Viime viikolla oli St. Michaelissa tarjolla irkkuviskejä. Vaikka minä niin mieleni pahoitin tapahtuman mainoksesta, oli paikalle silti pakko mennä. Eipä ole nääs koskaan miespuolisista tastinginvetäjistä käytetty ulkonäköön viittaavaa esittelytekstiä VYSsin tiedotteissa. "Viehättävä Aisling Byrne" ei tosin ollut mikään huonoin kuvaus illan emännästä. Koska syrjintä ja esineellistäminen poistuu syrjimällä ja esineellistämällä kaikkia tasapuolisesti, ehdotan seuraavan Ardbeg/Glenmorangie -tilaisuuden infokirjeeseen lausetta "suloinen Jarkko Nikkanen".
Ja oli siellä viskiäkin. Ihan viisi kappaletta:
- Redbreast 12 yo, 40%
- Redbreast 12 yo cask strength, 58,6%
- Redbreast 15 yo, 46%
- Green Spot 40%
- Powers John’s Lane 46%
Aisling tykitteli alkuun tiukan historiapaketin, jossa kertailtiin irkkuviskin vaiheita läpi sen pitkän historian. Maikkelin hämyisessä takahuoneessa kuultiin katkeraa tilitysti kolonnitislaimista, kauppasaarroista ja saatiin hyvä muistutus verotuksen vaikutuksesta viskin valmistukseen: Pot Stilleihin lyötävä mallastamaton ohra kun on nykytermein verosuunnittelua. Brittihallinnon mallasverojen vuoksi saamme myös nauttia Guinnessia ympäri maailmaa. Onni onnettomuudessa siis.
Illan viskit edustivat kaikki irlantilaista pot still -tyyliä. joka Aislingin mukaan on heräämässä mukaan vallalla olevaan viskibuumiin. Uusia pullotteita suunnitellaan ja vanhoja klassikoita herätellään eloon. Tästä hyvänä esimerkkinä Yellow Spotin uudelleen lanseeraus. Illan ensimmäinen viski olikin Yellow Spotin pidempään kuvioissa pyörinyt vihreä velipuoli, Green Spot.
Green Spot 40%
Tuoksu: Kevyt ja hyvin viljainen. Makeaa kuin sokeri. Jotain kirpeitä hedelmiä. Mausteita.
Maku: Kepeä mausteisuus hallitsee makupalettia. Viinahan tästä valitettavasti suussa puskee läpi. Suussa tuntuu ihan Vichyltä. Mitä pitempään oli lasissa, sitä makeammaksi muuttui. Puolen tunnin jälkeen oli jo kuin olisi sokeria juonut.
Green Spot ei mitään ihmeempiä elämyksiä tarjonnut, mutta oli keveydessään hyvä aloitus tastingille. Seuraavaksi ihmeteltiin kolmea erilaista Punarintaa. Nuotit tulevat omasta suosikistani, 12-vuotiaasta tynnyrivahvasta.
Redbreast 12yo CS 58,6%
Tuoksu: Öljyä, marsipaania, puu tulee paremmin esiin kuin laimennetussa versiossa. Tiukkaa.
Maku: Hyvää! Rusinoita ja pähkinöitä, mausteita, sitruunaa ja sitä marsipaania.
En tiedä mistä Redbreast ja marsipaani minulle tulee, mutta siltä se maistuu. Itseasiassa kaikki kolme maistuivat, mutta tässä tynnyrivahvassa vielä erityisen voimakkaasti. Periaatteessa 15-vuotiaassa on makuelementit vielä miellyttävämpiä, mutta valitettavasti tynnyrivahvana viski vaan tuntuu pysyvän paremmin koossa. Paras maistamani Redbreast. Vaan ei paras pot still, sillä se oli säästetty viimeiseksi.
Powers John's Lane Release 46%
Tuoksu: Tumma. Maitosuklaata, mausteita ja kyllä, tässäkin ripaus marsipaania.
Maku: Salmiakkia, suklaata, vaniljaa ja muita mausteita. Tasapainoinen ja todella miellyttävä.
Powers John's Lane Release pääsy yllättämään. Jotenkin muuta kattausta huomattavasti tummempi tapaus ja silti pot still -tyyliin kevyt. Lisäksi suklaa miellyttää aina. Kun puhun tummuudesta, tarkoitan jotain Lagavulin-tyylistä maanläheisyyttä. Tarkistin serkkujen hintahaitarin tälle pullotteelle ja innostus nousi entisestään, sillä tämä ei ole edes kallista. Ja paketin mukana tulee kuulema hieno printti Powersin vanhasta tislaamosta! Rakas Joulupukki...
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
tiistai 18. marraskuuta 2014
Vanhoja mummoja ja Elovena-tyttöjä
Viime perjantaina päästiin kotitastingin merkeissä maistelemaan mielenkiintoisia Laphroaigeja viekukkain. Lappari ei tislaamona ole niitä suurimpia suosikkeja Islayn mittavasta tarjonnasta, vaikka vanha NAS-suosikkini Quarter Cask, onkin heidän käsialaansa. Varsinkin 10-vuotias peruspullote on jättänyt itsestään valjun ja vetisen kuvan ja jää pahasti muiden saaren tislaamojen peruspullojen jalkoihin.
Tastingin teemana oli aika. Pöytään oli kannettu "peruskamaa" vuosien varrelta ja mielenkiinto kohdistuikin siihen, miten tislaamon tyyli on muutaman viime vuoden aikana muuttunut. Kattaus oli seuraavanlainen:
- Laphroaig 10 40% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014
- Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%
- Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%
- Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%
Laphroaig 10 40% ~2008
Tuoksu: Taikinaa, tervaa, mentholia, jossain kaiken alla myös ripaus hedelmää. Kokonaisuus tuo mieleen sen kuuluisan tervaleijonan.
Maku: Yllättävän tasapainoinen savun, tervan ja turpeen sekamelska.
Viimeksi kun kymppiä maistelin niin mielikuva savuvedestä oli todella vahva. Tässä ei päälle liimattuja elementtejä oikeastaan ollut. Hyvää!
Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008
Tuoksu: Hienostunut savu, turve ja tupakka. Koivua ja nuotiota,
Maku: Pitkä, kehokas. Eräs kanssamaistelija kuvaili tätä vanhaksi mummoksi puulämmitteisen rintamamiestalon takan äärellä. Mielikuva oli niin osuva, että varastan ja väitän omakseni.
Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014
Tuoksu: Nenään paljon vanhempaa versiota voimakkaampi. Jyvää, mallas ja vielä kerran hyvää. ripaus vaniljaa.
Maku: Todella viljainen, vaniljaa ja tupakkaa. Lopussa pieni ripaus tervaa. Paloviinamainen ja nuorehkon oloinen edelliseen verrattuna. Tämä toi viljaisuudessaan mieleen sen kuuluisan Elovena-tytön.
Onpa vanha suosikkini muuttunut. Jännittävästi se, minkälaisia omat positiiviset mielikuvat kyseisestä tuotteesta ovat, eivät vastaa oikein kumpaakaan. Oma mielikuvani oli jotain näiden välistä: tupakkaa ja vaniljaa sisältävä voimakas ja ei missään nimessä näin viljainen turveviski. Näiden kahden välinen ero oli valtava, ottaen huomioon, että etiketissä on sama nimi.
 |
Seems legit |
Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%
Tuoksu: Raikas, viljainen ja makea. Selkeästi samasta mallista uuden QC:n kanssa.
Maku: Vaniljaa, tervaa, jälkimaku pitkä. Vedellä tulee esiin jotain vihreää.
Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%
Tuoksu: Mentholia, tervaleijonaa, mallasta, ruohoa ja ripaus limeä.
Maku: Hienostunut, vihreä (moi A-P), turpeinen ja pitkä kuin sortovuodet.
Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%
Tuoksu: Tekee samat asiat kuin Red Stripe, mutta paremmin. Tuoksussa on ikääntynempi viba ja syvyyttä löytyy,
Maku: Hiukan ruohoisempi ja makeampi kuin Red Stripe, mutta muuten pyöritään samojen asioiden äärellä. Jälkimaku tuntuu loputtomalta. Itseasiassa viski jopa vaikeutti tastingia, sillä Green Stripen jälkeen seuraavaa viskiä ei ollut järkeä ennen 5 minuutin taukoa maistella.
Tasting jätti kyllä kaksijakoisen fiiliksen. Hienoja viskejä ainakin 4 kappaletta, mutta valitettavasti vanhassa oli vara parempi. 005 ja uusi QC olivat selkeä parivaljakko, ollen paljon viljaisempia ja vähemmän pastillisia ja tervaisempia kuin loput kattauksesta. Muut taas muodostivat hienon jatkumon, jossa leikittiin tervaleijonalla, turpeella, nuotiosavulla, koivuklapeilla ja mentholilla. Green ja Red Stripet antoivat jopa yllättävän vihreitä nootteja, erityisesti vedellä, joita en ole aiemmin Lappariin yhdistänyt. Nämä raitaversiot tynnyrivahvoista Lappareista kannattaa kyllä poimia talteen vielä kun niitä saa.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Viskiseikkailu 2001 - 1 = 2000
Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Itse päätin ottaa tikut molempiin silmiin ja nappasin anniskeluravintolassa lasiin kaksi vuonna 2000 pullotettua, minulle ennestään tuntematonta viskiä: Glenfarclas 1974/2000 ja Connoisseur Choice North Port-Brechin 1981/2000.
Varsinkin jälkimmäinen on mielenkiintoinen tapaus. 80-luvun viskijärveen hukkunut ja 1983 lapun luukulle lyöneen tislaamon tuotteita harvemmin kävelee vastaan. Monen muun lopetetun tislaamon tavoin pullotteet ovat nykyään kiven alla ja todella hintavia, mutta mitään Broran kaltaista kulttisuosiota tislaamo ei tietääkseni nauti. Mielenkiintoista on myös tislaamon nimi, jonka alkuperästä on hyvin eriäviä näkemyksi. Muun muassa Royal Mile Whiskies, Malt Madness ja Wikipedia eivät ole yhtä mieltä nimen alkuperästä. Taas olis historioitsijalle töitä.
Otetaan ensin käsittelyyn kuitenkin Glenfarclas.
Glenfarclas 1974/2000 43%
Tuoksu: Ministi rusinaa, mentholia ja suklaata. Pähkinää ja/tai mantelia.
Maku: Pyöreä ja pehmeä. Ei pure eikä puske. Lopussa mausteinen ja jollain tapaa "lihaisa". Tuo mieleen pippuripihvin. Aika tamminen alkaa jo olemaan, sanoisin jopa puinen.
Ei mikään klassikko, mutta tyylikäs Glenfarclas. Sitä kuuluisaa parempaa keskikastia. Puu jyrää jo vähän tisleen yli.
Nort Port-Brechin Connoisseur Choice 40%
Tuoksu: Pölyinen, hennon maltainen. Puuta ja suklaata. Iästä huolimatta pistävän paloviinamainen nenään.
Maku: Alkuun todella pehmeä, makea ja suklainen, mutta taittuu yllättävän ärhäkäksi pippuriksi loppuun. Olin maistavinani ripauksen kookosta.
Joskun on tullut juteltua, että Connoisseur Choicen pullotteet ovat hiukan vetisiä ja samanlainen tunne tästäkin jäi. Haluaisin maistaa tynnyrivahvana. Makuelementit ei mitenkään erityisiä, mutta maun kehittyminen todella pehmeästä ärhäkkään pippuriin oli yllättävän miellyttävä. En todellakaan näillä pullojen hinnoilla tätä kaappiin ostaisi, mutta kyllä tätä mukillinen kannattaa maistaa jos vastaan tulee.
Tällä kertaa vuosikerta 2000 ei ollut vara parempi, vaikka eipä näistä kumpikaan mikään pettymys ollut. Onneksi vuonna 2000 tehtiin hyvää musiikkia.
Varsinkin jälkimmäinen on mielenkiintoinen tapaus. 80-luvun viskijärveen hukkunut ja 1983 lapun luukulle lyöneen tislaamon tuotteita harvemmin kävelee vastaan. Monen muun lopetetun tislaamon tavoin pullotteet ovat nykyään kiven alla ja todella hintavia, mutta mitään Broran kaltaista kulttisuosiota tislaamo ei tietääkseni nauti. Mielenkiintoista on myös tislaamon nimi, jonka alkuperästä on hyvin eriäviä näkemyksi. Muun muassa Royal Mile Whiskies, Malt Madness ja Wikipedia eivät ole yhtä mieltä nimen alkuperästä. Taas olis historioitsijalle töitä.
Otetaan ensin käsittelyyn kuitenkin Glenfarclas.
 |
Glenfarclas 1974/2000 43%
Tuoksu: Ministi rusinaa, mentholia ja suklaata. Pähkinää ja/tai mantelia.
Maku: Pyöreä ja pehmeä. Ei pure eikä puske. Lopussa mausteinen ja jollain tapaa "lihaisa". Tuo mieleen pippuripihvin. Aika tamminen alkaa jo olemaan, sanoisin jopa puinen.
Ei mikään klassikko, mutta tyylikäs Glenfarclas. Sitä kuuluisaa parempaa keskikastia. Puu jyrää jo vähän tisleen yli.
Nort Port-Brechin Connoisseur Choice 40%
Tuoksu: Pölyinen, hennon maltainen. Puuta ja suklaata. Iästä huolimatta pistävän paloviinamainen nenään.
Maku: Alkuun todella pehmeä, makea ja suklainen, mutta taittuu yllättävän ärhäkäksi pippuriksi loppuun. Olin maistavinani ripauksen kookosta.
Joskun on tullut juteltua, että Connoisseur Choicen pullotteet ovat hiukan vetisiä ja samanlainen tunne tästäkin jäi. Haluaisin maistaa tynnyrivahvana. Makuelementit ei mitenkään erityisiä, mutta maun kehittyminen todella pehmeästä ärhäkkään pippuriin oli yllättävän miellyttävä. En todellakaan näillä pullojen hinnoilla tätä kaappiin ostaisi, mutta kyllä tätä mukillinen kannattaa maistaa jos vastaan tulee.
Tällä kertaa vuosikerta 2000 ei ollut vara parempi, vaikka eipä näistä kumpikaan mikään pettymys ollut. Onneksi vuonna 2000 tehtiin hyvää musiikkia.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Wemyss Malts -tasting St. Michaelissa 5.11.2014
Keskiviikkona maisteltiin Maikkelissa Wemyss Maltsin tuotteita ja sinnehän se oli suunnattava. Ensimmäiset kunnon pakkaset ja 15 minuutin pyörämatka takasivat sen, että viski tuli tarpeeseen.
Paikalle oli saatu maahantuojana toimivan BrewSeekersin Janne Lehtinen kertomaan tuotteista. Wemyss Malts on uusi tulokas indiepullottajien laajassa katraassa, mutta on Suomessa saanut ihan kiitettävästi jo näkyvyyttä. Taisi viime vuoden Uisgeessa olla firman tuotteita maistissa ja Alkokin tarjoaa ainakin Peat Chimneytä rahaa vastaan. Kovin monen indiepullotajan tuotteita ei pitkäripaisesta löydy.
2005 perustettu Wemyss Malts on laittanut noin muutenkin isot pyörät pyörimään, sillä joulukuun alussa pitäisi tippua ensimmäiset pisarat heidän uudesta lowlandeille pystytetystä tislaamostaan. Kingsbarn tulee tislaamon nimeksi ja se tähtää nimenomaan oman single maltin tuottamiseen. Hieno, että alamaillekin saadaan uutta tislaamoa pystyyn.
Illan kattaus koostui viidestä Wemyss Maltin tuotteesta, joista alla lyhyesti, miltä ne minun suuhuni maistuivat. Janne veti asiapitoisen tastingin, vaikkakin pieni kiireen tuntu vaivasi tastingia. Ei kerennyt yhtä kunnolla tuoksutella, saati maistaa, kun kiirehdittiin jo seuraavan juoman pariin. St. Michael osoittautui myös lähes tekemättömäksi paikaksi kuvauksen suhteen, ainakin kännykkäkameralla. Pitäisi vissiin hankkia se järkkäri.
Linkwood 2000/2011 46% "Vanilla Zest"
Tuoksu: Vaniljaa, new makea, sitruunaa. Jopa hieman hiivainen. Tulee Hoegaarden sitruunanpalalla mieleen.
Maku: Kepeä runko, mutta yllätävän tyylikäs. Inkivääriä, mausteita, sitruunaa, mallasta. Yleisilmeeltään aika hapan.
Morhlach 1996/2011 46% "Vanilla Oak"
Tuoksu: Kevyen kukkainen, todella makeaa vaniljaa ja tammea.
Maku: Kehokkaampi kuin Linkwood. Sitrusta, mallasta, vaniljaa, mausteita ja lopussa ripaus salmiakkia.
Nämä kaksi olivat hyvin samankaltaisia viskejä. Oma ääneni meni kuitenkin Linkwoodille. Jotenkin raikkaampi ilmestys. Mortlach nyt vain toimii sherryn kanssa paremmin.
Glen Elgin 1995/2013 46% "Eastern Promise"
Tuoksu: Hajuvettä, minttua ja ruusuja.
Maku: Hapan, marjainen ja yllätävän lyhyt.
Todella outo viski. Soudin ja huopasin mielipiteeni kanssa, mutta kait se on todettava: tämä ei ollut minun viski. Ällöttävän hajuvesimäinen.
Ben Nevis 1990/2011 46% "Red Berry Cream"
Tuoksu: Öljyä, aprikooseja, happamia hedelmiä, sitrusta, Ipaa ja häivähdys new makea, jota ei näin iäkkäästä tuotteesta odottaisi,
Maku: Mallasta, likaista öljyä, hedelmiä, jotka jälkimaussa muuttuva mukavaksi mausteisuudeksi. Tässäkin IPA-maisia nootteja. Skittlesejä!
Tästä tuli mieleen VYS:in Old Buck, ja tämä on kehu. Tuoksun perusteella olin epäileväinen, mutta mausta irtosi vaikka ja mitä miellyttävää. Nam!
Cragganmore 1989/2013 46% "Evergreen Forest"
Tuoksu: Päärynää, mallasta. Todella raikas! Tuo mieleen nimensämukaisesti mieleen keväisen sekametsän piene sadekuuron jäljiltä. Olin kirjoittanut alkuperäisiin nootteihin, "ilmava" kuvaamaan tätä tunnetta.
Maku: Pähkinöitä, mausteita, omenoita ja päärynöitä. Taittuu mausteisiin ja salmiakkiin loppua kohden. Häivähdys jopa turvetta?
Parhaat oli säästetty loppuun ja kyllähän tämä Cragganmore porukan paras oli. Toki, olen tislaamon tuotteista aina pitänyt. Wemyssin arvostus kyllä nousi tämän tastingin myötä. Hävettää myöntää, mutta jotenkin firman pullojen muoto ja etiketit ovat olleet luotaantyöntäviä. Jälleen osoitus mielikuvien tärkeydestä markkinoinnissa. Jollain kelttijumalilla höystettynä nämäkin tuotteet olisivat kaikkien huulilla.
Paikalle oli saatu maahantuojana toimivan BrewSeekersin Janne Lehtinen kertomaan tuotteista. Wemyss Malts on uusi tulokas indiepullottajien laajassa katraassa, mutta on Suomessa saanut ihan kiitettävästi jo näkyvyyttä. Taisi viime vuoden Uisgeessa olla firman tuotteita maistissa ja Alkokin tarjoaa ainakin Peat Chimneytä rahaa vastaan. Kovin monen indiepullotajan tuotteita ei pitkäripaisesta löydy.
2005 perustettu Wemyss Malts on laittanut noin muutenkin isot pyörät pyörimään, sillä joulukuun alussa pitäisi tippua ensimmäiset pisarat heidän uudesta lowlandeille pystytetystä tislaamostaan. Kingsbarn tulee tislaamon nimeksi ja se tähtää nimenomaan oman single maltin tuottamiseen. Hieno, että alamaillekin saadaan uutta tislaamoa pystyyn.
Illan kattaus koostui viidestä Wemyss Maltin tuotteesta, joista alla lyhyesti, miltä ne minun suuhuni maistuivat. Janne veti asiapitoisen tastingin, vaikkakin pieni kiireen tuntu vaivasi tastingia. Ei kerennyt yhtä kunnolla tuoksutella, saati maistaa, kun kiirehdittiin jo seuraavan juoman pariin. St. Michael osoittautui myös lähes tekemättömäksi paikaksi kuvauksen suhteen, ainakin kännykkäkameralla. Pitäisi vissiin hankkia se järkkäri.
 |
| Ei se kuvaaminen nyt oikein... |
Linkwood 2000/2011 46% "Vanilla Zest"
Tuoksu: Vaniljaa, new makea, sitruunaa. Jopa hieman hiivainen. Tulee Hoegaarden sitruunanpalalla mieleen.
Maku: Kepeä runko, mutta yllätävän tyylikäs. Inkivääriä, mausteita, sitruunaa, mallasta. Yleisilmeeltään aika hapan.
Morhlach 1996/2011 46% "Vanilla Oak"
Tuoksu: Kevyen kukkainen, todella makeaa vaniljaa ja tammea.
Maku: Kehokkaampi kuin Linkwood. Sitrusta, mallasta, vaniljaa, mausteita ja lopussa ripaus salmiakkia.
Nämä kaksi olivat hyvin samankaltaisia viskejä. Oma ääneni meni kuitenkin Linkwoodille. Jotenkin raikkaampi ilmestys. Mortlach nyt vain toimii sherryn kanssa paremmin.
Glen Elgin 1995/2013 46% "Eastern Promise"
Tuoksu: Hajuvettä, minttua ja ruusuja.
Maku: Hapan, marjainen ja yllätävän lyhyt.
Todella outo viski. Soudin ja huopasin mielipiteeni kanssa, mutta kait se on todettava: tämä ei ollut minun viski. Ällöttävän hajuvesimäinen.
Ben Nevis 1990/2011 46% "Red Berry Cream"
Tuoksu: Öljyä, aprikooseja, happamia hedelmiä, sitrusta, Ipaa ja häivähdys new makea, jota ei näin iäkkäästä tuotteesta odottaisi,
Maku: Mallasta, likaista öljyä, hedelmiä, jotka jälkimaussa muuttuva mukavaksi mausteisuudeksi. Tässäkin IPA-maisia nootteja. Skittlesejä!
Tästä tuli mieleen VYS:in Old Buck, ja tämä on kehu. Tuoksun perusteella olin epäileväinen, mutta mausta irtosi vaikka ja mitä miellyttävää. Nam!
Cragganmore 1989/2013 46% "Evergreen Forest"
Tuoksu: Päärynää, mallasta. Todella raikas! Tuo mieleen nimensämukaisesti mieleen keväisen sekametsän piene sadekuuron jäljiltä. Olin kirjoittanut alkuperäisiin nootteihin, "ilmava" kuvaamaan tätä tunnetta.
Maku: Pähkinöitä, mausteita, omenoita ja päärynöitä. Taittuu mausteisiin ja salmiakkiin loppua kohden. Häivähdys jopa turvetta?
Parhaat oli säästetty loppuun ja kyllähän tämä Cragganmore porukan paras oli. Toki, olen tislaamon tuotteista aina pitänyt. Wemyssin arvostus kyllä nousi tämän tastingin myötä. Hävettää myöntää, mutta jotenkin firman pullojen muoto ja etiketit ovat olleet luotaantyöntäviä. Jälleen osoitus mielikuvien tärkeydestä markkinoinnissa. Jollain kelttijumalilla höystettynä nämäkin tuotteet olisivat kaikkien huulilla.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Nasujen synninpäästö - Hakushu Bourbon Barrel
NAS-viskit ovat saaneet osakseen paljon kuraa ja tähän mustamaalaamiseen on myös allekirjoittanut syyllistynyt. Onneksi on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännöt. Japanista ponnistava Hakushu oli taikonut aika maukkaan bourbon-nasun, ja sitä oli ilo päästä maistelemaan.
Tislaamona Hakushu kuuluu Suntoryn viskidynastiaan. Suuri Viskikirja tietää kertoa, että Hakushu perustettiin tyydyttämään Japanin liikemiesten pohjaton jano vuonna 1973. Japanin Alppien kupeessa sijaitseva tislaamo on pitänyt hallussaan myös maailman suurimman tislaamon titteliä. Sinänsä Hakushun nykymeno kuullostaa tutulta: entinen blendityöhevonen on brändäämässä itseään pikkuhiljaa single malt -markkinoiden isoksi pojaksi. Ainakin tämän yhden samplen perusteella peukutan ja annan vihreää valoa tälle kehitykselle.
Hakushi Bourbon Barrel 48,2%
Tuoksu: Marsipaania, hunajaa, krysanteemia, vaniljaa ja todella makeaa mallasta. Kevyttä pippuria myös jossain kolossa.
Maku: Huh, tässähän on turvettakin! Todella makea ja hunajainen börbbä-pommi. Mausteinen, hunajan, maltaan ja vaniljan yhdistelmä tuo mieleen jostain syystä piparkakun. Suutuntumaltaan todella jämäkkä.
Todella positiivinen yllätys. Makeaa kuin mikä, mutta positiivisella tavalla. Ilmeisesti todella hyvillä tynnyreillä viimeistelty. Tai sitten Hakushu vain toimii bourbon-tynnyrin kanssa normaalia paremmin. Hieno NAS, jota pitää pikimiten saada pullo kaappiin!
Tislaamona Hakushu kuuluu Suntoryn viskidynastiaan. Suuri Viskikirja tietää kertoa, että Hakushu perustettiin tyydyttämään Japanin liikemiesten pohjaton jano vuonna 1973. Japanin Alppien kupeessa sijaitseva tislaamo on pitänyt hallussaan myös maailman suurimman tislaamon titteliä. Sinänsä Hakushun nykymeno kuullostaa tutulta: entinen blendityöhevonen on brändäämässä itseään pikkuhiljaa single malt -markkinoiden isoksi pojaksi. Ainakin tämän yhden samplen perusteella peukutan ja annan vihreää valoa tälle kehitykselle.
Hakushi Bourbon Barrel 48,2%
Tuoksu: Marsipaania, hunajaa, krysanteemia, vaniljaa ja todella makeaa mallasta. Kevyttä pippuria myös jossain kolossa.
Maku: Huh, tässähän on turvettakin! Todella makea ja hunajainen börbbä-pommi. Mausteinen, hunajan, maltaan ja vaniljan yhdistelmä tuo mieleen jostain syystä piparkakun. Suutuntumaltaan todella jämäkkä.
Todella positiivinen yllätys. Makeaa kuin mikä, mutta positiivisella tavalla. Ilmeisesti todella hyvillä tynnyreillä viimeistelty. Tai sitten Hakushu vain toimii bourbon-tynnyrin kanssa normaalia paremmin. Hieno NAS, jota pitää pikimiten saada pullo kaappiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)