Riekkoviskejä St. Michaelissa

Viime viikolla maisteltiin St. Michaelissa Jarkko Nikkasen johdolla The Famous Grouse -blendejä. Meno oli kuin Pate Mustajärven keikalla ja illan kattaus oli seuraavanlainen:

Famous Grouse
Naked Grouse
Black Grouse
Famous Grouse 16yo
Famous 40yo

Alkuun Nikkanen kävi läpi hiukan blendien historiaa ja niiden tärkeyttä viskiteollisuudelle. Itse kanalintuviskistäkin riitti tarinaa. Famous Grouse on Edrington Groupin blendiperhe ja todellinen työhevonen, vaikka lintu onkin. Mallasviskikomponenttien kanssa ei siis hirveää salapoliisityötä tarvitse tehdä, toisin kuin vaikkapa Diageon blendeissä. Yhtiöllä on omistuksessaan neljä mallasviskitislaamoa, Highland Park, Macallan, Glenrothes ja Glenturret. Viimeisimmän tiloista löytyy myös brändin "The Famous Grouse Experience" -nimellä kulkeva vierailukeskushässäkkä. Tämä tietysti kissaihmisenä syö miestä, sillä riekon sijaan Glenturretin pihalla pitäisi keskittyä kissoihin. I support Towser!

Ensimmäisenä maisteltiin sitä ihan perinteistä riekkoviskiä.

The Famous Grouse

Tuoksu: New makea, liimaa, taikinaa, toffeista makeutta.

Maku: Makeaa, palanutta sokeria. Viinaa. Tulee jallu mieleen. Vetinen ja laiha.

Ei se Famous Grouse nyt oikein. Särmikäs ja viinainen blendi. Seuraavana maisteltu Naked Grouse herätti hiukan enemmän innostusta, sillä se oli kuuleman mukaan marinoitu 1st fill sherry-tynskässä.

The Naked Grouse

Tuoksu: Rusinaa ja punaisia marjoja. Alkoholi puskee läpi tästäkin. Yksiulotteinen, mutta yllättävän tasapainoisen oloinen.

Maku: Nahkaa, viinimäistä makeutta, marjoja. Lopussa pääsee viina pintaan, mutta paljon Famous Grousea miellyttävämpi kokemus,

Seuraavana lasiin pääsi 2007 pohjoismaiden markkinoita silmälläpitäen lanseerattu Black Grouse. Edringtonilla ei varsinaista turveviskiä tislaavaa tislaamoa portfoliosta löydy, joten pikkulinnut ovat kertoneet, että savukomponentit on ostettu Islaylta ja jatkettu omilla jyvä- ja mallasviskeillä. Nikkasen mukaan asiaan on tulossa muutos ja Glenturretilla on pannut pöhisseet jo muutaman vuoden ulos turveviskiä juuri Black Grousea varten. Toivottavasti näitä päätyy yksimaltaisenakin pulloon!

The Black Grouse

Tuoksu: Turvesavua, new makea ja grillihiiltä. Aika liuotinta tämäkin on.

Maku: Terävä, vetinen ja jotenkin nahkainen. Vetiseen runkoon liimattu turvesavu ei ole minun juttu. Ei jatkoon.

Sitten päästiin jännän äärelle. Ikämerkityt 16- ja 40-vuotiaat toivat tastingin päätökseen. 16-vuotias on niin sanottu double matured blend ja on saanut osakseen rakkautta niin ensitäytön sherry- kuin bourbon-tynnyreiltä. 40-vuotias on puolestaan brändin lippulaivapullote. Nelinumeroinen hintalappu pitää huolen siitä, että tällaista blended malttia ei joka päivään vastaan kävele.

The Famous Grouse 16yo

Tuoksu: Tamminen ja mineraalinen. Viljalti mausteita. Silti jotenkin nuoren ja raa'an oloinen.

Maku: Keltaisia hedelmiä, mukavasti puuta, tässäkin nahkaa. Silti rungoltaan ärsyttävän vetinen vaikak sinänsä paketti on tasapainossa.

The Famous Grouse 40yo

Tuoksu: Nyt ollaan aivan eri aineiden kanssa tekemisissä. Todella huumaavan monipuolinen ja miellyttävä tuoksu. Mansikkajäätelöä, mentholia, ripaus tammea, yrttejä, kukkia (se kanerva) ja reippaan parfyyminen. Nyt vetää hiljaiseksi. Eihän tätä uskalla maistaa?

Maku: Sama tykitys jatkuu. Maku lunastaa todella hyvin nenän antamia lupauksia. Lopussa taittuu hiukan happamen puolelle. Ehkä kuitenkin enemmän tuoksutteluviski?

Huh, olipa se päätös tastingille. Tämän takia viskiä harrastetaan. Muusta kattauksesta näin jälkeen päin jäi parhaiten mieleen Naked Grouse, jonka kepeä sherryisyys oli miellyttävää.

Viskiseikkailut jatkuvat ensi lauantaina kun suuntaan Islayn saarelle kera kameran ja läppärin. Liverapoa siis luvassa!

Meitä on moneen junaan - maistossa hiukan erilaisia turveviskejä

Joskus mieleen tulee typeriä ideoita ja niitä pitää sitten päästä toteuttamaan. Yksi tällainen kuningasajatus oli tutkailla turpeella höystettyjä viskejä mantereen puolelta. Aina kun näitä on tullut lasissa käytettyä niin on tullut mieleen, että miksi näillä kiusaa itseänsä kun Saarella kaikki on vain paremmin. Nyt on kuitenkin markkinoille parin viime vuoden aikana putkahtanut useampi turveviski mantereen puolelta ja pakkohan niitä on ollut kaappiin hankkia.

Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.

Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.

Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:

BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof

Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.

BenRiach 10yo "Curiositas"

Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.

Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.

BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland 

Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.

Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!

Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin.  Tällä kertaan punaviinimarinadissa.

Longrow Peated

Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.

Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!

Longrow Red "Australian Shiraz"

Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!

Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.

Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.

Glenglassaugh Torfa

Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.

Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?

Tomatin Cu Bocan

Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.

Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.

Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.

Ballechin 10yo

Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.

Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.

Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker

Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.

Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!

Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.

Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.

Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.

Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.

Brugalin rommeja St. Michaelissa 11.2.2015

Keskiviikkona kaadettiin raja-aitoja kun perinteisten viskimaistelujen tilalta olikin St. Michaelissa tarjolla rommia. Eipä ole rommiakaan tullut ohjatusti maistettua, joten paikalle oli mentävä. Illan isäntä toimi Edrington Finlandin Veli Salonen ja tällä kertaa esittelyssä oli heidän maahantuomansa Brugalin rommitalon tuotteet. Dominikaanisen tasavallan rommiylpeyden tuotannosta oli sohjoiseen pohjoiseen yksynyt seuraava kattaus:

- Brugal Anejo
- Brugal XV Ron Reserva
- Brugal 1888
- Brugal Siglo de Oro

Alkuun Salonen veti hyvän perussetin rommin historiasta ja valmistuksesta. Muun muassa rommin imago merimiesten juomana sai selityksen: Euroopan valtioiden taistellessa Karibianmeren herruudesta Englannin laivasto ryösti järjestelmällisesti ranskalaisia aluksia. Näistä saaliiksi saadut alkoholit, lähinnä erilaisia brändy-johdannaisia, jaettiin sitten miehistölle palkkioksi. Kun merirosvousta alettiin pikkuhiljaa kitkemään alueelta, oli laivastossa jo totuttu tissutteluun. Sotasaaliksi saadut juomat korvattiin paikallisella sokeriruo'osta tislatulla rommilla. Sotilaan päiväannokseen kuului puolikas pintti sokeriruokopirtua. Myöhemmin alkoholin haittavaikutuksia kitkettiin laimentamalla pirtu vedellä. Vielä 1970-luvulla Englannin laivastossa nautittiin tätä perinnettä kunnioittaen päivittäinen grogi-annos. Mielenkiintoinen tarina, jota kuunteli mielellään.

Myös muita rommifaktoja käytiin läpi. Itselle tuli yllätyksenä, että myös rommiteollisuus repii tynnyrinsä bourbon-tuottajilta. Suurin osa rommista kypsyy hiukan hogsheadia isommassa ex-bourbon tynnyrissä. Myös sherrytynnyrit ovat Salosen mukaan kasvattaneet suosiotaan. Viskitislaamojen perään kuuluttama tynnyripula on siis hyvin monitahoinen kysymys, sillä rommibisnes ei mitään nappikauppaa ole.

Melassia

Ilahduttavin osuus tastingissa oli Salosen mukanaan tuomat yllätykset. Rommin perusraaka-aine, melassi, tuli kaikille tutuksi ja sitä pääsi jopa maistamaan. Ja ah, se oli hyvää! Kuin suklaata ja lakritsia olisi sekoittanut toisiina. Maku muistutti todella paljon Snören lakritsinauhaa. Tämän makiaisen lisäksi oli tarjolla Brugalin "new makea". Reilu 90-volttinen sokeriruokopirtu kihahti kielellä kivasti. Vedellä jatkettuna liuottimen makeus pääsi mukavasti esille ja antoi hyvän pohjan rommien maistelulle. Näitä toivoisi näkevän maisteluissa enemmänkin.

Sitten itse ne rommit. Mitään erillisiä nootteja en uskalla lähteä suoltamaan, sillä maistami rommit voidaan laskea kahden käden sormilla. Muuta huomioita tuli kuitenkin tehtyä.

Vaikka Brugalin rommeihin ei heidän omien sanojensa mukaan sokeri lisätä, on rommin peruspaletti silti viskinjuojan suuhun todella makea. Kaikkia neljää rommia alleviivasi myös vahva tammisuus, sokerinen makeus ja mukava mausteisuus. Aloitusrommina toiminut ex-bourbonissa kypsytetty Anejo ei tuohon oikein mitään uutta tuonut, mutta hinnaltaan hyvinkin kilpailukykyisenä juomana toimi minusta todella hyvin. Ei potkinut eikä purrut, vaikka kyllähän sieltä se pontikka vähän läpi maistui.

XV ja 1888 olivat saaneet osakseen hiukan sherryviimeistelyä. XV:tä on viimeistely PX-tynnyrissä kun taas 1888 on saanut osakseen rakkautta vanhalta Oloroso-tynnyriltä. Sherrytynnyrit olivat tuoneet molempiin hiukan enemmän syvyyttä ja alkoholin pistävyys loisti poissaolollaan. 1888, joka monen paikalla olijan suussa tuntui se kattauksen paras juoma olevan, oli selkeitä vivahteita myös lakritsin ja kaakaon suuntaan. Erittäin maistuvaa kamaa molemmat.

Kattauksen kruunasi Siglo de Oro, joka on kypsynyt noin 15-16 vuotta  kahdessa erilaisessa bourbon tynnyrissä. Tämä oli jo todella suunmyötäistä kamaa. Aivan nauratti kuinka pehmeää voi alkoholi olla. Bourbontynnyristä oli jäänyt myös ripaus vaniljaa kruunaamaan tämä hieno juoma. Rommiksi hämmentävän hyvää!

Kokonaisuudessaan kattaus oli täynnä miellyttäviä yllätyksiä. Ainoa, mikä häiritsi oli makujen tietty yksioikoisuus. Kaikki neljä maistuivat lähtökohtaisesti hyvin samalta. Tottumattomalle maistelijalle saman rommitalon tisleiden eri nyanssit eivät oikein auenneet. Tämä ei toki ole rommien vika. Tätä lisää!

Uisge 2015 - uusi viskikohushokkiwau?

Viime päivinä Suomen viskipiirejä on ravistellut jälleen uusi viskikohu. Viidettä kertaa järjestettävä Uisge-viskifestivaali joutui aluehallintoviraston hampaisiin, kun nimetön "ilmiantaja" oli vinkannut tapahtumasta viranomaisille. Ensin sai kenkää tasting-lippujen ennakkomyynti ja heti perään sai lähteä sana "viskifestivaali" Tiketti.fi-lippupalvelusta. Bloggaajatoveri Viskisieppo kirjoitti aiheen tiimoilta hyvän kirjoituksen, jossa hän kyseli "ilmiantajan" motiivien perään. Vaikka en ilmiantaja olekaan, pistin muutamia ajatuksia kohusta ihan näin paperille.

Ymmärrykseni mukaan Suomen alkoholilainsäädäntö ei ole muuttunut väkevien osalta kymmeniin vuosiin. Myös Uisge on jo useamman vuoden myynyt onnistuneesti tasting-lippuja ennakkoon ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Nyt "ilmiantaja" tuli ja pilasi kaiken. Tai ei siis pilannut, tapahtumahan sai ilmaista mainosta ja tulee varmasti olemaan loppuunmyyty.

Antaisin kuitenkin "ilmiantajalle" myös tunnustusta. Tapahtumat on järjestettävä lain puitteissa. Tätä tapahtumajärjestäjät ovat myös haastatteluissaan ja lehdistötiedotteissaan painottaneet. Viranomaistoimintaa ei olla lähdetty syyttelemään. Jokainen tällainen ilmianto piirtää selkeämmiksi niitä rajoja, joita Suomen laki tällaiselle tilaisuudelle antaa.

Myös saavutettu mediahuomio on hyvästä. Ainakin omaan silmääni viranomaistoiminta näyttäytyy tällaisissa tapauksissa lähes järjettömänä ihmisten ja yhteisöjen kiusaamisena. Viranomainen itsehän ei asialle voi mitään, vaan heidän toimintansa on sidottu lakiin. Heille maksetaan siitä, että kansanedustajien säätämiä lakeja noudatetaan. Mitä useampi tällainen tapaus tulee julkisuuteen, sitä enemmän Suomen alkoholilaki saa negatiivista julkisuutta. Näin vaalien alla jonkun poliitikon/puolueen on pakko ottaa tästä koppi. Kun järjettömyyttä tuodaan tarpeeksi esille, sillä on oikeusvaltiossa tapana muuttua.

Varjopuolena näissä ilmiannoissa on tietysti asianomaisille koituva rahallinen riski tai jopa tappio. Tämä puolestaan nostaa kynnystä tapahtuman järjestämiseen. Tuskin kukaan viskiharrastaja tahtoo Uisgea pois Suomesta? On kuitenkin järjetön tilanne, että tapahtumasta pitäisi vaieta ja sen järjestämistä ikään kuin piilotella ja salata, jotta viranomaiset eivät asiasta kiinnostuisi. Ainakaan minä en halua sellaista yhteiskuntaa, jossa toiminnan jatkuminen vaatii sen viranomaisilta piilottamista. Myöskään yksityisihmisten (lue: bloggaajien) välittämät tiedot eivät voi olla esteenä tapahtuman järjestämiseen. Tastingien sisällöt, hinnat ja kaikki jossain vaiheessa julkinen info löytyy blogeista. Näistä ei saa olla viranomaistulkinnassa haittaa tapahtumajärjestäjälle.

P.S. Uisge on hieno festivaali. Valitettavasti tänä vuonna joudun jättämään pippalot väliin, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että sisään mahtuu yksi ensikertalainen lisää. Menkää ja nauttikaa!