Bruichladdich Black Art 4.1

Bruichladdichin Black Art on pullotesarja, jonka jokainen osa on melkein tuplasti edellistä kalliimpi. Ja miksipä tislaamo ei omiaan ottaisi pois, jos kerta maistuu. Maistelussa oleva Black Artin versio on viimeinen itsensä Jim McEwanin sekoittelema Black Art ja on maailmalla saanut hyviä arvioita. Niinpä keskiviikkoilta ja Sevilla - Manchester United kuullosti juuri oikealta paikalta kaataa tämä kaapissa aivan liian pitkään lojunut sample lasiin.

Mitään tarkkoja speksejä viskistä ei ole olemassa, vaan kyseessä on nimensä mukaisesti tislaamomestarin harjoittama maaginen riitti, jossa jämätynnyreistä sekoitellaan varsin mielenkiintoinen pullote. Valistuneet arvaaukset sisällöstä liikkuvat lähinnä viinitynnyreiden maailmassa, joka on helppo allekirjoittaa. Tislaamolta kerrotaa sen verran, että ainakin amerikkalaista että eurooppalaista tammea tuotteesta löytyy.

Bruichladdich Black Art 4.1, 23yo 49,2%

Tuoksu: Lakkamaista puuta, suklaakakkua, mausteita, punaista marjaa. Monitahoinen ja kutsuva.

Maku: Merkittävän mausteinen. Tammi maistuu, mutta mitään merkittävän suurta tanniinisuutta tästä ei löydy. Suklaakakku ja mausteet soivat kivasti yhteen. Ei lässähdä lopussa vaan maku jaksaa kantaa loppuun asti. Yhdellä sanalla: liköörikonvehti.

Mausta huomaa, että tähän on blendattu sekä eurooppalaista että amerikkalaista tammea. Ja yhdistelmä kyllä toimii. Hieno ja monitahoinen viski, jota tuoksuttelee ja maistelee pitkän aikaa.

Okkultismin kanssa flirttailevalle viskille sopii taustamusiikiksi okkultistinen musiikki. Oululainen The Aeon perustettiin Oulun Ylioppilasteatterin Aleister Crowleyn elämästä kertovan "Suuri Peto" -näytelmän taustabändiksi. Sen jälkeen on keikkailtu Kaustisia myöten ja kyllä tätä kuunnellessa on hyvä saatanaa palvoa ja viskiä siemailla.

Olutta, viskiä ja ruokaa Roosterissa

Tiistaina nautittiin oululaisessa Cafe Roosterissa erikoisherkkuja. Paikalle oli, tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa,  rakennettu varta vasten oluen, viskin ja ruoan yhdistävä kokonaisuus. Idean takaa löytyi tuttuja nimiä: Jarkko Nikkanen Edringtonilta ja Joni Harju Maistilan panimolta.

Kaava noudatteli Nikkasen edellisiä oluen ja viskin yhdistäneitä tastingejä. Maistilan oluille oli etsitty Edringtonin portfoliosta viski kylkeen ja tarkoituksena oli ihmetellä näiden makuparien toimintaa kielen päällä. Nyt soppaan lisättiin kolmanneksi pyöräksi Roosterin keittiön loihtimat naposteltavat.

Ruokia ei tietenkään vetopari ollut päässyt etukäteen maistamaan. Onneksi asiaa ihmeteltyäni opin uuden hupaisan termin: kuivamaistelu. Kuulema esimerkiksi drinkkikilpailuissa on normaalia, että tuomaristo kuivamaistelee drinkit etukäteen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että luetaan resepti ja mietitään, miltä juoma voisi maistua. En ole ihan varma, ostanko tätä ajatusta, mutta sen verta hauska idea, että haluan siihen uskoa. Google ei termiä ennen tätä blogipostausta tuntenut.

Ensimmäinen ruokalaji oli lohiceviche avokadolla ja ripauksella chiliä. Olueksi oli valikoitunut Maistilan uusi jenkkihumalilla ryyditetty saison nimeltään Ryhä, joka huuhdottiin alas Macallanin 12-vuotiaalla Fine Oakilla.

Tämä trio oli itselleni pettymys. Lohiceviche oli itsessään herkullista, mutta chili sekoitti sekä oluen että viskin makumaailmaa. Ryhän mahtava raikkaus katosi viskin ja ruoan myötä kokonaan ja toi suuhun lähes epämiellyttävän voimakkaan maisteisuuden. Fine Oak ei sinänsä huonontunut ja yhdistelmä teki Fine Oakista marjaisan hedelmäistä. Olisin juonut/syönyt kaikki mieluummin erikseen.

Onneksi toinen trio toimi jo paremmin. Ruokana toimi ulkofileepihvi pippurikastikkeella, kirsikkatomaateilla ja ranskalaisilla. Oluen virkaa toimitti Maistilan Leiskaus, "belgityylinen ruisolut" kuten he itse tuotetta kutsuvat. Viskinä Laphroaigin 10-vuotias.

Ennen tuomiota on kerrottava vaiettu salaisuus: en hirveästi pidä Laphroaigin kympistä. Minusta se on heikoimpia Islayn peruspullotteita. Vetistä vaniljasavuvettä, josta puuttuu runko. Tässä kombinaatiossa se toimi kuitenkin loistavasti. Leiskauksen ruispohja häivytti Lapparin vetisyyden ja toi tilalle rukiisen maltaan ja mausteisuuden. Tämä yhdistettynä päälle jäävään erittäin miellyttävään savuun ja jodiin toimi yhdistelmä todella hyvin pihvin kanssa. Ihan kuin liha olisi savustettu. Oluen mausteisuus komppasi myös pippurikastiketta. Vahva suositus tälle kolmikolle!

Illan paras kolmikko oli kuitenkin vasta edessä. Vadelmaisen marenkileivoksen kylkeen Nikkanen ja Harju olivat valinneet "ammattilaisten parin": Kalex Luthor sour alen ja Laphroaigin Loren.

Tämä oli illan paras olut-viski-pari ja leivos täydensi juomia loistavasti. Loren merellisyys ja savu saivat Hiiden kanssa yhteistyössä toteutetun, mustaherukalla ja kirsikalla maustetun, oluen laulamaan ihan omia laulujaan. Hapan merellisyys, mustaherukka ja savu toivat parhaimmillaan mieleen vanhemmat Bowmoret. Leivoksen makeus taittui oluen ja viskin myötä ällömakeasta optimaaliseen ja marjainen savuisuus sopi yhdistelmään loistavasti.

Valitettavasti illan viimeinen yhdistelmä ei ollut kahden edellisen veroinen. Tämä on sinänsä outoa, koska ainakin kuivamaisteltuna kolmikon pitäisi toimia loistavasti. CoolHeadin ja Maistilan yhteistyössä tekemä oatmeal stout, Other Side O.F. the Moon, sai kylkeen lasin Maker's Markia ja suklaaleivoksen.

Tässä kolmikossa pisimmän korren veti suklaaleivos, jonka tummasuklaa oli mielestäni jopa dominoiva. Olisin kaivannut oluen suhteen hiukan makeampaa otetta, eli suomeksi jotain imperial stoutin tapaista. Nyt outmeal stoutin hiukan kevyempi suutuntuma tuntui valjulta suklaan hallitessa makumaailmaa. Viskistä en saanut olueen enkä ruokaan oikein mitään lisää. Bourbonin vaniljapuuro pitäisi paperilla toimia näiden kanssa, mutta ei se nyt oikein lähtenyt. Ehkä odotusarvot olivat kahden edellisen parin kohdalla nousseet liian korkealle?

Yhteenvetona illasta jäi mieleen kaksi loistavaa kolmikkoa, yksi ok ja yksi rehellisesti huono. Marjaisen sourin ja savuviskin yhdistäminen jäi kyllä kummittelemaan takaraivoon. Tätä kompoa pitää kokeilla uudestaan!

Panimokauppavahvuiset oluet ovat täällä!

Suomen alkoholaki ja sen historia on surullista luettavaa. Löysin kesällä kirpparilta Jorma Simpuran "Vapaan viinan aika - 50 vuotta suomalaista alkoholipolitiikkaa" -teoksen. Kirja maalasi kuvan alkoholipolitiikasta, jonka johtavana ajatuksena on ollut holhous. Ihmisen oma harkinta alkoholiasioissa ei ole ollut vaihtoehto, johon olisi uskottu saati luotettu.

Tästä huolimatta itsenäisyyden ajan Suomen alkoholihistoria on suurimmaksi osaksi kulkenut rajoituksista kohti vapautta. Enää alkoholin kanssa ei tarvi ottaa kaveriksi pakollista leivänkannikkaa tai pubin narikasta vuokrata kravattia, jotta pääsee sisälle oluselle. Silti perusajatus kokonaiskulutusta kyttäävästä ja kansainterveys edellä menevästä holhouksesta on säilynyt.

Muutama päivä ennen joulua Suomen eduskunta vihdoin päätti uudesta alkoholilaista. Päällimmäinen tunne minulla oli pelko. Yhteiskunnallisessa keskustelussa konservatiiviset äänensäävyt tuntuivat olevan voitolla ja jopa nuorekkaana ja edistyksellisenä puolueena pitämäni Vihreät oli uuden puheenjohtajansa Touko Aallon suulla pitäneet maitokaupan prosenttirajojen nostoa virheenä. Olutihmisenä itseään pitävän Toukon on syytä hävetä!

Pelkoni oli, että kaikki hyvät uudistukset vesittyisivät kokonaiskulutuksen ympärille kietoutuneeseen kansanterveydelliseen näkökulmaan ja puskat, aallot ja räsäset veisivät voiton. Kun äänestystulos vihdoin tuli julkisuuteen, muistan hihkaisseeni ääneen riemusta kun autoradio minulle asian tiedotti. Ensimmäinen päivä tammikuuta hakiessani saksalaista 5,2 prosenttista vehnää lähikaupasta päässäni oli vain yksi iloinen ajatus: Taantumuksen tuulet eivät puhaltaneetkaan sillä voimalla, mitä media oli antanut ymmärtää!

Alkoholiuudistuksen mielenkiintoisin pointti ei kuitenkaan ollut maitokaupparajan nosto vaan panimoiden ulosmyyntioikeus. Vaikka mediassa on liikkunut tietoa, että tätä prosessia on tahallisesti viranomaisen puolesta yritetty vaikeuttaa ovat ensimmäiset panimot kauppansa auki saaneet. Tämän myötä on syytä lanseerata uusi termi alkoholikeskusteluun limuviinojen rinnalle: panimokauppavahvuus. Tällä tarkoitetaan kaikkiea 0-12 prosenttisia alkoholeja, joita panimot voivat nyt myydä.

Oululainen panimo Maistila aukaisi kauppansa tänään. Tämä oli päivä, jota piti tietysti lähteä juhlistamaan.

Maistilan tyypit olivat rakentaneet mukavan pienen kioskin panimon kylkeen, jossa oli kaikki heidän käsiinsä saamat oman panimon tuotteet esillä. Hinnat mukailivat Alkon ja maitokaupan linjoja, mutta kymmenen kertaa kymmenestä annan katteen  panomiehille itselleen kuin S-mafian tai Alkon hyppysiin. Historiallinen hetki, mukava kauppa ja konkreettinen esimerkki siitä, että alkoholi- ja olutkulttuuri menee eteenpäin. Käykäähän asioimassa. Alla muutama fiilistelykuva.

Jonin ilme kertoo oleellisen.

Täältä sitä saa!

Valikoima ja hinnasto.

Saalis!