The Winner Takes it All

Sokkotastingien järkevyydestä voi olla montaa mieltä. Yksi vahvimpia argumentteja sokkosampleja ja -tastingeja vastaan on se, että viskistä ei pääse nauttimaan. Päässä pyörii vain ajatus; "mitä tämä on?". Tällainen arvailu ja venkoilu vie pahimmillaan koko nautinnon viskihetkestä ja se sokkona maisteltu Brora tai Karuizawa menee hukkaan. (Pro tip: älä maista Brora tai Karuizawaa sokkona.)

Sokkona maistamisessa on myös hyvät puolensa. Siinä olet yksin viskin kanssa ja markkinointikoneiston loihtimat hienot etiketit ja taustatarinat eivät pääse elämykseen vaikuttamaan. Ehkä juuri tämä on se tilanne, johon sokkotastingissa pitäisi pyrkiä. Arvausleikistä irti pääseminen ei vaan ole niin helppoa kuin miltä se kuullostaa,

Viime perjantaina vietiin sokkotasting typeryydessään uudelle tasolle ja kokeiltiin viisi viskiä putkeen sokkona. Kaiken kruunasi tapahtuman kilpailuhenkisyys. Säännöt olivat seuraavat:

- Oikea alue: 5 pistettä
- Oikea tislaamo: 5 pistettä
- Oikea ikä: 5 pistettä. Vuoden heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden vuoden heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Oikea alkoholiprosentti: 5 pistettä. Prosentin heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden prosentin heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Tämän lisäksi viskeille lyötiin perään kouluarvosana.

Neljä miestä, viisi viskiä ja jokaiselle jaossa 100 pistettä. Kilpailuhenkisenä ihmisen tietysti tankkasin tislaamoprofiileja edellisen yön. Game on!

Ensimmäisenä lasiin saatiin selkeästi jotain bourbon-kypsytettyä. Todella tuhtia vaniljaa, joka taittui maltaan kanssa hiukan pullataikinamaisiin nootteihin. Ajan kanssa antoi myös vihreitä hedelmiä, lähinnä omenaa ja päärynää. Vaniljaisuus toi ensin mieleen Dalwhinnien 15 yo:n, mutta päärynät veivät arvaukseni Speysidelle. Varma The Glenlivet 12yo ja arvosanaksi 7-!

Toisena olikin lasissa jotain hyvää. Todellinen maustepommi, jossa oli myös jotain merellistä twistiä mukana. Todella maukasta. Olisin mennyt Highland Parkilla, mutta suuhun kovat prosentit ja vahvat sherrynootit veivät mieltä saarilta pois. Suutuntuma toi mieleen Springbankin 12yo CS:n joten kirjoittelin sen statsit ylös. Arvosanaksi 8+.

Ensimäisestä kolmesta viimeinen oli varma Islayn tuote. Mutta minkä tislaamon? Raikas, yllättävän vahva ja sitruksinen savu saivat vaihtoehdot itselläni rajoittumaan kahteen. Laphroaig tai Ardbeg. Sitruksien vahva läsnäolo sai kääntymään Arttuun ja kirjailin Ardbeg kympin statsit ylös. Kouluarvosana hiukan edellistä heikompi, eli tasan 8. Alla ensimmäisen kolmen oikeat vastaukset.

Kolmas, ensimmäinen ja toinen.

Ensimmäinen meni maun puolesta sinne päin, mutta enpä olisi tätä kuunaan Auchentoshaniksi tunnistanut. NAS- merkintä toi kaikille osallistujille 5 pistettä iästä, joten tästä 10 pistettä plakkariin. Mainittakoon, että vastapäätä tämä arvattiin täysin oikein. Aika suoritus!

Arranin 12yo CS oli todella positiivinen yllätys. Meni ostoslistalle välittömästi. Ikä ja alkoholiprosentti osuivat 10 pisteen arvoisesti. Tällä kertaa vasemmalla puolella arvattiin kaikki oikein. Kovaa porukkaa!

Vaan paistaa se risukasaankin. Ardbegin kymppihän sieltä paljastui ja täydet 20 pistettä. Illan isäntä oli vain sitä mieltä, että jos ei ole L0 tai L1 Arttu kymppejä maistellut niin tätä ei voinut tietää. Sen verta eri kamaa nämä ensimmäiset ovat. No, jätin huutelun omaan arvoonsa ja tuulettelin johtopaikkaa kolmen viskin jälkeen. Vielä piti kuitenkin keskittyä, sillä kanssa pelaajat eivät selvästi mitään eilisen teeren poikia olleet.

Viski numero neljä oli omaan suuhun vihdoin se Speysideri. Hedelmiä ja hentoja mausteita. Voisi olla melkein mitä vain. Ehkä hiukan normaalia iäkkäämpää kamaa. Hiukan hätäinen Glenfiddich 15yo korttiin ja punakynästä merkintä 7 ja puoli.

Viimeinen olikin sitten isännän jekku. Lasissa oli joku todella vahvalla tynnyriviimeistely. Omaan suuhun se oli portti, pöydästä huudettiin myös punaviini. Se, mitä viskiä tämän vahvan viimeistelyn alla oli, ei ainakaan minulla ollut mitään hajua. Sinänsä tämä ei minusta kattauksen huonoimpia ollut ja pyöräytin arvosanaksi kasin. Vahva viimeistely sai minut pelaamaan prosenteilla ja heitin korttiin valistuneen Glenmorangien. Syteen tai saveen. Alla kahden viimeisen oikeat vastaukset.

Neljäs ja viides.

Dailuaine olisi kuulema pitänyt tietää, jos on Dailuaineita maistanut. En ollut. Alue ja prosentit kuitenkin kartuttivat pistesaldoa. Viimeisestä nappasin sentään etuliitteen oikein. Eipä olisi Glen Gariochiksi uskonut. Viimeistelyn arvauskin meni pieleen. Pisteitä kuitenkin tästäkin, joten pistelaskuun suunnattiin toiveikkain mielin.

Ja kyllä! Oulun epävirallinen sokkotasting valtikka on nyt minun. 56 pistettä ja yksi täysosuma. Poika kotiin! Valkea kevät! Tähän joku kolmas latteus! Voittajana on helppo lähteä juhanuksen viettoon.

***

Loppuun vielä viskitarvike-esittely. Oletko koskaan miettinyt miten viskilasit ja samplet säilyvät ydinsodasta tai fosforipommituksesta? Jos rakastat napalmin tuoksua aamuisin, suosittelen seuraavaa ratkaisua:

Etikettiklubi - Grillikauden oluet

Keskiviikkona tuli tehtyä toinen hyppäys voiman pimeälle puolelle ja käytyä Etikettiklubin "Grillikauden oluet" -tapahtumassa juomassa muutama olut. Olutta tulee sen verta enemmän "harrastusmielessä" juotua verrattuna viskiin, että en mitään syväluotaavaa analyysiä ala tapahtumasta suoltamaan. Muutama ajatus juomista kuitenkin jäi mieleen.

Ensiksi se kattaus. Lasissa käytettiin olut jos toinenkin:

Kalnapilis Original 5,0%
Slottskällans Saison 6,5%
Coppersmith's Impala Imperial Pils 7,5%
Maisel's Weisse Original 5,2%
Riedenburger Ur-Weizen 5,4%
Suomenlinnan Panimo Svartön Vehnä 5,5%
Mufloni Mosaic Vehnä IPA 6,0%
Ridgeway Hamster of Doom 5,8%
Rekolan Panimo Munkintie 6,7%
Maku Brewing IPA 7,3%
Great Divide Hercules Double IPA 10,0%
Coppersmith's Fusion Saison & Raspberry 6,3%
Samuel Smith Organic Chocolate Stout 5,0%
Lyme Bay Traditional Mead 14,5%

14 olutta, joista suurin osa uutuksia tai kesän kausituotteita (Alkossa). Kalnapilis Original toimi oivana ja kepeänä aloituksena iltaan ja sitä seurannut ruotsalaisten Saison-viritelmä oli myös maittavaa olutta. Tilaisuuden vetäjä, jonka nimeä en valitettavasti muista, ei tiennyt kertoa saisonista olut-tyyppinä sen enempää ja oli autuaan tietämätön myös Slottskällansin sisältämästä vehnämaltaasta. Annettakoon anteeksi, sillä kyseessä taisi olla kaverin ensimmäinen tasting vetäjän roolissa.

Jollain se on aloitettava.

Coppersmith'sin Impala Imperial Pilsin makua sen sijaan ei saa anteeksi kukaan. Ehkä huonoin juomani olut. EBUt huitelivat vajaassa sadassa ja vaikka yleensä tällaiset lukemat eivät minua pelota, en meinannut saada tätä litkua nieltyä kun sitä suuhuni sain. Äärimmäinen, ja tällä kertaa äärimmäisen huono, tuote.

Maisel'sin Weisse Original onneksi huuhtoi maun kivasti suusta pois. Kyseinen olut toi mieleen erehtymättömästi baanaanin makuiset Weetabix-murot. Ja tämä on kehu! Viljainen ja erittäin hedelmäinen vehnä, jota tulee kyllä juotua toistekin.

Seuraavana maistetun Ur-Weizenin mitättömyyden jälkeen päästiinkin kotimaisten oluiden kimppuun. Valitettavasti Suomenlinnan Panimon Svartön Vehnä ei minuun iskenyt. Vetisen ja likaisen oloinen olut, jonka sinänsä miellyttävä yrttinen maisteisuus ei nyt jaksanut kantaa. Sen sijaan Muflonin Mosaic IPA oli herkkujen herkku. Kuin greippilimua kivalla mallaslisällä. Koko kattauksen parhaimmistoa.

Etiketti kyllä rokkaa.

Illan hienoimmasta etiketistä vastasi Ridgewayn Hamster of Doom. Sympaattinen hamsteriolut oli myös aika hyvää. Todella keksinen. Jyvät toivat mieleen vierailut viskitislaamoilla. Ehkä siksi tämä maistui omaan suuhun paremmin kuin vierustovereille. Rekolan Panimon Munkintie taas sai naapureiden suut hymyyn kun taas allekirjoittaneelle kyseinen nektari tökki. Liekö vika olut-tyypissä, joka ei taida olla se minun juttu. Liian makea ja liian tuhti. Näen tälle kuitenkin nauttijansa.

Illan viimeinen kotimainen oli Makubrewingin IPA, joka taisteli omissa kirjoissani "illan parhaan kotimaisen" -tittelistä. IPA kuin oppikirjasta: raikas, kepeän yrttinen, tasapainoinen ja sopivasti greippiä/sitruunaa. Joku vääräleuka voisi sanoa jopa niin onnistuneeksi, että on jo tylsä. Ainakin tämä oli omaan suuhun parempaa kuin ale-putken päättänyt Hercules Double IPA, joka ei sekään toki huono ollut. Suomi-IPA oli nyt vain parempaa.

Saison, suklaa-stout ja sima.

Todellisia yllätyksiä saatiin kolmen viimeisen herkun joukosta. Coppersmith's sai hirveästä Impala Imperial Pilsistä menettämiään pisteitä kyllä rutkasti takaisin erinomaisen Fusion Saison Rhubarb & Rasberryn ansiosta. Nenään niin raikas ja hedelmäinen, että menisi helposti siideristä. Maisteena olleet raparperi ja vadelma oikeasti maistuvat oluessa. Silti olut on raikas ja eikä yhtään makea. Huippua! Tätä kun pääsisi helteillä puistoon/patiolle latkimaan.

Yllättävää oli myös Samuel Smithin Organic Chocolate Stout. En ollut vielä eläessäni hyvää suklaaolutta maistanut, mutta nyt olen. Niitä kuuluisia Julia-karamellejä, valtavasti suklaata/kaakaota ja suutuntuma lähes liköörimäisen tuhti. Ei voinut kuin peukuttaa. Koko pullo voisi makeuden takia olla tiukkaa juoda, mutta ainakin maisteluannoksen perusteella todella herkkua.

Laajan kattauksen viimeisenä oli tarjolla vappusimaa a'la Lyme Bay. Traditional Mead tarjosi mehiläisvahaa ja anista uutettuna vahvaan viiniin. Niin makea, että juodessa alkaa ajattelemaan diabetesta. Loppukevennyksenä ja kokemuksena hauska vaan jaksaisiko tuota pullollista juoda? Isolle porukalle jälkiruoan kanssa voisi olla toimiva käyttötarkoitus.

Mukava oli taas käydä muutakin kuin viskiä maistelemassa. Olut on hyvää, se on edullista ja sitä on ainakin noviisille tarjolla ihan Alkonkin hyllyssä riittävä valikoima. Ja ellen ihan väärin ole sosiaalista mediaa, blogosfääriä ja tähtien asentoja lukenut, niin Suomessakin on pientä olut-buumia kehitteillä. Ja jos noin hienoja juomia osaavat suomalaiset panimot vääntää, niin suosikaa nyt ihmiset ihmeessä näitä niiden väsyneiden Guinnesien ja Kilkennyjen tilalta!