Kaksi alkoholivinkkiä Varsovaan matkaavalle

Kävin viikonloppuna Varsovassa. Vaikka matkan pääpaino oli kaikessa muussa kuin alkoholissa, tarttui matkalta mukaan kaksi jakamisen arvoista vinkkiä.

Puolassa tuntuu olevan kasapäin ravintoloita, joista löytyy huikea olutvalikoima. Katselin Ratebeerin kaupunkiopasta Varsovasta ja hiukan kärjen alapuolelta tarttui silmiini tuttu nimi - Mikkeller! Tanskan ykköspanimo omaa ainakin minun tuttavapiirissäni sellaisen kulttimaineen, että reissun baarikohde ole tätä myöten sinetöity.

Mikkellerin baari sijaitsee kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Chmielna 7/9 osoitteesta löytyvä baari ei ollut maailman helpoin löytää. Chmielnalta pitää osata kääntyä pienelle sisäpihalle, missä ravintola sijaitsee. Vierestä löytyy paikallinen Goethe-instituutti, joka voi helpottaa suunnistamista.

Sisälle astuttaessa homman nimi käy heti selväksi. Paikalla on nimittäin vain turisteja. Ruotsalaisia turisteja. Baarin hintataso onkin hiukan normaalia kovempi, mutta valikoima oli aivan pöljä. 20 hanaa sisälsi kaksi Mikkeller Varsovalle pantua olutta, jonka lisäksi hanoista löytyi kourallisen muita Mikkellerejä sekä puolalaisia erikoisuuksia sekä hyvä määrä muun maalaisia herkkuja, kuten belgialaisia klassikoita. Ajankohtaisen hanatilanteen sekä muut tiedot saa esille klikkaamalla tästä.

Mielenkiintoista antia olivat myös Mikkellerin muut alkoholit. Hanassa oli Mikkellerin oma riesling, joka näin viiniamatöörin suuhun oli oikein hyvä, öljyinen riesling. Myön omaa giniä oli tarjolla. Ja tynnyrikypsytettyjä tisleitä!

Mikkeller Spirits Black on sarja, jossa Mikkellerin imperial stouttia, Blackkia, on tislattu Braunsteinin tislaamolla ja lyöty erilaisiin tynnyreihin kypsymään. Tuloksena on syntynyt hyvin kokeellisia tisleitä, joista yhtä uskaltauduin baarissa maistamaan.

Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask 43 %

Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask, 43 %

Tuoksu: Hyvin paloviinamainen pienellä marjaisella twistillä. Ei houkuta maistamaan.

Maku: Huomattavasti tuoksua parempi. Puu tulee hyvin esille ja tisleessä on miellyttävä kivennäisvesimäsimäinen minaraalisuus. Nuori, makea, hitusen marjainen.

Paikanpäältä sai myös toasteja. Tilasin itselleni chipotle toastin ja se oli aivan helvetin tulinen. Silmistä valui vettä, hengitys vaikeutui ja pihalla ollut jäätelökoju pelasti. Vain äärimmäisille chilipäille, minulle kokemus oli aivan liikaa ja eipä tuon jälkeen olutkaan oikein maittanut kun makuaisti oli kadonnut. Oppia ikä kaikki.

Toinen vinkki liittyy viskiin. Törmäsin sattumalta Grand Prix -nimiseen viski- ja viinimyymälään. Heillä oli hyllyssään reilu 200 single malttia, joten valikoimassa oli valinnan varaa. Valitettavasti hintataso ei ole Puolassa mitenkään erityisen alhainen. Viskin ostamisessa alan liikkeestä on kuitenkin oma viehätyksensä ja paikka on mielestäni vierailun arvoinen, jos Varvovassa sattuu liikkumaan. Liike löytyy kätevästi pääraitiovaunulinjojen varrelta. Valikoimaa ja hintatasoa voi vilkuilla etukäteen täältä.

Linkkejä:

Mikkeller Varsova
Mikkeller Spirits
Grand Prix - viskikauppa
Ratebeerin kaupunkiopas Varsovaan
Matkaraporttia Poznanista ja Krakovasta
Matkaraporttia Gdanskista

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Jatkan edellisen päivityksen linjoilla. Tällä kertaa maistossa on kaksi vanhoissa Bowmore-tynnyreissä kypsynyttä imperial stouttia - Piwojadin Ris 24 ja De Molenin Heaven & Hell.

Kummassakaan oluessa ei sen kummemmin määritellä tynnyriä vaan todetaan sen olevan vanha Bowmore-tynnyri. Tästä tulee edelleen mieleen se, että olueen on tynnyröinnillä haluttu nimenomaan viskinmakua, ei puun vaikutusta.

Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että esimerkiksi viskipuolella kiinnitetään yhä enemmän huomiota tynnyrin puulaatuun. Se, mitä tynnyrissä on ennen kypsytetty toki vaikuttaa tisleen makuun, mutta yhä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, onko tynnyrin valmistupuuna ollut Quercus robus vai Quercus alba.

Muita ominaisuuksia, joita viini- ja viskipuolella kuluttajaa kiinnostavat ovat muun muassa tynnyrin koko ja käyttökerrat. Onko niin, että olutpuolella keskustelu ei ole vain kehittynyt sille asteelle, että kuluttajaa kannattaisi edes vaivata moisella tiedolla? Vai eikö Bowmorelta raahattu seitsemännen täyttökerran bourbonhogi sittenkään olisi parasta mahdollista mainosta panimolle? Parempi sanoa vain "viskitynnyri"?
.

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Piwojad Ris 24, Imperial Stout, 10,1 %

Arvio: Hapoton, imelän makea, vaniljapuuroa, ripaus tammea, joka peittyy makeuteen. Tietty tuhkaisuus. Todella heikko esitys. Lämmetessään antaa hiukan luumusuklaan nootteja, mutta nekin niin imelästi, että oksettaa. Öljyinen ja raskas juoda.

Ensimmäisenä päässä pyörii kysymys, että mitä tynnyri oluelle antaa? Vaniljapuuromaisuus viittaa bourbontynskään ja kyllä sieltä sen ripauksen tammea myös löytää. Mitään tiettyä viskimäisyyttä tästä en löydä. Malliesimerkki huonosta tynnyrikypsytetystä imperial stoutista.

Annoin Untappdissä 1/5 ja kaadoin puolet pullosta viemäriin.

Brouwerij De Molen Heaven and Hell, Imperial Stout, 12,9 %

Arvio: Enemmän olut. Mukavaa paahteisuutta ja suklaata. Tarpeeksi kuiva, että robusti runko ei tunnu ällöttävältä. Likaista tuhkakuppia tässäkin on. Ja vaniljapuuroa. Työmiehen aamiainen: puuro, tupakka ja kuppi kahvia. Jälkkäriksi rivi Fazerin sinistä. Kaurismäkeläinen aamupalaolut, mutta silti säilyttää juotavuutensa.

Nyt oli olut, joka tuo mieleen kunnon vanhanliiton työukon aamupalan: lautasellinen puuroa, kuppi mustaa kahvia ja päälle punanen Marlboro tai kaksi. Todella makoisa nautiskeluolut, jota aion ostaa jatkossakin jos kohdalle sattuu. Untappdissä arvosanaksi napsahti 4.25/5.

Pikanootti: Brokreacja The Blogger 2017

Tunnistatko sinä bloggaajan? Bloggaaja on se ärsyttävä tyyppi, joka maistelutilaisuuksissa kyselee epäolennaisuuksia ja on paljon äänessä. Bloggaaja tuo viskifestareille oman vesipipetin ja kävelee musta reittausvihko kädessä pitkin aluetta välillä silmälasejaan sormella ylös nostellen. Bloggaaja muistaa tuoda oman mielipiteensä kuuluviin vaikka siihen on harvoin aihetta saati kompetenssia. Ja ennen kaikkea bloggaaja arvostaa erilaisuutta, harvinaisuutta ja outoutta kaiken muun, jopa maun, edelle.

Näiden stereotypioiden ympärille rakentuu puolalaisen Brokreacjan The Blogger -olut. Vuoden 2017 versiossa on yksi kummajainen ja outous, miksi siitä puhutaan viskiblogista. Sitä ei ole kypsytetty yhdessä vaan kahdessa eri viskitynnyrissä. Takaetiketin mukaan tynnyrit ovat Bowmorelta ja Laphroaigilta. Kyseessä on siis näissä tynnyreissä kypsyneiden oluiden sekoite.

Oluen outoudet eivät lopu tähän. Mukaan on tungettu kiivisosetta, kaakaopapuja, suolaa ja melkoinen maltaiden sekamelska. Humalapuolella oluen 75 IBUa tulevat pelkästään Magnumista. Koko komeus on määritelty etiketissä Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitteriksi. Pelkkä nimikin saa bloggaajan kuvitteelliset viiksen väpäjämään!

Brokreacja The Blogger 2017

Brokreacja The Blogger 2017 10,2 %

Tuoksu: Todella tunkkainen turve. Jäteöljyhän tästä tulee mieleen. Taustalla jotain erittäin vienoa hedelmäisyyttä.

Maku: Huh! Nyt on viskiä. Sellainen lagavulinmainen maanläheisyys yhdistettynä Longrowin likaisuuteen. Likainen, raaka ja haastava.

Vihdoin viskitynnyrikypsytetty olut, jossa viski oikeasti maistuu. Kiiviä on kyllä mausta hankala enää löytää. Suola ja kaakaopavut voi tuolta ehkä hyvällä mielikuvituksella löytää, mutta itselläni jäi mieleen lähinnä viskimaut ja äärimmäinen raakuus, joka mausta löytyy. Tykkäsinkö? Tottakai! Suosittelenko muille? Vahva ehkä.

Viskitynnyrit ovat muuten mielenkiintoinen asia oluthommissa. Kaiken järjen mukaan esimerkiksi Bowmorelta tai Laphroaigilta oluenpanijoille valuvat tynnyrit ovat aivan loppuun asti kulutettuja, merkittävän laiskoja tynnyreitä, joista ei kyllä tammisuutta pitäisi oluen kypsytysajoilla enää irrota.

Toki viskitynnyrit ovat hieno markkinointikikka. Uskon, että vielä harmittavan miehisessä olutkulttuurissa savuviskitynnyri on kovempi myyntivaltti kuin vaikkapa oloroso-tynnyri.

Tämä on sinänsä sääli, koska olutmaailmassa panimoilla on rajaton vapaus kikkailla puulla. Väsynyt viskitynnyri on väsynyt ratkaisu. Jos tavoitteena on saada olueen viskin makua niin, miksi ei vain lisätä viskiä oluen mukaan? Tai paineistaa uusia tynnyreita viskillä? Tai lastuttaa viskitynnyrilastuilla? Tai käyttää sauvoja kypsytyksessä? Vain taivas on rajana kekseliäisyydelle.

Bowmore Darkest X Maistila Talventäkki

Sain pari kuukautta sitten Maistilan pojilta suosituksen, että heidän Talventäkkinsä toimisi Bowmoren Darkestin kanssa mainiosti. Oulussa ei enää hirveästi lunta ole, joten talvimyrskyjen varalle säästelty Talventäkki on syytä juoda pois ennen kuin happanee ja kesä pilaa olutelämyksen.

Talventäkki on 9,5 % Winter Ale. Etiketin mukaan olut on "karamellisen maltainen" ja "leppoisan lämmittävä". Olut tuo ilman viskiä haisteltuna ja maisteltuna mieleen joululimpun, muskottipähkinät, palan banaanikakkua ja kourallisen lakritsia. Belgiahan tässä maistuu, niin kuin niin monessa panimon oluessa, vaikka hiivakanta ei kuulema ole Manner-Eurooppalainen.

Bowmoren Darkestia olen juonut ämpäritolkulla. Tällä hetkellä kaapista löytyi vain 2006 pullotettua vanhan etiketin Darkestia, joka on mahtava viski. Makumaailmasta löytyy kaakaota, hienostunutta lämmintä puuta, hapanta marjaa ja yskänpastilleja. Juoma on sopivasti sekoitettu suoraan juomavahvuuteen (43 %), joten vedelläkään ei tarvitse läträtä. Huikea viski!

Ja sitten näitä pitäisi maistaa yhdessä. Molemmat olivat yksistään hyviä. Valitettavasti näissä parituksissa kaksi hyvää ei aina toimi yhdessä. Vedin parituksen perinteisellä olut-viski-olut -kaavalla.

Talventäkki ja Darkest

Maistila Talventäkki 9,5 % X Bowmore Darkest 43 %

Yhteenveto: Viskillä lakritsi muuttuu silmille hyökkääväksi salmiakiksi, jossa on mukana ripaus mustapippuria. Viski taittaa myös joululimppua ja banaanikakkua taka-alalle ja tarjoilee tilalle tiukkaa mustaherukkapastillin tapaista leikittelyä. 

Tämä pari kyllä toimi. Hankala sanoa, ovatko juomat enemmän kuin osiensa summa, sillä tällä kertaa osat ovat niin priimaa. Huonommat ne eivät ole. Valitettavasti tätä paria ei ole maailman helpoin enää päästä maistamaan. Talventäkki on kiven alla ja vanhan etiketin Darkest on myös hinnoissaan ja hankala löytää. En näe kuitenkaan tämän parin valossa, miksi ei kokeilisi nykyistä Darkestia ja mitä tahansa belgivaikutteista Winter Alea. 

Koska Darkest ja Talventäkki ei oikein sovi vuodenaikaan niin kevättä voi fiilistellä vaikka uudella suomalaisella popilla.

***

Bowmore Darkest 43 %

Kuvabonuksen lisäksi aiempia oluen ja viskin kanssa tehtyjä kokeilujani voi lueskella täältä:

http://justpeatit.blogspot.fi/2018/02/olutta-viskia-ja-ruokaa-roosterissa.html

http://justpeatit.blogspot.fi/2017/03/sonnisaari-ja-maistila-sydan-viski.html

Maisteluraportti: VYS ja huomisen klassiset sherrymonsterit

Viime viikolla nautittiin Oulussa viskiä otsikolla "VYS ja huomisen klassikot". Huomisen klassikoiden teemana oli tällä kertaa ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä kypsyneet skotlantilaiset single malt -viskit. Herkkua siis isolla H:lla!

Illan kattaus oli maistelujärjestyksessä seuraava:

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %
Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %
Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %
Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %
Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %
Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59, 2 %

Melkoinen kasa sherryhirviöitä ja suurin osa tynnyrivahvoja. Iso pelko tällaisessa tastingissa on, että viskien maut muuttuvat kakofoniaksi. Erottaako näin samasta puusta veisteltyjä viskejä edes toisistaan? Pelkoihin ja kysymyksiin saa parhaan vastauksen kokeilemalla. Varg Vikernesiä lainaten: Let's find out!

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %

Tuoksu: Vahvaa tammisuutta, märkiä lehtiä, hauskaa rautaisuutta. Ripaus mentholia ja runsaasti kaakaota.

Maku: Märät lehdet muuttuvat enemmän ruohomaisiksi nooteiksi ja kaakao saa kylkeensä ripauksen chiliä. Tammi seästää ja pitää makumaailman mukavan tummana.

Ei paha alku! Suorastaan erinomainen. Springeri ei kyllä petä.

Seuraavaksi maisteltiin Glendronachia. Tislaamo keräsi aikoinaan kyseenalaista mainetta single cask -termin venyttämisestä, mutta se on ihan oman postauksensa paikka. Nyt mennään maku edellä.

Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %

Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %

Tuoksu: Rusinaa, luumua ja muuta perinteistä sherrymörkökamaa. Rikki nousee jo nenään.

Maku: Yllättävä ruutisuus tuo rusinoille potkua. Vedellä tasoittuu ja esiin nousee suklaata ja kermatoffeeta.

Ei pahaa tämäkään. Vahva rusinaisuus vie tynnyriarvaukseni PX:n suuntaan. Suunmyötäistä.

Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %

Tuoksu: Nyt on makeaa tammea! Tasapainoisen ja kompleksisen oloinen. Ensimmäinen mielleyhtymä tuoksusta on piparkakkutalo.

Maku: Hyvät tanniinit (ottaa poskeen), tasapainoinen ja jännittävä. Piparkakut saavat vesilisällä makukirjoon kaverikseen kevyttä ruohoisuutta ja suklaata.

Whiskybroker on vähemmän tunnettu pullottaja, mutta skenepiireissä nauttii suurta arvostusta. Eikä suotta. Jälleen erinomaista tavaraa.

Seuraavaksi maisteltiin kaksikko, jota kaikki ovat varmaan tietämättään juoneet. Ballantinesin blendeihin tavaraa puskevat Glenburgie ja Miltonduff eivät sellaisinaan löydy joka harrastajan kaapista. Se ei tarkoita, etteikö nämä toimisi myös single maltteina.

Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %

Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %

Tuoksu: Nyt on rikkiä ja ruutia. Kunnon Thunder King -viski!

Maku: Ruutisuus saa kaverikseen tiukkaa pippurisuutta joka vedellä vielä korostuu. Tässäkin vesilisällä jotain ruohoista. Vahva tammisuus pistää hymyilyttämään.

Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %

Tuoksu: Nyt on prosentit niin tapissa, että pitää aukoa nenä vedellä. Veden kanssa todella mahtava hunajaisuus. Vahakynttilää, raikasta yrttisyyttä, huonekalulakkaa ja pippuria.

Maku: Yrtit tarkentuvat johonkin piparmintun tapaiseen. Huonekalulakka ja hunajaiset vahakynttilät tuovat mieleen ortodoksiset kirkot.

Hyvinhän ne toimi! Miltonduff oli itseasiassa oma suosikkini koko kattauksesta. Hunajaisuus toimi perinteisten sherrynoottien kanssa loistavasti.

Viimeiseksi jätetty Highland Park on jännä tapaus. Minä väitän, että Highland Park opetti suomalaiset viskiharrastajat menemään sekaisin sherryviskeistä. Alkon verkkokauppasekoilut, käsiin räjähtäneet hinnat huutokaupoissa ja yleinen heikon saatavuuden aiheuttama hype sai suomalaiset harrastajat isossa kuvassa katsomaan viskimaailmassa myös savuisten viskien ulkopuolelle.

Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %

Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %

Tuoksu: Edellisten jälkeen vienoa savuisuutta ei voi olla huomaamatta. Tammea, marjaa ja märkää sammalta.

Maku: Marjat ja turve muodostavat sen kuuluisan yskänpastillin. Tervaa ja tanniineja.

Highland Parkin Smws & VYS on loistava viski, joka tervaisuudessaan sopi päättäämään juuri Oulun VYS-tastingin täydellisesti. Samalla se oli mielestäni kattauksen heikoin viski, joka kertoo enemmän kattauksesta kuin HP:stä.

Etukäteen pelkäsin, että viskit sekoittuisivat toisiinsa, mutta tämä pelko oli kyllä turha. Kaakaossa, kuivatuissa hedelmissä, ruohossa, toffeessa ja pippurissa on monia sävyjä. Kaikki viskit tarjosivat ainutkertaisia makuja ja kertaakaan ei pelottanut, että lasit menisivät sekaisin.

Kiitokset kanssamaistelijoille ja hienoa, että paikalla oli myös uusia vyssiläisiä. Seuraava VYS-tasting on Oulussa toivottavasti jo tämän kuun loppupuolella. Pikkulinnut lauloivat, että mailiaan kannattaa alkaa jo tarkkailemaan.

***

Kaikille oululaisille vielä muistutuksena, että facebookista löytyy ryhmä "Oulun Seudun Viskiharrastajat". Käykää liittymässä. Samalla voi myös tykätä sivusta Just Peat It ja ihmetellä, miltä maistuu Clynelish, kun siihen lisätään piimää.