oak oli keveydessään hyvä aloitus, mutta GlenDronach on jo jotain aivan muuta. Ikä selkeästi näkyy ja tuoksusta ja mausta läpi paistava ala-asteen puukäsityöluokan tuoksu on todella miellyttävä. Deanstonista olen kirjoitellut ennenkin, kannattaa katsoa, miten mielipiteet ovat ajan myötä muuttuneet. Parhaimmillaan nämä kummatkin ovat mielestäni hintansa väärtejä, mutta jos unohdetaan hinta, niin kyllähän GlenDronach on ylivoimainen jokaisella osa-alueella. Sitten ne uudessa tynnyrissä kypsyneet.

Glen Garioch Virgin Oak

T: Viinimäistä tunkkaisuutta, suklaata, hedelmää, marmeladia, maltaista. Suklaan ja marmeladin ja hedelmän yhdistelmä tuo mieleen Julia-karamellit.

M: Mausteita, tikkuja, toffeeta, suklaa ei enää niin vahvasti läsnä. Paksun oloinen suutuntuma. Hyvää!

Auchentoshan Virgin Oak

T: Häivähdys herukkaa/teetä, raikasta hedelmää, ehkä ananas, yhdistettynä (yllätys) suklaaseen. Totesin tämän tuoksuvan ananaskonvehdilta.

M: Tällä kertaa suklaa jaksaaa makuun asti. Kuin söisi vanhalla puulusikalla hedelmäsalaattia: hedelmiä, suklaata, pippuria ja vahvaa tikkuista puuta.

Mielenkiintoisesti uusi tammi näyttää tuovan todella vahvoja suklaanootteja viskiin. Ei ollenkaan paha. Koska ananaskonvehdit on saatanasta ja Juliat puolestaan herkkua, oli illan selkeä voittaja Glen Gariochin Virgin Oak, tai niin ainakin luulin. Seuraavaksi nenän eteen tuotiin nimittäin BenRiachin uudessa tammessa viimeistelty ja turpeella höytetty viritelmä.

BenRiach 8yo 2005/2013 Peated Virgin Oak finish

T: Huumaava maltainen turve yhdistettynä johonkin makeaan. 

M: Suolaa, turvetta, tikkuja, edelleen jotain makeaa. Maku jaksaa ns. finaaliin asti ja huikean kovat voltit (58.1%) eivät huuda vettä avukseen missään vaiheessa. Huumaavan hyvä.

Niinhän siinä kävi, että "if you peat it, you can't beat it". Tämän perusteella new oak -viritelmät yhdistettynä vahvan turpeiseen tisleeseen ovat voittava kompo, joita tulee toivottavasti paljon lisää markkinoille. Ostan jos tulee vastaan.

Mielenkiintoisena loppuhuomiona todettakoon, että viskiteollisuudessa on helposti uusien tammitynnyrien mentävä aukko. Mikään tier 1 -tislaamo ei tietääkseni ole vielä tätä kypsytystä kokeillut ja olemme vasta saaneet nauttia haastajasarjan tuotteista. Macallanin ja Ardbegin Virgin Oak virityksiä odotellessa!

Illan päätteeksi viilikset oli sen verran katossa, että isäntä päätti tempaista auki vielä yhden yllätyksen. Tällä kertaa jotain perinteisempää ja legendaarisempaa. Bowmoren Voyage on ruhtinaallinen tapa päättää mikä tahansa viski-ilta.

Bowmore Voyage

T: Herukkaa, hillottuja marjoja, eleganttia turvetta.

M: Teetä, herukkaa, mausteita, ylikypsiä hedelmiä ja jotain metallista. Pitkä, tasapainoinen ja mystisen hyvä.

Mielenkiintoisesti Voyagen metallinen jälkimaku ei tuntunut lähtevän suusta millään. Niin kuin ikenistä vuotaisi verta, mutta miellyttävällä tavalla. Toivotan tämän viskin metsästykseen Bon Voyage!

Ystävänpäivän yllätystasting: Johnnie Walker blendit

Sen lisäksi, että viski paranee aukaistussa pullossa, on myös juomaseuralla väliä. Huono viski hyvässä seurassa päihittää hyvän viskin huonossa seurassa. Hyvä viski hyvässä seurassa on taas jokaisen harrastajan tavoite. Kun joukko pitkäaikaisia ystäviäni päätti ystävänpäiväviikonloppuna suunnata lappiin mökkeilemään, päätin järjestää perjantain alkuiltaan pientä tastingia. Suunnitelmat pidin salassa ja totesin alkuillassa olevan "eventtiä". Reppuun löin viskiummikoille ihmeteltäväksi syksyllä hankkimani Johnnie Walker "The Collection" -boksin, jonka sisältä löytyy seuraavat herkut:

Black Label 12yo

Green Label 15yo

Gold Label 18yo

Blue Label

Taustalla oli ideana päästä myös itse Walker-blendien makuun. Olin ennen tastingia maistanut ainoastaan Green Labelia. Jopa "ryyppyviskien" ykkönen (terveisin: isojen poikien tietotoimisto), mustaetikettinen Kävelijä oli jäänyt maistamatta.

Pojat pääsi ehjin nahoin kotiin.

Tastingin ideana oli alkuun tutustuttaa ihmisiä muutamiin perusmakuihin, mitä yksimaltainen viski voi tarjota ja sen jälkeen hyökätä blendien kimppuun. Suunnitelma oli huono, sillä jo bourbon- ja sherrykypsytysten eroja tarkastellessa osa yleisöstä totesi, että "hyvää viinaa", joi lasit tyhjiksi ja painui saunomaan. En ala syyttämään, sillä onhan tämä omanlaista hifistelyä. 

Porukan pienentyessä nostettiin päätähdet pöydälle ja aloimme maistella. Kirjailin ylös muutamia omia ja yleisön mietteitä viskeitä:

Johnnie Walker Black Label 12yo

T: Mallasta, laakerirasvaa, kevyttä pippuria.

M: "Pontikkaa", omenoita, kevyttä kukkaisuutta. Ohut ja yllätyksetön.

Johnnie Walker Green Label 15yo

T: Omena, nahka, tammi ja sitrukset.

M: Hienossa balanssissa hedelmiä, mausteita ja nahkaa.

Johnnie Walker Gold Label 18yo

T: Hunaja/mesi, kukkaisuutta, pippuria.

M: Miellyttävän öljyinen, tasapainoinen kuin Rukajärven Enni, turvetta, hunajaa sekä sitrusta.

Johnnie Walker Blue Label

T: Kompleksisen oloinen, kevyttä savua ja hunajaa.

M: Yllättävän tymäkkää turvetta, pippuria ja savua ja silti kevyt. Katoaa suusta ikään kuin varkain. 

Eivät saaneet Walkerit minua käännytettyä blendien ystäväksi, mutta eiväthän nämä huonoja olleet. Gold Label oli suorastaan erinomainen ja taisi olla koko muunkin porukan suosikki. Ainakin hintansa puolesta legendaarinen Blue Label ei päässyt lähellekään samalle tasolle. Myös Vihreä ja Musta maistuivat "aevan hyviltä", sanoisi savolainen.

Jäikö kattauksen perusteella sitten uusia viskinystäviä ns. koukkuun? Ehkä, ehkä ei, mutta tastingin järjestäjää miellytti ainakin seuraava kommentti: "Nyt huomasin eka kertaa, että viskien maussa on eroja." Tämä saattaa olla pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel viskiysteiskunnalle.

Loppuun todettakoon käännynnäisten etsimisen olevan kuin huumediilerinä toimiminen: ensimmäinen drami on ilmainen. Ja kehutaan vielä sitä Johnnie Walkerin tv-mainosta, kun niin on Walkerista puhuttaessa tapana. Eräs ystäväni aikoi järjestää "viski-illan" mainoksen nähtyään. Koskaan ennen hän ei ole viskiin koskenut. Don Draperia hymyilyttäisi. Mainoksen perusteella sai kerrottua myös olennaiset asiat Johnnie Walkerin tarinasta. Keep Walking!

Uisge 2014

Uisge 2014 on onnellisesti takana ja on aika summata tapahtuma ja koko Helsingin-reissu. Saatesanoiksi kelvatkoon lyriikkaa a'la Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi:

"Kaikki hauska on syntiä ja sehän kiinnostaa. Täällä on tarpeeksi lampaita, hoitamassa hommat niin, että elämä jatkuu."

Valitettavasti jouduin jättämään tämän, ehkäpä Suomena parhaan, bändin levyjulkkarikeikan väliin Uisgeen takia, mutta punk-henki oli onneksi vahvasti läsnä kun herätyskello päätti soida perjantaina klo 04:05. Nopea aamupala, matkaseura kyytiin ja auton keula kohti Oulun lentokenttää. Sairasta, että Oulu-Helsinki väli on halvempaa kulkea lentäen kuin junalla, jos ei ole oikeutettu johonkin alennukseen. Maapallo kiittää.

Fazerin kahvilan aamupalabuffetin jälkeen pitikin päättää, miten tappaa 6 tuntia Helsingin keskustassa. Muutama pakollinen rasti oli toki etukäteen suunniteltu. Hakaniemen etnokauppakeskittymästä napattiin hyllyt tyhjiksi Lo Han Quo -hedelmistä, jotta tee maistuisi kylminä talvi-iltoina vielä paremmalta. Myös Punavuoressa sijaitsevasta Kaffa Roasterystä haettiin papuja kotiin jauhettavaksi. Itse toki nyrpistelin nenääni moiselle, koska en kahviin koske kuin irlantilaisena versiona.

Etelän hetelmät.

Tiuku näytti vasta puolta päivää kun rastit oli suoritettu. Onneksi viisaat päät yhteen lyötyämme keksimme myös retken henkeen sopivaa tekemistä. Nokka siis kohti Kamppia ja Teerenpelin ovenripaa ryskyttämään. Enpä ole ennen viettänyt aamupäivää jonottaen pystybaariin. Kokemus tämäkin ja alkoholistiksi leimautuminen antaa vain kivaa rosoisuutta muuten siloposkiseen imagooni.

Teerenpeli-invaasion pläni oli selkeä: maistella tislaamon uutuus, Äes, alta pois, jotta Uisgeessa Teerenpelin tiskin pystyisi hyvillä mielin jättämään väliin. Samalla viime keskiviikkona Teerenpeleihin ilmestynyt juhlatynnyri ja sen sisältö piti saada maistettua. Kattauksena toiminut Äes - Juhlatynnyri - 8v toimi loistavana aloituksena päivään. Kaksi ensimmäistä olivat myös ensimmäiset, mistä tuli nootteja ylös kirjailtua.

Aamudramit.

Teerenpeli Äes

Tuoksu: Lämmin, karamellisoitua sokeria ja valkopippuria.

Maku: Ohuen ja vetisen oloinen. Jollain tapaa silti tasapainoinen eikä alkoholi puske silmille. Suutuntuma tuo mieleen Glenfiddichin 12yo:n. Pientä pihkaista aromia myös havaittavissa.

Teerenpeli 10v juhlatynnyri

Tuoksu: Viski on mielestäni todella tukossa. Ei saa kiinni oikein millään ja alkoholi jyrää. Lisäilin kahden sentin annokseen todella reilusti vettä, mutta viski ei ottanut auetakseen. Ehkä vaikein koskaan maistamani viski. Tuhdin vesilisän ja lasissa lepäämisen jälkeen pieniä vaniljaisia nootteja.

Maku: Tikkuja, paloviinaa ja vedellä pientä pippurisuutta. Ei niin kamala, mitä tuoksu antoi olettaa, mutta ei ole kyllä viski minun makuun.

Näiden jälkeen en malttanut olla käyttämättä lasissa myös Kaskea. Ja olihan se jälleen aivan omalla tasollaan Teerenpelin muihin tekeleisiin nähden. Loistavaa kamaa, joka toi tällä kertaa mieleen Edradourin Port- ja Sherry-kypsytykset. Teerenpelistä voisi tylysti sanoa, että nassit toimii, muut ei.

Teerenpelistä olikin aika suunnata lounaan kautta itse Uisgeeseen. Niin kuin aina tähänkin asti, en käyttänyt juomien nootittamiseen aikaa vaan nautin tunnelmasta ja toinen toistaan hienommista alkoholijuomista. Tässä lasissa käyneet viskit ja viskin tapaiset:

Auchentoshan Vintage 1997

Clynelish Vintage 1997

Cragganmore Vintage 1989

Glenglassaugh 30yo

Mortlach Vintage 1989

Tormore Vintage 1990

Bunnahabhain 25yo

Laphroaig Vintage 1989 

Highland Park "Loki" 15yo

Springbank 21yo

Tobermory 15yo

Port Dundas Vintage 1978

Bushmills 21yo

Plantation Rum Barbados X.O.

+

BenRiach-tasting, sisältäen:

12yo Sherry Wood

Clarent Finish 16yo

Curiositas 10yo

Septendicum 17yo

Vintage 1996 Marsala finish

Vintage 1998 PX finish & triple distilled

Edellisiin vuosiin verrattuna tuli otettua huomattavasti rauhallisemmin ja keskityttyä joka viskiin asian vaatimalla hartaudella. Yläkerran sohvat olivat tähän mitä mainioin paikka, josta löytyikin koko perjantaina ajan vapaata tilaa. Ilo oli Cygnaeuksen rintakuvan alla viskiä maistella. Suunnittelun myös etukäteen, mitä haluan maistaa, mikä pienensi heräteryyppyjen määrää. Valitettavasti tällä tavalla moni mielenkiintoinen pullote jäi maistamatta, sillä 5 tuntia laatujuomien parissa ei ole mitään. Loppufestari meni siis Steward Buchananin Benkku-tastingissa.

Yhteistä maistamilleni juomille oli se, että en niitä ollut koskaan päässyt maistamaan. Neljä lihavoitua nousivat massasta edukseen ja ansaitsevat pienet kommentit:

• Glenglassaughin 30-vuotias oli festareiden ensimmäinen "wau"-viski. Ihmeellinen laventelin, mentholin, katajanmarjan ja aniksen sävyttämä tisle oli ikäisekseen yllättävän pistävää, mutta hyvällä tavalla. Todella erikoinen tapaus!

• Springbankin 21yo jätti suun auki. Miten viskissä voi olla niin pitkä ja monitahoinen jälkimaku? Ihmeellinen, mutta harmittavan kallis aine.

• Lapparin Vintage 1989 kuullosti kalliilta kun korviini kantautui Alkon jälleenmyyntihinta. Maistamisen jälkeen kyseessä on kyllä mielestäni joka pennin arvoinen viski. Eri asia on, haluaako reilua 200€:tä viskiin sijoittaa.

• Hämmentävin tapaus oli Bunnan 25yo. Tädin lyödessä mehut lasiin sekä minä että matkaseurani käännyttiin katsomaan taaksemme, että kuka siellä oikein kuorii mandariinejä? Silmänräpäystä myöhemmin tajusimme tuoksun tulevan viskistä. Voiko viskissä olla näin hedelmäinen/sitruksinen maku? Samalla hetkellä alkoi harmittamaan, ettei tullut ostettua lippua Bunnan tastingiin, jossa lasiin olisi saanut vielä 40-vuotiaan isosiskon. Festareiden mieleenpainuvin ja siten paras viski, niistä mitä itse maistoin.

Myös tämän vuoden tastingiksi valikoitunut BenRiach oli rautaa. Buchanan veti tastingin läpi asiallisella otteella ja muutama mehukas vitsikin pääsi esitykseen vilahtamaan. Ehkä hiukan olisin toivonut enemmän huomiota itse viskeihin. Huomasin pari kertaa miettiväni, että joko voitaisiin mennä seuraavaan viskiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rahanarvoinen tilaisuus. Muun muassa turpeisten ja ei turpeisten viskien ero leikkauksessa, reagoiminen muiden tislaamojen markkinointikikkoihin ja muut pienet nyanssierot viskinvalmistuksessa miellyttivät tiedonjanoista yleisöä.

Kaverikuva.

Benkku-tasting.

Kokonaisuutenahan Uisge oli jälleen tapahtuma, jota ei malttaisi vuotta odotella. Lauantain puuttumisesta näin 600 kilometrin päästä ei voi lakata harmittelemasta, mutta mainittakoon järjestävän tahon tänä vuonna sentään yrittäneen. Tänäkin vuonna potentiaalisesta kahdeksan hengen maisteluringistämme pääsi paikalle kaksi. Kaikilla syynä työt.

Paikkana Vanha Ylioppilastalo hivelee akateemista sieluani, mutta keskustelut toisena festareiden primus moottorina toimineen Ilkka Ruposen kanssa osoitti, että festarin rajat alkavat tulla vastaan. Perjantaina ovella myytiin ei-oota jo vähän kuuden jälkeen ja sisään pääsi vain jonkun poistuessa paikalta. Tilausta siis suuremmalle tapahtumapaikalle ainakin perjantain osalta olisi. Itselle Vanha ja Uisge ovat jo käsite, mutta mikäänhän ei elämässä ole yhtä tärkeää ja pysyvää kuin muutos. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan saammeko ensi vuonna nauttia Uisgeesta jo jossain muissa tiloissa. Ruposelle myös kiitos valaisevasta juttutuokiosta. Arvostan.

Pakollinen parvekekuva perjantain meiningistä.

Muutoksesta kertoo myös rommien mukaan tulo. Rommeille ei oman festivaalin verran kysyntää Suomessa vielä ole, joten ne voidaan nähdä luonnollisena askeleena eteenpäin. Varsinkin kun festivaalin kasvot, Mika Jansson, on myös tunnettu romminarkki. Itse en kerennyt kuin yhden rommin verran musiikkisalin täyttäneitä rommiständejä läpi koluta. Ehkä ensi vuonna lisää tätäkin. 

Ikuinen ongelma Uisgeen kanssa oli myös tänä vuonna tiedotus. Suomen alkoholilainsäädäntö luo tietyt ja valitettavan tiukat säädökset mainonnalle (sitä ei käytännössä saa olla), mutta on häpeällistä, että tänäkin vuonna parhaiten tietoa tapahtumasta sai Viskisiepon Uisge-sivuilta, johon arvon bloggaritoveri kokosi Virtuaalisen viskikaapin, facebook-ryhmien ja puskaradion suoltaman tiedon. Myös mushiMALT kokosi sivuilleen hyvällä tahdilla uutisia tapahtumasta. Virallinen Facebook-ryhmä oli tänä vuonna sentään aktiivisemmin mukana tiedottamisessa, mistä plussaa. Ongelmaksi muodostuukin ihmiset, jotka eivät kyseistä sosiaalista mediaa syystä tai toisesta seuraa. Asiat pitäisi löytyä järjestävän tahon puolesta kootusti yhdestä paikasta.

Yhteenvetona todettakoon, että tänäkin vuonna oli todella kivaa, viskit hyviä ja tunnelma rehti ja reipas. Lupaan tulla myös ensi vuonna.

***

Uisgen tärkein anti löytyy alla olevasta kuvasta. Lauantaina samaan talouteen kanssani muuttanut Maine Coon -pentu sai kannettavakseen Uisgeessa ensikertaa maistamani HP:n Valhalla-sarjan toisen inkarnaation. Sanokaa "moi" Lokille!

Balvenieta St. Michaelissa 28.1.2014

Viime keskiviikkona potkaistiin Oulun vuoden 2014 VYS-tastingit käyntiin. Kattaus oli tälläkin kertaa oivallinen ja eikä esittelijässäkään nokan koputtamista ollut. Timo Laurila oli tätä ennen vieraillut Oulussa vetämässä  Glenfiddich-tastingia. William Grant & Sons näyttää pitävän omistaan hyvää huolta ja tälläkin kertaa oli pientä yllätystä luvassa.

Kattaus oli peruslaadukas sisältäen Double Woodin 12- ja 17-vuotiaat versiot, 15yo Single Barrelin, 21yo Port Woodin sekä Tun 1401:en. Etukäteen hehkutetun 17-vuotiaan olin päässyt maistamaan jo vuosi sitten tislaamolla vieraillessani, joten kattauksen ainut uusi viski oli Tun 1401. Tämä ei toki haitannut, sillä Balveniet maistuvat aina. 17-vuotias Double Wood lanseerataan Suomeen vaiheessa X tätä kevättä.

Itse tilaisuus aloitettiin pienellä henkilökultin palvonnalla. Turhuuden alttarilla pääsi ylistämään muutaman lyhyehkön videon avulla Balvenien sielua, David Stewardia. Yleensä en videoista osana tastingia pidä, mutta lyhyehköt videot eivät haitanneet tällä kertaa ollenkaan. Päin vastoin. Kiva lisä muutenkin ammattimaisesti vedettyyn tastingiin.

Itse viskit olivat ns. peruskauraa. En jaksanut sen kummemin vääntää tasting notea vaan keskityin sosiaalisten kontaktien ylläpitoon ja Laurilan höpinöiden kuuntelemiseen. Muutama seikka jäi kuitenkin mieleen:

1. Balvenien 12yo Double Wood on nenään yksi parhaita viskejä koskaan. Todella miellyttävä yhdistelmä hunajaa, pähkinää ja tammea. Sääli, että maku ei ylä lähellekään näitä sfäärejä.

2. 21yo Port Wood oli ehkä kattauksen paras viski, mutta kaipaisi kipeästi voltteja lisää, että hintalappu oli oikeutettu. Ostan mieluummin indie-arvan kuin tylsän (mutta erittäin laadukkaan) OB:n tässä hintaluokassa.

3. Tun 1401 tuntui melkeinpä liian tammiselta minun suuhun. En hirveästi innostunut. Arde muistelee, että kyseessä oli Batch 5. Luotamme häneen.

No entä se yllätys? Laurila oli tuonut tislaamolta parin desin samplen 13-vuotiasta bourbon kypsyteltyä CS:ää. Tällaiset yllätykset nostavat tastingin pisteitä ainakin minun silmissä. Ja ei se itse viskikään pahaa ollut.

Tislaamolla on mahdollisuus pullottaa joko tätä tai hieman vanhempaa sherrykypsytettyä tuliaisiksi. Itse nappasin aikoinani sherrykypsyteltyä termariin, mutta enpä ole vielä päässyt lahjaksi mennyttä pulloa maistamaan. Sen verran kuitenkin pelasin varman päälle, että oma pullotus meni salaisen viskikerhomme perustajajäsenelle. Ei ole vaaraa, että samplea ei saisi maistoon. Tulevia seikkailuja odotellessa.

P.S. Kaksi yötä jouluun on!