Pikanootti: Ardbeg An Oa

Ei heti uskoisi, mutta olen mieleltäni konservatiivi. Jotkut asiat hyvä pitää sellaisinaan ja muutos muutoksen vuoksi on tyhmyyttä. Näiden ympärillä sitten jokapäiväinen elämä rullaa, ja näihin peruspilareihin on oiva nojautua kun elämän myrskyt heittelevät.

Tälläisiä elämän peruspilareita ovat itselleni esimerkiksi se, että Lagavulinin 16-vuotias on ainoa peruspullote Lagavulinilta, ja että Ardbegin peruspullotteita on vain kolme - Ten, Uikutus ja Corry.

Niin kuin konservatiiveille yleensä käy, ajan puskutraktorit romuttavat idyllit ja elämän perusteita on mietittävä uudestaan. Lagavulinilta tupsahti 2016 8-vuotias juhlapullo, joka nostettiin myöhemmin 16-vuotiaan rinnalle osaksi peruspullotesarjaa. Ardbeg puolestaan lanseerasi 2017 An Oan ja taas pukkasi kriisiä!

An Oa jatkaa Ardbegin nimeämislinjaa: satunnaisesti valittu pinnanmuoto tislaamon läheisyydestä gaeliksi. Tällä kertaa kyseessä on Oan niemi/kallio, josta löytyy kiviä ja linnunpesiä. Tarkempia tietoja kannattaa tarkastella vaikka täältä.

Itse viski on nasu, jossa on käytetty ainakin kolmea erilaista tynnyrityyppiä. Virgin oak, PX ja bourbon tynnyrit on vatattu yhteen tammisessa vattausastiassa, jonka Ardbeg on, ilmeisesti tätä projektia varten, päättänyt hankkia. 

Profiililtaan An Oaa markkinoidaan hiukan helpommin lähestyttävämpänä Ardbeginä. Sanat mellow ja smooth vilahtelevat tislaamon omissa markkinointimateriaaleissa. Alkossa hinta asettuu lähemmäs Teniä kuin Uikutusta/Corryä. 

Otin rinnalle vertailun vuoksi Teniä. Ennen maistamista on syytä kerrata lähes mantranomainen valhe - maku ratkaisee!

Ardbeg An Oa.

Ardbeg An Oa, 46,6 %

Tuoksu: Teniin verrattuna tummempi ja sekavampi nenä. Turvetta ja syksyn lehtiä. Aivan ripaus punaista marjaa.

Maku: Yllättävän pistävästi hyökkää etanoli kielen päälle. Turve tulee esille vasta jälkimaussa. Ripaus pippuria, hyppysellinen suolaa. Jotain sotkuista syksynlehteä ja vieno tammisuus.

Verrokkina ollut Teni on huomattavasti puhtaampi viski. Molemmista löytyi hedelmäisyyttä, mutta Tenin raikas omena on mielyttävämpi kuin An Oan tunkkainen marjaisuus.

Voisi sanoa, että An Oa tummempi ja sekavampi Ten. Maailmalla jotkut ovat olleet sitä mieltä, että näitä kahta ei erota toisistaan, mutta rinnakkain näistä jotain eroja löytää. Minulle Ten uppoaa paremmin, mutta en näi mahdottomana että jollekin An Oa olisi enemmän mieleen. Ja minusta An Oa on tarpeeksi erilainen, jotta paikka uutena peruspullotteena on perusteltu.

***

Selaisin arkistoja ja hoksasin, että noin kolme vuotta sitten olin kirjoitellut pikaisesti tastingista, jossa oli koko perusrange ja Perpetuum rinnakkain. Sinne pääsee tästä.

Pikanootti: Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46 %

Jos viskin kyljessä lukee 800 vuotta, niin onhan sitä pakko maistaa. Krügers Whiskygalerien Rendsburgin kaupungin 800-vuotisbileisiin pullottama Caol Ila on hämäävästä etiketistään huolimatta kuitenkin vain 10-vuotias. Pullottaja sattuu muuten olemaan samaisesta kaupungista kotoisin. Sattumaako? Enpä usko!

Hetki piti miettiä, että mitähän helvettiä.

Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46%

Tuoksu: Salmiakkia, ripaus saippuaa, parfyymejä, omenaa, henkäys turvetta.

Maku: Savustettuja vihreitä hedelmiä, salmiakkia. Märkää paperia. Harmittavan lyhyt jälkimaku.

Kauan pullossa ollut viski. Ja samplekaan ei ihan tuorein ole, joten maussa hiukan häirinnyt paperisuus voidaan laittaa sen piikkiin. Joka tapauksessa hieno nenä, jonka parissa viihtyi pitkään.

Olutkaupunki Gdansk

Kävin pyörähtämässä pitkän viikonlopun Gdanskissa. Vanha hansakaupunki henkii historiaa ja Turusta lentävä Wizzair tarjoaa hinnoiltaan erittäin kilpailukykyisiä lentoja. Niinpä kylänraitilla on meno kuin Haaparannassa: ruotsia ja suomea kuulee enemmän kuin puolaa.

Puolan käsityöläisolutbuumista nauttimiseen kaupunki on erinomainen. Kävin tarkastamassa muutaman Ratebeerin ja Untappedin suosituksen. En pettynyt.

Baarikierros Gdanskissa

Pułapka löytyy lähes vastapäätä Gdanskin kauppahallia osoitteesta Straganiarska 2. Eurolavoista ja kirpputorisälästä kyhätty sisustus on niin hip ja cool, että hipstereillä viikset väpäjää ja ovensuussa. 

Olutvalikoima oli törkeän kova. Hanoja ei ollut montaa, mutta niistä löytyi muun muassa kolme tynnyrikypsytettyä puolalaista imperial stouttia (Browar Golemin Lilithin tynnyrykypsytyksille vahva suositus) ja pullopuolella belgialaisia klassikoita oli hyllyt väärällään. 

Valitettavasti paikka ei tarjonnut maistelulautasia, mutta pienin tuoppikoko oli sopiva 1,5 dl. Tällä annoskoolla jaksoi maistella useamman imperial stoutin. Suomalaiseen hintatasoon nähden Puolassa oluen juominen on ilmaista. Pisti hiukan hymyilyttämään kun tarjoilija halusi etukäteen varoittaa tilaamani tynnyrikypsytetyn imperial stoutin hinnasta: puolen litran tuoppi olisi maksanut nimittäin 8,5 €.

Seuraavana testiin pääsi turistioppaista löytyvä panimoravintola Browar Piwna. Muutamaa omaa olutta ja puolalaista perinneruokaa tarjoavaa paikkaa ei voi hyvillä mielin ainakaan oluen ystävälle suositella. Mauttomat oluet eikä shurekissa (puolalainen siskonmakkarakeitto) ollut kananmunaa. Pettymys.

Tämä vierailu sai miettimään panimoravintoloita noin yleensä. Tampereen Plevna taitaa olla ainoa edes siedettävä, jossa olen vieraillut. Yleensä olut on paskaa ja ruoka korkeintaan keskinkertaista. Saa antaa vinkkejä hyvistä panimoravintoloista.

Prairie Artisan Ales - Brett C @ Labeerynt

Browar Piwnan jälkeen Labeerynt (Szeroka 97) oli taivas maan päällä. Sympaattisesta kellarista hiukan pahimman turistikeskittymän ulkopuolelta löytyvä pubi tarjosi suuren valikoiman puolalaista käsityöläisolutta. Ja jälleen kylkeen pullosta niitä belgiherkkuja. Hauskasti valikoimassa ei ollut juuri päällekkäisyyksiä Pułapkan kanssa, joten uutta juotava löytyi yllin kyllin. Vahva suositus!

Viimeinen testaamani baari, Degustatornia, löytyi rankadun Hiltonin takapihalta (Grodzka 16). Paikka tarjosi ainoana vierailemistani pubeista maistelulautasia, mikä oli mukava yllätys. Ja olutvalikoima oli jälleen täynnä muihin baareihin nähden uniikkeja puolalaisia pienpanimotuotteita. Pullovalikoima ei ihan Labeeryntin tai Pułapkan tasolle yltänyt, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Olutkulttuurin erot

Tärkein opetus reissusta oli kuitenkin alkoholikulttuurin erilaisuus. Tilasin Pułapkan tiskiltä Cantillonin Rose de Gambrinuksen ja ensimmäinen kysymys baarimikolta oli: "Here or takeaway".

Pułapka

Ja tosiaan, perjantai-illan hämärtyessä, ja baarin täyttyessä, ihmiset ostivat pullotavaraa mukaan ja menivät nauttimaan vuoden ensimmäisistä lämpimistä illoista ja nauttimaan olutta katukiveyksellä istuen. Vastapäisen baarin asiakkaiden noudattaessa samaa kavaa, täyttyi katu laatuoluista ja elämästä nauttivista ihmisistä.

Tämä on sitä kulttuuria, jota toivoisin myös Suomeen. Valitettavasti baarien ulosmyyntioikeudet taisivat eksyä viranomaistulkintojen byrokratiaviidakkoon. Normienpurkutalkoissa on vielä tekemistä!

Loppuun vielä puolalaista kansanmusiikkia.

Maisteluraportti: Seitsemän Port Charlottea

Mitä/mikä on Port Charlotte? Ensinäkin se on kylä muutaman mailin päässä Bruichladdichin tislaamolta. Toisekseen on kyseisen tislaamon erinomainen pullotesarja. Itse tutustuin jälkimmäiseen.

Tarinan mukaan Bruichladdich osti Port Charlotten kylästä löytyvän vanhan Lochindaalin tislaamon tarkoituksenaan avata se uudelleen. Tarinalla ei ollut onnellista loppua. Ilmeisesti rahoituskierros ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tislaustoimintaa ei koskaan aloitettu uudestaan.

Bruichladdichin omistukseen siirtyneet tislaamorakennukset eivät kuitenkaan jääneet tyhjänpantiksi. Bruichladdichin tislaamolla tislattu Port Charlotte nimittäin kärrätään Lochindaalin tislaamon varastorakennuksiin kypsymään. Erittäin turvesavuinen tisle (n. 40 ppm) saa ainakin markkinointi-ihmisten mielestä näin aivan erityisen luonteen. Ja voi siinä osa totuutta ollakin, Port Charlottet ovat erinomaisia viskejä.

Melkein koko kattaus kuvassa.

Itselläni oli kunnia päästä maistamaan hyvässä seurassa seitsemän Port Charlotte -pullotetta. Illan kattaus jaettiin kahteen osaan, jossa ensimmäisessä keskityttiin ei niin äärimmäisiin makuihin.

Port Charlotte An Turas Mor 46 %

Tuoksu: Vaniljajäätöä päärynäkastikkeella. Makea ja kutsuva.

Maku: Vaniljajäätelö muuttuu vaniljarinkeliksi, jossa mukana turvetta ja tuhkaa.

Jälleen kerran Jim McEwanin "huolella parhaista tynnyreistä valittu multivintage". Veikkaisin, että aika börbbävetoinen tynnyröinti tässä on. Ok, jopa hyvää, ei erinomaista.

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Tuoksu: Jyvämäinen, makean savuinen. Nuorekas.

Maku: Jyviä, turvetta, suolaa, pippuria ja vichyvettä.

Islayn saaren pelloilta raahatut ohrat antaa yllättävän jyvämäisiä nootteja. Hauska mineraalisuus miellyttää, mutta aika yksinkertaisilla komponenteilla tässä mennään.


Port Charlotte 2007 CC: 01 57,8 %

Tuoksu: Kuivattuja hedelmiä, venelakkaa, turvetta, luumuja ja toffeeta.

Maku: Kuivaa hedelmää ja turveetta. Isolla haukulla reilusti puuta ja jopa tanniineja.

Tämä oli jännää. Vanhoissa Cognacin seudun Eau De Vie -tynnyreissä kypsytetty travel retail -viski  maistui mainiolta.


Port Charlotte 2002/2015, Bourbon barrel,  Malts of Scotland, 55,4 %

Tuoksu: Nuotionpohjaa, grillattua kalaa, suolaa ja pullataikinaa. Tuo Ardbegin mieleen.

Maku: Turvetta, kalaa, keltaisia hedelmiä. Vedellä jopa ruohomaisia juttuja.

Koska MoS on yksi parhaista indiepullottajista, olin jopa hiukan pettynyt tähän. Ardbeg mielikuvat olivat outoja, vaikka eihän Ardbegissä mitään vikaa ole. Tästä nelikosta ehdottomasti CC:01 oli eniten minun mieleeni.

Loppuun tykiteltiin sitä synkempää jynkytystä kolmen dramin verran. Ja voi pojat ne oli hyviä!

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Tuoksu: Rikkiä, huonekalulakkaa, punaista marjaa. Todella hyvä!

Maku: Rikkiä, kumia, tammea, tanniineja. Miellyttävän likainen ja robusti. Ripaus salmiakkia.

Illan paras viski. Äärimmäinen pommi joka osa-alueella! Tätä saa muuten kuulema auctionista alle satkun. Ostakee pois!

Port Charlotte PC 12 - Oileanach Furachail 58,7 %

Tuoksu: Märkää paperia, joululimppua ja tummaa puuta.

Maku: Synkkää jynkytystä! Tuhkaa, turvetta, marjoja, lakkaa. Pitkä ja monitahoinen viski.

Tätä olin juonut ennenkin ja kehunut maasta taivaisiin. Ja olihan se edelleen hyvää, mutta Leroy oli parempaa. Kompleksisuudessaan saattaisi kestää Leroyta paremmin aikaa. Erinomainen viski.

Port Charlotte, Valich 02 Gorag, 11 yo 62 %

Tuoksu: Rikkiä, mansikoita, ruutia, turvetta.

Maku: Ruutia ja huonekalulakkaa. Tammea, ja kyllä se mansikka löytyy myös mausta. Todella tuhti. Saa läträtä vedellä!

Huh, mikä tykki! Itse tislaamon kaupasta pullotettu erikoiserä. Pessac-Leognan punaviinitynskää ja sen sellaista. Äärimmäinen viski, joka tarvii aikaa ja vettä. Tähän pitää melkein tutustua uudelleen, mutta joka tapauksessa erinomainen viski.

Tämän illan perusteella rahojansa ei kyllä hukkaan heitä, jos ne Port Charlotteen sijoittaa. Erityisesti viinitynnyrit tuntuvat toimivan loistavasti tälle tisleelle. Kaiken lisäksi, näitä saa vielä ihan siedettävillä hinnoilla. Tykkään, ostan, juon.

Just Peat It uudistuu

Bloggauksen aloittamisesta alkaa olemaan jo useampi vuosi. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla eräänlainen harrastuksen katalysaattori: samalla kun sukelsi itse syvemmälle viskimaailmaan tuli otettua asioista selvää kun harrastuksella oli yleisöä.

Maailma muuttuu ja viskiblogeja on kerennyt syntyä uusia ja kuolla pois jo useita sinä aikana kun olen harrastanut. Ja hauska harrastus bloggailu onkin.

Tällä hetkellä blogi kituuttelee omalla painollaan. Päivitystahti on vaihteleva, mutta parhaiten sitä voisi kuvailla sanalla harva. Satunnaisuus laskee myös seuraajakantaa. Olen edelleen myös sitä mieltä, että asioista ei kannata kirjoittaa jos ei ole mitään sanottavaa.

Tähän voi kuitenkin itse vaikuttaa. Asioista kiinnostuu kun niille antaa aikaa. Eli harrastaa. Ja tälle olen myös päättänyt tehdä jotain. Tästä päivästä lähtien Just Peat It ilmestyy joka torstaina klo 18:00 aina kesäkuun alkuun asti, jonka jälkeen arvion tilannetta uudestaan. Tämä ei silti tarkoita, että sisältöä tulisi vain torstaisin!

Juttujen sisältöihin ei sinänsä ole tulossa muutoksia. Pääpaino on edelleen viskissä. Lisämausteensa mukaan tuovat muut tislatut tuotteet ja olut. Olutblogiksi Just Peat It ei ole muuttumassa, vaikka olut allekirjoittaneen on vienytkin mennessään. Yksi esimerkki tulevasta sisällöstä ovat esimerkiksi olut- ja viskiparitukset. Myös blogin ulkoasu saa osakseen kevään mittaan pieniä muutoksia.

Muutamat perinteiset juttutyypit tulevat saaman oman tunnisteen. Maisteluraportti on osio, jossa kerron kokemuksiani viskitastingeista. Pikanootti osio on puolestaan varattu yksittäisen viskin esittelyyn ja nootittamiseen. Etuliite kertoo selkeästi jutun sisällön. Näin lukijan on helpompi valita lukuun juuri häntä kiinnostavat aiheet.  Ilman etuliitettä olevat postaukset voivat puolestaan olla mitä vain Islayn ja Oulun väliltä.

Monikanavaisuus säilyy osana blogia ja yritän myös panostaa siihen enemmän. Facebook pysyy edelleen lähinnä bloginjakoalustana, jossa on ehkä myös pienempi kynnys kommentoida bloggauksia. Toisena kanavana toimii Instagram, jonne tulee kuvia myös oluthörhöilyistäni. Instagram sisältö tulee olemaan suurimmaksi osaksi uniikkia verrattuna blogiin ja Facebookkiin.

Iloisia lukuhetkiä toivottaen, Sampo

Maisteluraportti: Ailsa Bay St. Michaelissa

Ailsa Bay on turvesavuinen lowland viski. Pari vuotta sitten lanseerattu juoma ei itselläni ensimaistelussa herättänyt tunteita. Onneksi St. Michaelin takahuoneeseen oli eksynyt Beverages Finlandin Jyri Pylkkänen kertomaan viskistä. Ja mikä tärkeintä, hänellä oli mukanaan tynnyrisampleja, joten laseihin saatiin jonkin tyyppinen rekonstruktio Ailsa Baysta.

Lowland on alueena tunnettu kevyemmän profiilin single malteista, joten Ailsa Bay on markkinointimielessä aika nokkela veto. Markkinoinnissa on noin muutenkin onnistuttu hyvin. Korkista löytyvä curlingkivi jää mieleen, etiketistä löytyy hauskoja koordinaatteja tislaamolle, PPM mitataan juuri ennen pullotusta ja viskistä on saatavilla jopa SPPM (sweet parts per million) lukema.

Tunnetusti markkinamiesten höpinöillä ei makuun ole hirveästi vaikutusta. Sen sijaan sillä, että viski on kypsynyt aluksi merkittävän pienissä tynnyreissä voi ollakin. Kyseessä ovat siis 25-100 litran vetoiset tynnyrit, joissa on alunperin majaillut Hudsonin Baby Bourbon -nimistä tuotetta. Näissä Ailsa Bay kypsyy ensimmäiset 6-9 kuukautta.

Ailsa Bay 48,9%

Tuoksu: Raakaa ja nuorta. Vahva turve ja vihreitä hedelmiä.

Maku: Makea, savun ja turpeen kyllästämä. Ripaus vaniljaa, vihreää omenaa. Yksioikoinen ja paloviinamainen.

Kun katsele omia muistiinpanoja niin pakko sanoa, että ei se niin pahaa ollut mitä nootit antaa ymmärtää. Itseasiassa ihan jees. Nuoressa, hiukan kypsymättömämmässä viskissä savu ja turve pelastavat paljon. Viinamainen robustisuus on savun ja turpeen kanssa itseasiassa ihan miellyttävää.

Seuraavaksi oli vuorossa Ailsa Bayn komponentteja. Lasiin saatiin siis neljä tynnyrivahvaa näytettä. Ensimmäisenä maisteltiin Hudsonin Baby Bourbon -tynnyreissä kypsyteltyä Ailsa Bayta. Näistä viski päätyy joko first tai refill bourbontynnyriin tai virgin oak -tynnyriin.

Hudson Baby Bourbon kypsytetty 57,1 %

Tuoksu: Jyvää, keksiä, voita. Yllättävän kutsuva.

Maku: En uskoisi todellakaan näin nuoreksi. Tuntuu ikääntyneemmältä kuin Ailsa Bay. Mukavat mausteet ryydittää tuoksun lupaamat komponentit kielenpäältä kurkusta alas. Tykkäsin.


First fill Bourbon 61,5 %

Tuoksu: Raikas, mineraalinen. Meripihkaa, vaniljaa ja omenaa.

Maku: Tikkuja ja vaniljaa. Ei näy enää omenaa kielenpäällä.


Re-fill Bourbon 57 %

Tuoksu: Perinteinen leivontamaustespektri: vaniljaa, omenaa, tiettyä jyvämäisuutta.

Maku: Mukava mineraalisuus kietoo leivontatarpeet valitettavan pontikkamaiseen kliimaksiin.


Virgin Oak 64 %

Tuoksu: Puukäsityöluokkaa ja kunnolla. Sahanpurujen seassa ripaus vaniljaa.

Maku: On tikkuja ja tammea. Jälleen jotenkin mineraalinen suutuntuma, josta pidän. Tähän sai vettä holvata isolla kädellä.

Yleensä olen tynnyrisampleista innoissani, mutta nämä nyt ei jotenkin maistunut. Hauska mineraalisuus säilyi kaikissa, mistä tykkäsin, mutta noin muuten oltiin tekemisissä joko laiskojen tynnyreiden tai todella nuorten näytteiden kanssa. Baby Bourbon näistä ehdottomasti paras. Hauskaa nämä oli silti juoda ja ihmetellä maailman menoa.

Ailsa Bayn ja tynnyrinäytteiden lisäksi oli tarjolla samansta portfoliosta myös Girvanin tuotteita ja bonusylläri. Girvan ja Ailsa Bay tehdään molemmat Girvanin tislaamon tiloissa, mutta eri pannuilla. Valtava teollisuuslaitos tuottaa Ailsa Bayn ja Girvanin lisäksi Hendrick'sin giniä ja puskee raaka-aineita Grantsin blendeihin.

Girvan No. 4 aps

Girvan No. 4 aps 42 %

Tuoksu: Ei omenaa vaan selvää päärynää. Raikas ja mineraalinen.

Maku: Voimainen suutuntuma, jota raikas mineraalisuus kivasti tukee. Aika kehnot komponentit mistä rakentaa.


Girvan 25 42 %

Tuoksu: Ruohoa, suklaata. Makea ja kutsuva.

Maku: Yllättävää mausteisuutta, konvehteja ja ruohoa. Silti kevyt.

Jyväviskiksi Girvanin 25 oli oikein hyvää. Helposti juotava ja silti löytyi tarttumapintaa. Silti jäin miettimään oliko viski hengetön vai elegantti? Number 4 apsista ei puolestaan juuri kerrottavaa jäänyt. En ostaisi.

Viski on kyllä jännää. Vaikka viskit olivat tällä kertaa heikohkoja, oli tapahtuma mukava ja menisin vaikka heti uudestaan. Ja se ylläri oli tietysti Hudsonin Manhattan Rye, josta annan trendikkään yhden sanan arvostelun: "mattolaituri".

Hudson Manhattan Rye