Villasukkia kutomassa - The Distilleries of Campbeltown

Metsästin pitkään David Stirkin The Distilleries of Campbeltown. The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World -teosta. Kirjat, jotka paneutuvat otsikon mukaisella tarkkuudella jonkin tietyn viskimaailman yksityiskohdan ympärille, ovat harvassa. Lisäksi teos on aika hintava. Kun viimeksi mainitsin asiasta blogissani, sain muutaman päivän päästä kirjan käsiini erään viskitoverin kautta. Maailma on iloisia yllätyksiä täynnä.

Nykyään paremmin The Creative Whisky Companyn perustajana tunnettu Stirk on hankkinut kirjalliset kannuksensa toimittajan hommilla (Whisky Magazine) ja kirjoittamalla Malt Whisky Guiden (2002). Hauskaa pitää käsissään kirjaa kirjoittajalta, joka on myöhemmin myös saanut sinut hairahtumaan viskin saloihin. Ensimmäinen omistamani single malt oli nimittäin The Creative Whisky Companyn  Exclusive Rangen Clynelish 12yo.

Valitettavasti kirjan alusta asti on selvää, että Stirk ei ole historioitsija. Perinteisesti historijoitsija menee arkistoon, analysoi materiaalin valitsemillaan metodeilla ja kirjoittaa analyysin paperille. Stirk näyttää unohtaneen kaksi viimeistä vaihetta kokonaan. Kirja on täynnä loputtoman pitkiä aikalaislähteiden suoria lainauksia, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja niin edelleen. Aikalaislähteiden esittely tuo sinänsä eloa tekstiin, mutta Stirk ei ole vaivautunut koostamaan lähteiden esille nostamista pointeista omaa leipätekstiä lähes ollenkaan. Suurimman osan arkistomateriaalista saisi huoletta heittää liitteisiin tai pois, ja loput olisi pitänyt mielestäni lyhentää niin, että se tuo kirjailijan hakeman pointin esiin, ei muuta. Tällaisenaan kirja on liian raskas luettavaksi ilman hampaiden kiristystä.

Oman raskauden tunteensa teokseen tuo vieraskieliselle lukijalle arkistomateriaalin kieli. Vaikka teollinen vallankumous lähti liikkeelle juuri brittien toimesta, eivät he muistaneet keksiä pistettä vielä ennen toista maailmansotaa. Ei-natiiville lukijalle mammuttilauseiden idean ymmärtäminen pisteeseen asti on joskus aika haastavaa.

Toki kirjalla on myös hetkensä. Ne hetket ovat käytännössä ne, kun Stirk ei pysty esittelemään arkistoaarteitaan. Tämä tarkoittaa kirjan alun alueen historiaa pohjustavaa pätkää ja lopun yhteenvetoa. Myös hieno kuvamateriaali ja muutamat liitteistä löytyvät arkistomateriaalit ovat mielenkiintoista ihmeteltävää. Tämä on hyvä esimerkki Stirkin teoksen heikkouksista - saman tyylinen teksti hymyilyttää liitteissä, mutta saa verenpaineen nousemaan leipätekstissä.

Tämän lisäksi on todettava, että kaikkine huonoine puolineen kirja on silti informatiivinen. Opin paljon Campbeltownin tislaamojen historiasta ja sain muodostettua kokonaiskuvan alueen viskiteollisuuden muuttumisesta tulppaaneiksi. Harvoin sitä on vain pitänyt siirtää päähänsä näin raskaalla tavalla.

Loppuyhteenvetona sanottakoon, että kirja oli minulle todella iso pettymys. Jos pitkän odotuksen jälkeen saa käsiinsä harvinaisen kirjan aiheesta, josta liiemmin ei ole tekstinpätkiä ole saatavilla, on todella outoa joutua lukemaan kirja väkisin loppuun. Kirja on kuin mummo esittelisi hienoja uusia villalankojaan, mutta unohtaisi innostuksensa vallassa kutoa ne kuuluisat villasukkansa.

***

Loppuun vielä julkisesti arvioni minulle Bowmore-tastingin jälkeen käteen lyödystä mysteerisamplesta, jonka unohdin jälleen kuvata.

Mysteerisample mallia Arto

Tuoksu: Maitosuklaata, mausteita, hiukan hyökkäävän oloinen.

Maku: Makupalettiin tanssii hedelmiä, suklaata ja jotain tikkumaista. Mausteisuus säilyy erityisesti jälkimaussa.

Oletettavasti nuoren ja raa'ahkon viskin veikkaisin olevan jonkinlainen New/Virgin Oak -viritelmä. Myös erittäin haalea väri viittaisi tähän. Heitetään sen kummemmin miettimättä ilmoille Glen Gariochin Virgin Oak, kun se on vielä suhteellisen tuorekin tapaus markkinoilla. Innolla odotamme, vietiinkö ns. pässiä narussa vai alanko viettämään syntymäpäiviäni 25. tätä kuuta.

Todettakoon vielä, että yhtäkkiä vain päässäni naksahti ja sisäinen hipsterini heräsi. Instagram-räpellyksiäni voi ihastella nimimerkin justpeatit alta. Tarkoituksena on kuvailla hiukan viski- ja teejuttuja, joista ei välttämättä jaksa blogia vääntää.

Tuhlaajapojan paluu - Port Askaig 12yo

Port Askaig on yksi Islayn tuotteiden mysteeripullottajista. Vahvojen huhujen mukaan pullo sisältää Caol Ilaa ja voisin äkkiseltään sen maistamieni pullojen osalta allekirjoittaakin. Toisaalta, miksipä sitä mukavaa salaperäisyyttä sen kummemin pullon ympäriltä pois pyyhkimään. Pieni tietämättömyys on nykyajan informaatiotulvassa olotila, johon on hyvä totuttautua.

Ostin pullon hetken mielijohteesta, kun Whisky Magazine tätä paria numeroa sitten kehui lompakkoystävälliseksi löydöksi. En ole vähään aikaan mitään kovin turpeista kaappeihini hankkinut, sillä mantereen viskit ovat vieneet mielenkiinnon. Siihen nähden tämä oli todella positiivinen yllätys. Itseasiassa oikeinkin kotoinen. Näinkö se tuhlaajapoika palaa häntä koipien välissä takaisin kotiin?

Hattu pois sisällä!

Port Askaig 12yo

T: Vahvan suolainen, turvetta ja sitrushedelmiä. Aika yksioikoisen oloinen, mutta kaikki osaset tuntuvat nenään olevan kunnossa. Yllättävänkin merellinen.

M: Ei mitään yllättävää. Sitrukset nousevat ehkä vielä vahvemmin turpeen alta esiin kuin tuoksusta saattaisi olettaa. Makea. Sitruksinen makeus yhdistettynä turpeeseen ja suolaan tuo mieleen myös salmiakin. Hiukan ohuen oloinen, mutta ei missään nimessä vetinen vaan osaset ovat hyvin tasapainossa.

Port Askaig 12yo tuo mieleen ruisleivän ja perunat. Perusruokaa, joka määrittää muut ruokailuelämykset. Eräänlainen toimiva arkiviski. Helppo lähestyä ja nauttia, mutta ei vaadi tunnin tutkiskelua, jotta aukeaa. Toisaalta ei harmita, jos viskin siemailee sen kummemmin miettimättä kitusiin. Tämä onkin aukaisunsa jälkeen ollut nopeiten hupeneva pullo viskikaapissani. Loppuun vielä runoutta maailman tunnetuimmalta viskinjuojalta, Lemmy Kilmisteriltä:

                                             "I don't care about Speyside anymore.
                                                 Islay, Islay I'm coming home!"  

Bowmore - With a rebel yell

Vuonna 1983 levytetty Billy Idolin "Rebel Yell" on kasarirockin klassikoita. Wikipedia tietää kertoa, että biisi on syntynyt saman nimisen bourbon-viskin innoittamana. Uusin tutkimustieto kuitenkin kumoaa nämä väitteet. Julkaisen nyt ensimmäisenä Suomessa brittien audiovisuaalisen arkiston julkaisemat alkuperäissanoitukset:

In the midnight hour she cried “Bowmore, -more, -more”
With a rebel yell she cried “Bowmore, -more, -more”
In the midnight hour, babe “Bowmore, -more, -more”
With a rebel yell, “Bowmore, -more, -more”
More, more, Bowmore 

Legendan mukaan sanat eivät läpäisseet Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten seulaa. Syyksi kerrottiin piilomainonta. Näinpä hieno skottilaisen yksimaltaisen sankaritarina vesittyi nuoren rakkauden ja hetkessä elämisen ylistykseksi. Historiassa masentavinta on hukkaan heitetty potentiaali. Laimean alkuperäisen voi laittaa soimaan vaikkapa taustamusiikiksi blogin lukuun.

            

Onneksi maailma on nyt viisaampi ja pystyin kevein sydämin surffaamaan pyörälläni Oulun pimeitä kujia kohti Bowmoren värittämää maistelutilaisuutta, Billy Idolia lauleskellen.

Illan kattaus sisälsi kuusi kappaletta Bowmoren perusteita.

Bowmore 15yo Mariner (2010)
Bowmore 17yo (2010)
Bowmore 12yo Enigma (2010)
Bowmore Darkest (2005)
Bowmore Dusk (200)
Bowmore Dawn (2005)

 Perhepotretti

Tislaamo on itseltäni jäänyt hiukan paitsioon muiden Islayn tislaamojen viedessä mielenkiinnon. Tämän illan jälkeen pitää nostaa Bowmore takaisin suurennuslasin alle. Sen verta herkkua oli kattauksessa tarjolla ja tiskin alta ilmestynyt kasaribowikka se vasta äärimmäisyydessään jännää
olikin. Alla hätäiset notet.

Teinit

Bowmore 15yo Mariner

T: Mentholia ja mustaherukkaa kera kevyen savuisuuden.

M: Yllättävän suolainen, mentholia. Ikään kuin katoaa suusta. Jännä. Lopussa turve nostaa päätään.

Bowmore 17yo

T: Makea, maltainen, sitruksinen ja sitä mentholia.

M: Tuo mieleen sitruunalla maustetut kolajuomat. Mallasta, mentholia. Hyvin tasapainoinen esitys.

17yo oli mielestäni Marineria hiotumpi kokonaisuus, vaikka pöydän muut maistelijat taisivat Marinerin puolesta liputtaakin. Kokeilimme myös Marinerin uutta inkarnaatiota vanhan rinnalla ja totesimme, jotta "vanhassa vara parempi".

Enigma, Darkest ja mystinen pullonhenki

Bowmore Enigma

T: Huomattavan tuhdimman ja pyöreämmän oloinen tuoksu. Sherryä ja mentholia.

M: Jykevä, mutta harmittavan lyhyt. Tuntuu, ettei mausta saa kiinni ennen kuin se katoaa suusta. Sherryisän marjaisa kokonaisuus.

Bowmore Darkest

T: Todella tuhti sherry. Laventelia, mentholia, tammea, suklaata ja luumua. Nenään suorastaan mainio!

M: Tummia hedelmiä ja mentholia, joka taittuu lopussa todella miellyttäväksi turpeiseksi twistiksi.


Sherry-kypsytetyt Bowikat olivat molemmat nenään hienoja viskejä, mutta valitettavasti vain Darkest jaksoi ns. maaliin asti ollen mielestäni koko kattauksen paras. Jos viski olisi kitekattia, niin tämä ansaitsisi "tätä kissa ostaisi" -leiman.

Hämärästä aamunkoittoon

Bowmore Dusk

T: Tunkkaisempi, punaista marjaa, jonka nimeäisin ruusunmarjaksi. Parfyymiä. Makeahko.

M: Parfyymi ja marjat tekevät tästä hiukan häiritsevän makean. Lopussa taittuu laventeliin ja turpeeseen.

Bowmore Dawn

T: Marjoja! Herukkaa. Hennon ja hienostuneen oloinen.

M: Todellinen vuoristorata. Marjat, mausteet, salmiakki ja menthol vuorottelevat pitkään turpeen puskiessa välistä kummittelemaan ja sotkemaan (hyvällä tavalla) pakkaa. Pitkä!

Port-viimeistelty Aamunkoi putsasi pöydän punaviinissä marinoidun Duskin edestä. Jos Dawn olisi maisteltu ennen Darkestia, olisi kisa kattauksen kuninkuudesta saattanut kääntyä toisinpäin. Nyt Darkestin wau-elementti oli huomattavasti Dawnia suurempi.

Virallisen osuuden jälkeen käytettiin "lentävässä lasissa" pari preferenssi-bowmorea, joista toinen edusti kuulema sitä kuuluisaa "kasarityyliä". Tämän saippuan ja parfyymin täyttämän elämyksen jälkeen sain kuulla myös virallisen ja ainoan oikean totuuden kasaribowikoiden makuprofiilista: se rakastettu ja vihattu elementti on nimeltään ranskalaisen huoran parfyymi. Kyllä sai taas äidin poika korvat punaisina kuunnella isojen poikien juttuja. Jarkko Nikkaselle terveisiä, että oululaiset eivät osta kirjojasi ennen kuin määritelmä löytyy seuraavan makukartan omaavan suomenkielisen viskikirjan kansien välistä.

Juhani Tammisen ja Lutherin Martin jalanjäljissä teesit tapahtumasta:

1. Bowmoren tisle taipuu hyvin erilaisiin tynnyreihin.

2. Tyyli on vaihtunut vuosien varrella paljon.

3. Mustaherukka ja menthol ovat Bowmoren tunnusmerkkejä.

4. Ranskalaiset prostituoidut jakavat kansan mielipiteet.

Syksyiset mysteerisamplet

Olo oli kuin Anneli Jäätteenmäellä kun pari kanssaharrastajaa löi, pyytämättä ja yllättäen, kaksi kappaletta mysteerisampleja tassuun. Löin viinat lasiin ja olin niin tohkeissani, että unohdin ottaa jopa kuvat juomista.

Mysteerisamplet on siinä mielessä armottomia, että kun viskin alkuperästä ei ole harmainta aavistusta, joutuu viskin kanssa oikeasti seurustelemaan. Mitään valmiita olettamuksia ei pitäisi olla ja maistelussa keskiöön pääsevät itse viskit. Sitten nolottaa, kun lasissa onkin se vintageista arvostetuin ja omaan suuhun se ei sinä päivänä hyvältä maistukkaan. Lisäksi lähdin soitellen sotaan, enkä edes sitä kuuluisaa nollaviskiä alle napannut. Oloni on aika kapinallinen.

Hauskinta asiassa on, että koen tarpeelliseksi etukäteen puollustella omia aistihavaintojani. Ihan kuin voisin epäonnistua maistelemisessa? Ehkä kyseessä on suomalainen ujous, joka kalvaa luita ja ytimiä? Joka tapauksessa typerä defenssi. Oikeasti olen tätä mieltä:

Tällä alustuksella itse viskien kimppuun. Nimesin ne innovatiivisesti lahjoittajien nimimerkkien mukaan:

Mysteerisample mallia Ano:

T: Raikas! Hedelmiä, vahva mielikuva ylikypsästä ananaksesta. Hento vanilja.

M: Huh! Tässä olikin vissiin voltteja aika reilusti. Ananas ja muut raikkaan hedelmäiset tuoksut jatkavat dominointiaan hennon mausteisuuden kanssa. Oikein miellyttävä tapaus.

Tämä toi mieleen viime viikolla esitellyn Glenfiddich Cask of Dreamsin. Tuskin kuitenkaan sama viski kyseessä, niin veikataan valistuneesti, että bourbonkypsytetty speysaideri kyseessä.


Mysteerisample mallia AP:

T: No nyt on likaista. Tulee mieleen jäteöljyssä pyöritellyt heinät tai kukat, sillä jotain kukkaista tuon öljyn/turpeen alla on.

M: Turvetta, suolaa ja likaisen öljyinen. Taittuu lopussa mukavaksi mausteisuudeksi. Ei paha tämäkään.

Lahjoittavan Campbeltown-syndrooman tietäen, veikkaisin, että lasissani on jokin Longrow. Pullotetta en osaa arvata, koska tislaamon tuotteisiin en niin ole perehtynyt. Tässä on muuten esimerkki siitä, miten havainnot eivät nyt kuitenkaan koskaan ole niistä esioletuksista vapaita. Tähän ajatukseen tulisi jokaisen viskinystävän totuttautua.

Mysteerisamplejen maistelua vauhditti mysteerimusiikki.

Glenfiddich ja pohjoismainen unelma

Rakkaan pitkäripaisemme hyllyille on tänä vuonna ilmestynyt ilahduttava määrä ihan meitä suomalaisia varten valmistettuja pullotteita. VYSsin Bunnan ja 15-vuotiaan Suomen Mallaswhiskyseuran juhla-Benkun lisäksi kuuluu hienoja uutisia myös Glenfiddichiltä. Cask of Dreams -sarjan Nordic Oak Edition tarjoaa todella mielenkiintoisella idealla toteutetun erikoisuuden. Dufftownin kupeesta ponnistavan tislaamon viskiä on tungettu 13:sta pohjoismaalaisesta tammesta veisteltyyn tynnyriin viimeisteltäviksi. Viimeistelyn jälkeen viski palautuu sitten pohjoismaiden markkinoille monopolikauppojen ja laivojen hyllyjä koristamaan. Hyvin kohdennettua markkinointia. Ujoa suomipoikaa melkein nolottaa tällainen kunnia.

Tähän väliin on hyvä todeta, että en pidä hirveämmin Glenfiddichistä. 15-vuotias Distillers Edition säväytti joskus muutama vuosi sitten, mutta olen tislaamon muita tuotteita maistettuani taipuvainen laittamaan tuon "hairahduksen" kokemattomuuden piikkiin. Lähtökohdat Nordic Oakin maistelulle olivat siis viskin kannalta hankalat. Tähän kun lisää vielä suht suolaisen hinnan, yli 100 rahaa, niin odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kätevästä kimppapullovenkoilusta ei voinut kuitenkaan kieltäytyä ja 2/7 osaa tätä erikoisuutta päätyi viskikaappiini.

Eiköhän Marimekko tämänkin pian kopio.

Glenfiddich Cask of Dream - Nordic Oak Edition

Tuoksu: Tuoksu on yllättävän makea. Omenamarmeladi ja kaneli tulevat mieleen. Omenat, hillo ja kaneli yhdistettynä vaniljaan saivat aikaan vahvan mielikuvan omenapiirakasta!

Maku: Glenfiddichiksi tuhdin oloinen suu-tuntuma. Ajatus omenapiirakasta jää päällimmäiseksi myös maussa. Lopussa makeus taittuu kepeäksi mausteisuudeksi. Erittäin miellyttävä.

Yhteenvetona totean, että tämä on mielestäni hyvä viski. Glenfiddichiksi jopa loistava. Lisäksi kiitän innovatiivista putkiloa, johon hökötys on pakattu. Toki alhaalta aukeavan putkilon aukaiseminen voi ensikertalaisen käsissä päättyä katastrofiin, mutta vaihtoehtoinen muotoilu lämmittää aina.

Sitten se epämiellyttävä puoli. Pullo on pirun kallis. Äkkiseltään keksin aika monta viskiä, joita tällä hinnalla kokeilisin ennen tätä. Hinta puoleen ja tässä olisi oiva viskikaapin outolintu.

***

Cask of Dreams pisti miettimään myös tynnyripolitiikkaa. Viskin kypsyttäminen tammitynnyreissä on kuitenkin oman historian tuntemukseni valossa täysin poliittinen päätös. Eikö tässä asiassa pikku hiljaa voisi kokeilla jotain uusia innovaatioita? Uutta Spice Tree -kokeilua odotellessa.

Salaisissa päiväunissani voitan lotossa, perustan tislaamon ja kypsyttelen viskini suomalaisessa puussa. Koivusta veivatut kypsytysastiat tulevat olemaan maailmanlaajuinen hitti. Erikoisemmat finistelyt voidaan suorittaa vaikkapa kelohongassa. Tämän tulevaisuuden markkinoita hallitsevan jätkänkynttiläviimeistellyn viskin makupaletista ei ainakaan tervaa tule puuttumaan!

Hopeinen hylje ja kuusi kautta yhdeksän indie-Clyneä

Joskus joku on kysynyt, että hyödynkö bloggaamisesta mitään. Esimerkiksi useat muotibloggaajat saavat vaatteita ynnä muuta lifestyle-humpuukia alan liikkeiltä testattavaksi. Perinteisessä mielessä vastaus on selkeä ei. Alko tai maahantuojat eivät lähetä sampleja ja muutenkin alkoholeista bloggailu ei ymmärtääkseni ole Suomessa mitään sen kummempaa kirjoittajilleen poikinut. Varmasti jokainen suomibloggari tekee tätä lähtökohtaisesti itselleen.

Yhtä aspektia ei kuitenkaan tule unohtaa. Bloggaamisen kautta olen tutustunut uusiin viskiä intohimoisesti harrastaviin ihmisiin. Ja kun ihmisillä on samoja intohimoja, juttu luistaa kuin itsestään. "Sää oot vissiin se viskibloggaaja" -heitosta alkanut keskustelu johti usean käänteen jälkeen siihen, että viime perjantaina sain kunnian osallistua uskomattoman tiukkaan kotitastingiin.

Odotuksia tastingia kohtaan ei vähentänyt se, että tarjolla oli kuusi herkkua lempitislaamoltani, Clynelishiltä. Kaiken lisäksi mukana oli pelkästään bourbon-kypsytyksen saaneita Clynejä, jonka olen tähän mennessä todennut toimivan kyseisen tislaamon kohdalla muita tynnyreitä paremmin. Toivottavasti voin joskus tästä mielikuvasta luopua.

Illan kattauksen tarkat speksit olivat seuraavat:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Kattaus tuo hyvin esille, miksi Clynelish on tislaamona hankala. OB-pullotteiden olemattoman määrän vuoksi pitää juomat valikoida laajasta IB-pullottajien suosta. Tämän vuoksi pullotteiden laatua voi olla vaikea etukäteen arvioida, ja mikä ikävämpää, hyvän pullon löydettyäsi et luultavammin saa kovin helposti vastaavaa hankittua. Tämän voi toki nähdä myös suurena seikkailuna - jokainen uusi pullo on uusi elämys.

Ennen muutamaa sanaa itse viskeistä, vielä sananen Clynelishin ominaispiirteistä. Vahamaisuutta pidetään Clynelishillä ominaisena makuna, "distillery character" på engelska. Mitä tämä vahamaisuus sitten tarkoittaa? Itselle se tulee parhaiten esiin suutuntumassa. Suurin osa Clynelisheistä antaa mielikuvan parafiinista/steariinista. Asiaa voisi kuvailla monella tavalla. Pallojuuston punainen kuori, punaiset joulukynttilät, perhonsidontalakka, suksivoide ja tuohukset ovat termejä, joilla olen kuullut tätä ominaispiirrettä kuvattavan. Tähän mennessä lähes kaikki maistamani Clynelishit ovat jotain häivähdyksiä näistä asioista antaneet ja juuri tämä ominaisuus on pitänyt omaa mielenkiintoani tislaamon viskejä kohtaan yllä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki näitä asioita omasta Clynestään löytävät.

Sitten se muutama sana itse viskeistä:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja salmiakkia. Hiukan liimamainen.

Maku: Lyhyt ja raa'an oloinen. Vanilja ei enää maussa jaksa ja salmiakkikin taittuu hiukan alkoholiseksi poltteeksi.

Nuori ja ärhäkkä viski, josta ei hirveämmin mitään erikoista irti saa. Hyvä aloitus kuitenkin kattaukselle ja antoi selkeitä viitteitä siitä mitä tuleman pitää.

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja erilaisia mausteita. Vihreää omenaa sekä perhonsidontalakkaa muistuttavaa vahamaisuutta.

Maku: Mukavan pitkän makuelämyksen aloittaa vanilja ja erilaiset hedelmät, selkeästi vihreät sellaiset. Sitten hedelmät ja mausteet katoavat suun täyttää mukava salmiakkinen jälkimaku.

Pienellä iän lisäyksellä puhtia tulee selkeästi lisää. Vahamaisuus on taittunut liimasta jo huomattavasti mielyttävämmäksi lakkamaisuudeksi. Jälkimaun salmiakkisuus huomattava.

Hylje vaan ei kuutti.

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Tuoksu: Tällä kertaa omenat ovat punaisia, ehkä jopä ylikypsiä. Muitakin hedelmiä havaittavissa. Todella tuhdin ja "kehokkaan" oloinen. Vahaakin voi kutsua jo vahaksi.

Maku: Ihmeellinen vuoristorata ylikypsien hedelmien, salmiakin, palaneiden tulitikkujen ja toffeen maailmassa. Maku tuntuu kestävän ikuisuuden. Vedellä hedelmät ja toffeet ikään kuin liittyvät yhteen ja makupalettiin ilmestyy hedelmätoffeesta tuttuja vivahteita.

Todella hyvä Clynelish! Yksi parhaita maistamiani.

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Tuoksu: Ikä tuo selkeästi tammisempia vivahteita mukanaan. Vanilja alkaa kadota ja tuoksu on enemmänkin kukkainen ja hunajainen. Apila ei lienee kaukaa haettua.

Maku: Ryhdikäs, kukkainen, hunajainen ja kaikki mukavan vahamaisessa muodossa.

Mielenkiintoisesti salmiakki katosi muutamalla lisävuodella ja tammi nosti vähemmän yllättäen päätään.

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%  

Tuoksu: Hyvin samantyylinen Rattrayn pullotteen kanssa. Ehkä hiukan hedelmäisempi, mutta rakennuspalikat ovat täysin samat. Hunaja, apila, tammi ja sitä vahaa. Nam!

Maku: Rattraystä puuttunut salmiakki palaa kuvioihin jälkimaussa. Koko makuelämys on myös Rattraytä pidempi, mutta hiukan tunkkaisempi.

MoS ja Rattray olivat todella samantyyppisiä viskejä, joista erojen löytäminen jopa rinnakkain maisteltuna oli hankalaa. Molemmat toki loistavia viskejä, mutta eivät ehkä Silver Sealin veroisia.

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Tuoksu: Vielä  tammisempi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tynnyrin ei silti voida sanoa jyränneen viskiä. Samat elementit toistuvat: mausteinen, kukkainen, vahamainen, mutta iän tuomalla kehokkuudella.

Maku: Pehmeä mustapippuri, suola, salmiakki, erilaisia hedelmiä. Elegantti kokonaisuus ikään kuin "sulaa" pois suusta, jättäen suuhun hiukan tuhkaisen olon. Tämä ominaisuus tuo mieleen maistamani Port Ellenit, eli mistään epämiellyttävästi ominaisuudesta ei ole kyse.

Viski, joka jo ikänsä puolesta ansaitsee kunnioitusta. Tämän lisäksi kyseessä on erinomainen Clyne. Kaikesta huolimatta en lähde tätä herkkua kruunaamaan kattauksen parhaaksi, sillä positiivisimmat tunnelmat jätti ehdottomasti hopea hylkeen 1984-2003. Hienon kattauksen päälle maisteltiin vielä kolme Clyneä, mutta niistä kirjoittaminen menisi jo Gonzo-journalismin puolelle. Lempitislaamostani ei ole tämänkään illan jälkeen epäselvyyttä.

Loppuun vielä muistutus, että blogosfääriin on ilmestynyt jälleen uutta ihmeteltävää. mushiMALT tarjoaa huikean määrän tastingnoteja niin viskeistä kuin oluistakin. Erityisen ilahduttavaa on blogin päivitystahti, joka on ulkopuolisen silmin lähes hurja. Peukutan!

Nasut ja viskimainonta - prologi

Anna Kortelainen kuvaa kirjassaan Virginie! omia harharetkiään taidehistorian syövereissä. Mielenkiintoista kirjassa on kuvaus tutkijan tuskasta ja löytämisen riemusta. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole löytää vastauksia vaan nauttia matkasta. Populäärimmin voisi lainata vaikkapa Fintelligensiä: "Meille matka on määränpää."

Idea on niin hyvä, että päätin marimekkoilla ja inspiroitua Kortelaisen kerrontatavasta. Koska tämä on viskiblogi, mielenkiinnon kohteena eivät ole Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden naisystävät, vaan jokin maltaisempi arvoitus. Mietiskelin yksikseni nykyistä nasu-buumia ja aloin pohtia yksimaltaisen viskin historiaa. Jostain mielen syövereistä kohosi ajatus, että ehkäpä nämä viskiyhteisön kovasti arvostamat vintaget eivät olekaan historiallisesti niin kova juttu.

Ajatus jäi vaivaamaan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää. Ensimmäisenä googlailin hiukan viskin historiaa. Valitettavasti ainakaan minun google-taidoilla ei asiaan saanut oikein mitään selvyyttä. Juttu pitäisi siis selvittää pitkän kaavan kautta. Kysäisin kirjavinkkejä ihmisiltä ja sain myös hyvän tutkimusvinkin. Eräs kanssabloggaaja vinkkasi tarkistamaan elektroniset sanomalehtiarkistot ja katsomaan, miten viskiä on ajansaatossa mainostettu. Juuri mainoksethan vastaavat siihen, miten viskiä on yritetty saada kaupaksi. Ajatus oli mainio ja hiukan hävetti, että en ollut itse tullut asiaa ajatelleeksi.

Ensimmäisenä kävin mutkan Amazonissa ja nappasin noin 50€:lla kirjahyllyntäytettä. Mm. Still Going Strong - History of Whisky Advertising ja Schweppes Guide to Scotch tarttuivat haaviin. Samalla sain kauhistella joidenkin viskikirjallisuuden klassikoiden hintoja. Muun muassa pitkään himoitsemani The Distilleries of Campbeltown: The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World kustantaa halvimmillaan 68£. Hurja hinta!

Sitten oli aika tarkistaa minkälaisiin elektronisiin sanomalehtikokoelmiin pääsisin käsiksi ilman kummempia rahallisia panostuksia. The British Newspaper Archive olisi tietenkin loistava paikka aloittaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pitäytyä ilmaisissa. Päätökseen vaikutti Oulun Yliopiston kirjaston tietokantojen suomat katseluoikeudet. Erityisesti The News Vault ja The Times Digital Archive, joka sisältää lehden vuosikerrat väliltä 1785-1985, lämmittivät mieltä. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle. Myös JStor ja muutama muu akateemisia julkaisuja sisältävä tietokanta antoi mielenkiintoisia tuloksia viskiaiheisilla hakusanoilla.

Perusteet on nyt luotu ja odotellaan rauhassa postin saapumista, jotta saadaan taustat kuntoon. Olen Whisky & Philosophy -teoksen avulla rakentanut "tutkimuskysymystä" hiukan eteenpäin, mutta siitä ensi kerralla. Rajoitetun vapaa-ajan puitteissa tulee edetä hätäilemättä. Idean julkiseksi tekemisellä pakotan itseni kuitenkin tekemään tämän loppun. Ihminen on yksinkertainen eläin.

***

Lähteitä selaillessa tuli maistella myös viskiä. Edradourin vuonna 2002 Andrew Symingtonin myötävaikutuksesta alkaneiden tynnyrikokeilujen tuloksena syntynyt ruby port -tynnyrissä kypsynyt Edradour Ruby Port valikoitui ihastuttamaan tutkimusretkeä. Alla muutama huomio.

Vahingossa otin kuvan vinoon.

 Edradour Ruby Port 2002/2013 46% OB (batch 1)

Tuoksu: Ruusunmarjaa ja kirsikkaa. Todella makean marjaisa olemus. Hiukan ummehtuneen oloinen. Tilkka vettä kokeilemisen arvoinen.

Maku: Suun valtaa tamminen hedelmäsalaatti, joka kuivuu mukavasti loppuun. Makeus säilyy kuitenkin pitkään kielen päällä. Todella marjaisa, vaikkakin ikävän lyhyt makuelämys.

Ei yhtä äärimmäinen kokemus kuin saman sarjan Chardonnay-kypsytelty versio, mutta oikein maukas, vaikkakin turhan yksioikoinen viski. Oma pullo on tislaamolta hankittu ja ainakin heidän hintatasoonsa nähden kelpo puteli. Edradourit ovat muutenkin nostaneet osakkeitaan minun silmissä - oikeasti huonoa pulloa ei ole vielä tullut vastaan. Aiempaa Port-kokeilua itse herra Symingtonin opastuksella voi ihmetellä vaikkapa tästä.

Nalle Puh ja NASujen kosto

Nassit, nasut, nassukat - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koetin ajan henkeä No Age Statement -viskien osalta jo hiukan aukaista, mutta aihe alkoi kiinnostaa enemmänkin. Kirjallisuutta on tilailtu ja tutkivaa journalismia harrastettu muutenkin. Kannattaa lähiviikkoina tarkkailla blogin tapahtumia tarkalla silmällä. Yksinkertaisinta on tietysti tilailla päivitykset suoraan sähköpostiin. Tähän hommaan löytyy nappi oikeasta sivupalkista.

Glenfarclasin manausboksi, niin kuin minä sen koin.

Suurempien juttuideoiden vielä kypsyessä päätin esitellä yhden kaapista löytyvän NAS-viskin, Glenfarclas Heritagen. Ruotsin ja Ranskan markkinoille suunnattua Heritagea on saatavilla 40% ja 60% versiona. Isoveljeään, 105 Proofia, Heritage matkii myös hinnassa. Pullo ei ole todellakaan ole hinnalla pilattu. Tietojeni mukaan Heritagesta ei kuitenkaan ole ikämerkittyjä versioita 105 Proofin tapaan tehty. "Arvostelukappale" on tujumpaa, 60%:sta pullotetta.

Eipä näytä kännykkäkamera paljon häviävän pokkarille.

Tuoksu: Rusinaa, "lämmintä" mallasta, hunajaa ja sitä minun mielestäni Glenfarclasin tynnyrivahvoille ominaista ruutia.

Maku: Mallas nousee maussa paremmin esille. Lopussa "ruutimaisuus" jyrää ja jättää suuhun mukavan, salmiakkia muistuttavan makuelämyksen.

Odotukset Heritagen suhteen olivat henkilökohtaisesti kovat, sillä 105 Proof on oma NAS-suosikkini. Aivan samanlaisia fiiliksiä Heritage ei valitettavasti tarjoillut, mutta eipä Glenfarclas koskaan pahaa ole. Mielellään tätä juo.

Koska listaukset on aina kivoja, laitetaan tähän vielä oma NAS top-5 juuri NYT!

1. Glenfarclas 105 Proof: Ensirakkaus ei unohdu.
2. Auchentoshan Valinch: Hämmentävän puhdas ja tasapainoinen. Loisto!
3. Talisker Port Ruighe: Todella vaisun Stormin jälkeen palautti uskon Taliskerin Nasuihin.
4. Laphroaig Quarter Cask: Toinen ikisuosikki. Pyyhkii muilla NAS-Lappareilla lattioita.
5. Ardbeg Corryvreckan: Oma suosikkini Ardbegin laajasta NAS valikoimasta.

Loppuun pari ilmoitusasiaa. Blogosfääriin on ilmestynyt uusi suomenkielinen viskiblogi. Kulman Kojootin mietteitä viskeistä, oluista ja muista etanolipohjaisista liuottimista voi käydä lukemassa täältä. Mielenkiintoisena twistinä, suolana ja maustepippurina ovat sikarit, joiden nauttimisen Kojootti ennakkoluulottomasti yhdistelee viinaksien siemailuun. Käykäähän tarkistamassa!

Toisena ilmoitusasiana mainittakoon, että 9.10. saa St. Michaelista rahaa vastaan ohjattua tasting-toimintaa. Jälleen VYSsin myötävaikutuksesta paikalla pääsee maistelemaan seuraavaa kattausta Cambletown-herkkuja: 

Kilkerran Work In Progress 5 Cherry Cask 
Longrow CV 
Hazelburn 12yo 
Springbank 10yo
Longrow Rundlets & Kilderkins 11yo

Menkäähän ihmettelemään!

Old Fashioned ja St. Michaelin savuviskitasting 17.9.2013

Syksyn piristykseksi St. Michael jatkoi tiistaina 17.9. VYSsin kanssa ideoituja tasting-sessioita. Tällä kertaa ohjelmassa olivat nuo suomalaisen viskikulttuurin hymypojat, savuiset viskit. Kattauksessa oli savuviskejä niin Japanista kuin eripuolilta Skotlantiakin. Koko kattaus oli seuraavanlainen:

Nikka Yoichi 10yo
Ballechin #6 Bourbon Cask
Kilchoman Machir Bay (2013 release)
The First Edition Bowmore 1996 16yo
Kilchoman New Spirit

Tastingia oli vetämässä maisteltavia viskejä maahantuovan Vinoble Oy:n edustaja Philippe Hakulin. Philippe otti tasting-vieraat hyvin vastaan ja sain itsekin pari tiimaa miehen kanssa ajatuksia vaihtaa ennen tastingin alkua. Valitettavasti itse viskien esittelyssä oli hiukan toivomisen varaan. Asiasisältö oli sinänsä ok, mutta nyt olisi tarvinnut joko äänentoistovermeitä tai hiukan lisää volyymiä puheeseen. Toki itsekin tuli taustahälyä luotua vieruskaverin kanssa ajatuksia vaihtaessa. Tastingiin oli myös saapunut St. Michaelin "takahuoneen" huomioiden kunnioitettava määrä väkeä. Joka tapauksessa mikki ja pieni PA-kaiutin ei olisi paha idea seuraaviin tastingeihin, jos väkeä on yhtä runsaasti paikalla.

No entä ne viskit? Mitään hirveitä en etukäteen odottanut, sillä sekä Machir Bay että Bowmore oli jo omalta osaltani maisteltu. First Editionin Bowmore on kyllä kelpo viski, mutta ei mikään "wau-experience". Machir Bay puolestaan on mielestäni jotenkin todella tunkkainen tapaus. Lisäksi se maistuu häiritsevästi punaisille marjoille, lähinnä mansikalle. Tällä kertaa vierellä pääsi maistamaan myös puoli vuotta bourbon-tynnyrissä kypsynyttä New Spiritiä, ja siinäkin maistui marjat. Tästä teimme vierustoverin kanssa päätelmän, että Machir Bay ei hirveämmin ole tynnyristä itseensä makuja imenyt ja raakatisle maistuu vielä ikävästi läpi. New Spirit oli ehkä näistä kahdesta jopa se maistuvampi keitto.

Yoichin ollessa peruslaadukas ja tylsä sai tastingin parhaan viskin arvosanan ojentaa mielestäni Ballechin Bourbon Caskille. Vahvan hunajainen tuoksu, jossa ripaus vaniljaa ja salmiakkia erottui edukseen. Vielä kun maussa tulvi suuhun tuoksuun nähden yllättävän vahvoja ja miellyttäviä turpeeseen ja palaneeseen sokeriin viittaavia makuja, en voinut kuin hymyillä. Ballechin oli myös todella öljyinen, mistä peukkua täältä suunnalta.

Valitettavasti seuraavaksi lupailtu Campletown-tasting voi pian jäädä itseltä välistä, sillä työkuviot veivät miehen viikoiksi etelään. Muistakaa ihmiset mennä paikalle, jotta tasting-toiminta jatkuu vilkkaana myös Oulun suunnalla.

***

Tasting-raportin perään vielä drinkkivinkkiä. Olen katsellut nyt useamman kauden Mad Meniä ja Don Draperin lempidrinkki, Old Fashioned, oli jäänyt vielä itseltä ennen viime perjantaita kokeilematta. Anniskeluravintoloista saa rahaa vastaan viinaa, joten päätin kokeilla.

Siinä se nyt on!

Ensimmäinen järkytys oli drinkin tekoon menevä aika. Kiireisenä perjantai-iltana kävi melkein sääliksi noin 10 minuuttia kahta drinkkiä vääntänyttä baarimikkoa. Drinkki itsessään maistui mainiolta, ottaen huomioon mistä se on tehty. Seuralainen ei hirveämmin juomasta perustanut, ja sainkin nauttia kaksi näitä herkkuja. Ainakin pää oli kipeä aamulla. Tarkempia tietoja drinkistä voi katsella vaikkapa tästä.

Teen kylmähaudutus

Eksyin pitkästä aikaa teekauppaan ja juonikas myyjä-täti sai minut hankkimaan Formosa Oolong Maple Syrup -nimellä myytävää oolongia. Mikäli oikein ymmärsin, tämän teen lehdet poimitaan lehtien ollessa horroksessa (eng. "dormant". En keksinyt tarkempaa suomennosta) jolloin lehdissä on enemmän sokereita. Nämä sokerit sitten kypsytysvaiheessa antavat teehen vaahterasiirappia muistuttavan makean vivahteen.

Pääsyy teen ostoon oli kuitenkin myyjän mainostama kylmähaudutus. Tarpeeksi hyvälaatuista teetä kun voi tehdä myös kylmään veteen. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin tehdä testin lämpimän ja kylmän veden eroista teen makuun.

Lähdin liikkeelle pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Ruokalusikallinen teetä noin litran vetoiseen astiaan, vettä päälle ja vuorokaudeksi jääkaappiin muhimaan. Seuraavana päivä oli sitten aika laittaa testilaboratorio pystyyn ja hauduttaa pannullinen samaa oolongia vertailukohdaksi.

Välineet.

Litku ennen mukiin menoa.

Ainakaan väriin kylmähaudutus ei vaikuttanut. Maku oli puolestaan erittäin positiivinen yllätys. Makea ja erittäin kukkainen. Ensimmäisenä mieleen tuli krysanteemi. Ja kyllä se vaahterasiirappi siellä myös maistui. Lämpimässä vedessä 2 minuuttia hautunut verrokki ei itseasiassa eronnut paljoakaan kylmästä pikkuserkustaan. Ehkä pieni kermainen vivahde oli tullut lämmön myötä mukaan. Toisaalta taas kylmähaudutuksen läpikäynyt haude antoi maut jotenkin selvempinä ja kirkkaampina.

Värissä ei suurta eroa ollut.

Ladukkaan teen tunnistaa lehdistä.

Oolongin kylmähaudutus on hyvä vaihtoehto jääteelle. Ainakaan omaan makuun en sokeria kaivannut mukaan. Yleensähän jääteet ovat niin sokereilla kyllästettyjä, että hampaat itkevät jo pelkästä ajatuksesta. Kokeilkaa ihmiset!

Bruichladdich Black Art ja ajan henki

Viskimaailma on muuttumassa. Single Malt -viskien saatua blendeiltä hiukan jalansijaa maailmanmarkkinoilla, on tislaamoilla yhä suurempi hätä täyttää viskiä himoitsevan maailman vaatimuksia. Enää single malt -viskit eivät ole pelkkä skottien tarkoin varjeltu salaisuus ja maailmanmarkkinoita hallitsevien blendien raaka-aine. Viski on yksi himotuimpia juomateollisuuden luksustuotteita, jota kerätään ja juodaan enemmän kuin koskaan sen historiassa.

Tislaamoiden strategiat muuttuneilla kuumentuneilla markkinoilla vaihtelevat. Ikämerkitsemättömien viskien lanseeraaminen on yksi näistä. Esimerkiksi  Highland Park on tuonut markkinoille "travel retail exclusive" -sarjansa Orkneyn saarella asuneiden viikinkien mukaan nimettynä. Sama sarja käyttää hyväkseen myös toista nousevaa trendiä: vahvaa brändäystä. Viikingit ja erilaiset gaelinkieliset väännökset tislaamojen historiasta/maantieteestä ovat erittäin suosittuja. Enää ei haluta ostaa viskiä,, vaan mukaan pitää saada myös tarina viskin takaa - tosi tai keksitty.

Kolmas tapa reagoida maailmanmarkkinatilanteeseen on erilaiset erikoispullotteet, joita valmistetaan vain rajoitettu erä. Tämän alan pioneerina voidaan pitää Bruichladdichia, jonka erilaisten OB-pullotteiden määrästä olen ainakin minä tippunut laskuista. Bruichladdichin hurjalle pullotemäärälle on toki myös ns. "oikeita" syitä: 2001 uudelleen toimintansa aloittaneen tislaamon piti saada rahaa myös sisäänpäin, jotta tislaamo selviäisi taloudellisesti hankalista ensimmäisistä vuosista. Tästä huolimatta pullotteiden määrä ei mielestäni palvele enää tarkoitusta. Onneksi tislaamolta on tullut selkeä viesti, että tarjonta yhdenmukaistetaan ja erilaisten pullotteiden määrä ei tule olemaan alkuvuosien tasolla. Hyvä näin.

Otin Bruichladdichin esimerkiksi, koska ajattelin esitellä aiheeseen sopivan viskin. Bruichladdich Black Art on NASsutusta vaille kaikkea sitä, mihin viskimaailma näyttää olevan menossa: erikoispullote, jonka brändäyksessä ei mielikuvitusta ole säästelty. Tarinan mukaan tislaamomestari Jim McEwan on yön pimeydessä tehnyt taikojaan tynnyreiden kanssa ja loihtinut Black Artin maailmaa ihastuttamaan.

  "A Work of alchemy. The Dark secrets of which Jim will not reveal"

Jim, ja vain Jim, tietää mikä viskistä tekee niin erikoisen, että se ansaitsee nimen "Black Art".

Black Artin brändäys on kuin tehty minua varten. Voin rehellisesti sanoa, että ostin viskin täysin sokkona sen hienon tarinan ja pakkauksen vuoksi. Bruichladdich - Sampo 1-0. Pakkauksen mustan eri sävyt, latinankieliset kirjoitukset ja koristeltu kuusikanta herättävät mielikuvituksen. Ainoa asia, joka häiritsee on se, että  kuusikannan sijaa ei uskallettu käyttää pentagrammia. Se kun on nyt kuitenkin perinteisesti se noituuden ja taikuuden merkki, jota on ollut käytössä niin Wiccoilla kuin Vapaamuurareillakin. Liekö kristityn asiakaskunnan vihat pelottaneet liikaa?

Mielenkiintoinen sivujuonne tässä kehityksessä The Glenlivetin uusi Alpha-pullote, josta kerrottiin vain tislaamo, nimi ja alkoholiprosentti. Näin pääosaan jää tislaamon mukaan pelkkä viski, vaikka todellisuudessa tämä ovela markkinointitemppu verhoaa viskin täysin samanlaisella salaperäisyydellä kuin Black Art. The Glenlivet tekee sen vain hienostuneemmin.

Bruichladdich Black Art 03.1 OB 22yo 48.7% (1989/2011)

Tuoksu: Ruusunmarja, luumua, hiukan suolaa. Mausteinen, ripaus vaniljaa. Vahvan ja monitahoisen oloinen.

Maku: Tammea,marjoja, mausteita. Hiukan palaneita tulitikkuja. Ei kuivu suuhun kuten sherryviskit. Maun rakenne tuo mieleen bourbonkypsytyksen. Monitahoinen ja haastava viski.

Black Art muistuttaa erään kilpailevan tislaamon tuotetta. Macallanin 21yo Fine Oak on minun muistikuvieni mukaan erittäin lähellä Black Artia. Näitä pitäisi ehdottomasti päästä maistamaan vierekkäin, sillä niin vahva mielikuva on. Saatan toki tapojeni mukaan olla aivan hakoteillä, mutta tämä antaisi myös vinkkejä McEwanin taikatempuista. Mainittakoon, että eräs viskiä maistanut ystäväni oli valmis laittamaan päänsä pantiksi punaviiniviimeistelyn puolesta. 

Itse pidän Black Artin tyylisistä viskeistä. Ilman tarinoita ja salamyhkäisyyttä maailma, myös viskimaailma, olisi tylsempi paikka. Ehkä yleensä miehiset viskimarkkinat vierastavat tällaista rationalismista irrottautumista.

Black Art on siis ennenkaikkea ajankuva. Viskimaailman kaksinaamaisuudesta kertoo oman Black Artini kanssa samana vuonna lanseerattu The Laddie Ten, jonka Mark Reynier Suuren Viskikirjan (Readme 2012) mukaan lanseerasi seuraavilla sanoilla:

"Pakkauksessa ei ole lippuja, ei vaakunoita, ei pieniä piirroskuvia Ylämaan laaksoista tai tammitynnyreistä, ei viktoriaanisia kaiverruksia, eikä gaelisia kirjasimia. Ei minkäänlaista keinotekoista perinnettä, jonka taakse piiloutua, vain meidän viskiämme, ja oma edistyksellinen, nykyainen typografia."

Loppuun vielä Black Artin siemailuun sopivaa tunnelmamusaa.

Lapsang Souchong - Viskinystävän tee

Nimimerkki HavisFin haastoi minut kokeilemaan viskinystävien lempiteetä, Lapsang Souchongia. Haaste otetettiin vastaan ja haettiin paikallisesta teekaupasta China Tarry Souchong -nimellä kulkevaa Lapsang Souchongia haudutettavaksi.

Lapsang Souchongia käytetään puhekielessä yleisesti kaikesta savustetusta teestä. Lapsang Souchong näyttää kuitenkin olevan nimitys tietyltä Kiinan teeviljyalueelta (Wikin mukaan Fujian) tulevasta teelajikkeesta. Teehuone Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchong esittelyssä mainitaan, että kaikki Lapsang Souchongit eivät suinkaan ole savustettuja vaan parhaat teelaadut myydään savustamattomina. Vahva savustaminen ja tervaesanssin lisääminen teehen on joissain tapauksissa keino peittää teen alkuperä, jolloin Lapsang Souchong nimen alla voidaan myydä myös muiden alueiden teelaatuja. Herkkähipiäisempi kutsuisi tätä piratismiksi.

Lehdet ennen haudutusta.

Maistelussa oleva tee myytiin minulle nimellä "China Tarry", joka viittaa vahvaan tervaiseen aromiin, joka teessä on. Perinteisesti Lapsang Souchong savustetaan mäntysavussa. Jos mänty sattuu olemaan tervaista, tulee myös teehen tervainen vivahde. Toinen vaihtoehto on mainitsemani tervaesanssi. Kupissa olevan teen kohdalla en osaa sanoa, onko kyse ns. "aidosta" Lapsang Souchongista vai halvasta taiwanilaisesta kopiosta. Hinta puoltaisi ehkä jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kovin edulliselta oma tee ainakin Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchongeihin verrattuna vaikutti.

Ensimmäinen haudutus kupissa.

Lapsang Souchong maistui omaan suuhun tällä kertaa paljon paremmalta kuin muistin. Osansa voi olla myös kehittyneillä haudutustaidoillani. Nykyään maltti pysyy mukana haudutuksessa ja teetä eksyy haudutusastiaan yleensä kohtuullinen määrä. Varsinkin näin vahvassa teessä tämä on tärkeää, sillä liian vahvana/kitkeränä Lapsang Souchong on juomatonta kuraa. Tällä kertaa haudutus kuitenkin onnistui ja tee maistui aika tutun kuuloiselta: savua, tervaa, tupakkaa. Savu ja terva kietoutuivat yhteen hyvin pehmeäksi makuelämykseksi. Lehdet kestivät mainiosti myös toisen haudutuksen.

Itseasiassa teen pehmeä savu muistuttaa joitain vanhempia Islay-pullotteita. Äkkiseltään esimerkiksi Laphroaigin 18-vuotiaan pehmeä savuisuus antoi samankaltaisia elämyksiä. Tällaisena teetä sopii todellakin suositella savuisten viskien ystäville, vaikkakaan se se ei äärimmäisyydessään vedä vertoja omalle suosikilleni - Pu-Erhille. Tervaisesta menneisyydestä tunnetussa Oulussa tätä on oikein tunnelmallista maistella ja katsella ulkona maanantaita piristävästi raiskaavaa syyssadetta.

Jäätelökesä ja Not-so-soft Ice

Kesä ei ainakaan Oulun korkeudella ota loppuakseen, ja lämpimästä säästä on saatu kärsiä vielä näin elokuussakin. Kuumotusta helpottamaan tarttui lähimarketista mukaan Arlan pehmisainetta, ja eihän sitä voinut olla kokeilematta viskipehmiksen tekoa.

Viskiksi valitsin Taliskerin Stormin, kun se sattui olemaan muutenkin esillä, ja annostelussa koitin käsivarasta huolimatta olla maltillinen. Niin monesti viski jyrää muut maut, jos sitä menee johonkin sekottamaan.

Dynaaminen duo.

Valmistus oli pakkauksen ohjeita noudattaen helppoa. Ensin annettiin aineelle hiukan kuohkeutta ja lisättiin mausteet, tässä tapauksessa loraus viskiä, ja lyötiin pakasteeseem jässittymään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen möhnä otetaan sulamaan ja kuohkeutetaan tehosekoittimella uudestaan. Jopa minä onnistuin olemaan sössimättä tätä.

Ja kyllä, hyvältähän se maistui. Selkeästi tujumpaa kuin monet Irish cream -viritelmät, joita olen jäätelön muodossa maistanut. Saattaisi toimia vähemmän turpeisella viskillä paremmin. Yhtä kaikki, jälleen hauska kokeilu viskin parissa.

Vohvelin puutteessa mönjä katosi kitusiin lusikan avulla suoraan kulhosta.

Kesäiltoja tulee myös silloin tällöin vietettyä patiolla istuen ja viski-ihmisenä tie vie usein St. Michaeliin. Uutuushyllyssä oli Kilkerranin "Work in Progress" nelospätsiä, ja suosittelen kyllä  lämpimästi kokeilemaan! Hieno viski ottaen huomioon, että kyseessä on kaiken järjen mukaan suhteellisen nuori tisle. Meni välittömästi ostoslistalle. Käykäähän testaamassa.

Hyvää syntymäpäivää Just Peat It!

Just Peat It! täytti viikko takaperin pyöreät kaksi vuotta. Ajattelin viime syntymäpäivien tapaan summata hiukan kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdiskella hiukan blogin tulevaisuutta.

Kulunut vuosi antoi viskin saralla paljon hienoja elämyksiä. Erityisesti ensimmäinen Skotlanninmatka oli unohtumaton elämys. Tislaamovierailut antoivat aivan uutta syvyyttä harrastukseen ja bloggailu tienpäältä osottautui hauskaksi ajanvietteeksi. Jos Allah suo ja tähtimerkit ovat otolliset, yritän järkätä itseni viskin ihmemaahan myös ennen seuraavia syntymäpäiviä. Se Mekka ja Eldorado, Islay, jäi kuitenkin vielä kokematta.

Blogin puolella olen huomannut, että perinteinen "viski, pikkuisen historiaa ja tasting notet" -konsepti on jäämässä kuin itsestään taka-alalle. Suuri visio ja haave olisi tuottaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon ns. "toimitettua" sisältöä. Matkapäiväkirjat ja esimerkiksi Hermannin viskitilan ja St. Michaelin toimintaa esittelevät bloggaukset ovat sellaista, joita itse haluaisin tehdä ja lukea. Tastingnoteja kun on vanhan rovaniemeläisen sananlaskun mukaan "methät väärällään". Tietysti näihinkin voi aina tuoda sitä kuuluisaa omaa näkemystä, jolloin niistä tulee hiukan valtavirrasta erottuvampia ja siten tekemisen arvoisia.

Numeroiden valossa kulunut vuosi oli menestyksekäs. Kuukausittainen kävijämäärä nousi reilun 1200 kävijän tienoille, mikä on prosentiaalisesti merkittävä nousu edellisvuodesta. Bloggausmotivaation kannalta tämä on tärkeää, sillä ilman yleisöä ei tekstejä olisi järkeä julkaistavaksi asti värkätä. Pitkällä tähtäimellä myös jonkin tyyppinen yhteisöllisyyden kasvattaminen olisi poikaa. Esimerkiksi nimimerkki Havis Fin:in heittämä Lapsang Soushong -haaste on korvan takana ja teetkin kaappiin hankittu. Isommassa mittakaavassa erilaisten pienten haasteiden heitto koko bloggaavalle viskiväelle voisi elävöittää skeneä.

Kulunut vuosi jätti myös paljon parantamisen varaa. Suuren viskikirjan esittely oli hyvä muistutus siitä, että faktat kannattaa tarkistaa kunnolla ennen kun niitä oman nimensä alla alkaa esittämään. Toinen ehdottomasti kehitettävä osa-alue on blogin kuvat. Valokuvaus tuntuu vain pakolliselta pahalta eikä minulle ole intohimoa lähteä asiaan vihkiytymään saati investoimaan järjestelmäkameroihin. Lisäksi olen tietyiltä osin atk-vammainen, eikä photoshop kuulu käytetyimpien ohjelmien listalle. Ehkä teen asialle jotain, ehkä en.

Tulevaisuus näyttää pohjoisessa viskin suhteen kuitenkin valoisalta. VYS:sin tapahtumat St. Michaelissa ovat keränneet mukavasti väkeä ja ainakin itse olen saanut tutustua mukaviin uusiin viskinystäviin näiden tilaisuuksien kautta. Toivottavasti näistä tapahtumista on positiivista kerrottavaa myös seuraavan 12 kuukauden aikana. Loppuun vielä pirteä syntymäpäivälaulu.

Rooma ja kadonneen aarteen metsästäjät

Audrey Hepburnin innoittamana suuntasin naiseni kanssa lomalle Roomaan. Ilman tuliaisiahan ei viskinystävä ulkomailta poistu, joten Rooman viskikaupat oli viikon aikana otettava haltuun.

Dionysos, satyyri ja pantteri.

Alku oli pelottava. Viintä löytyi kaupoista joka lähtöön, mutta viskiosastoa edusti valitettavan usein tiskin takaa tuijottava Johnnie Walker X Label. Jotta NSA:kin saisi aikeeni selville, otin Googlen kauniiseen käteen ja tein hiukan salapoliisityötä. Kaksi kauppaa näytti hakujen perusteella käymisen arvoiselta: Enoteca Al Parlamento Achilli, Via dei Prefetti 15, sekä Enoteca Contantintini, Piazza Cavour 16.

Ensimmäisenä eksyin Achillin hyllyjä ihastelemaan. Kauppa on kätevästi noin 5 minuutin kävelymatkan päässä Pantheonilta, joten siellä vierailu on helppo yhdistää kaikkien julmalten temppelin ihasteluun. Espanjalaisten portaiden metropysäkiltä kävelyä on noin 15 minuuttia. Kartta kannattaa napata mukaan, sillä kauppa on hämärällä sivukujalla keskellä historiallista keskustaa.

Itse kauppa ylitti kaikki odotukset. Viskeille oli viineihin keskittyneessä kaupassa varattu noin 5 metrin hylly katosta lattiaan. Ja mitä viskejä se sisälsikään! Tämä on kauppa, johon kannattaa mennä paksumman lompakon kanssa, sillä yli tuhannen euron pulloja oli tarjolla häkellyttävä määrä. Itselle tutuimpina mm. Ardbeg -73 ja -75, Bowmore -56 ja -68, 60-luvun Highland Parkeja, 60- ja 70-luvun Springbankeja etc. Lisäksi erilaisia indieitä oli suuri määrä, muun muassa Rare Malts -sarja oli hyvin edustettuna.

Ruokailusalista löytyi lisää viskejä. Omat löytöni voi bongata vasemmasta yläkulmasta.

Ystävällinen ja hyvin englantia puhuva myyjä kertoi kaupan olevan yli 40 vuotta vanha, joten kokoelmaa ei ihan tyhjästä ole nyhjäisty. Annoin myyjälle hintahaitariksi noin 100 € ja aloimme etsiä sopivaa pullotetta kotiin viemisiksi. Useamman mielenkiintoisen pullon jälkeen ylähyllyltä, jonne ainakaan omat silmäni eivät riittäneet etikettejä lukemaan, löytyi todellinen lottovoitto. Myyjä toi eteeni Murray McDavidin Ardbeg 1991/2000 ja saman pullottajan Macallan 1990/2000. Hintaa näille kahdelle pullolle jäi yhteensä 135 €, ja ainakin minä poistuin tyytyväisenä kaupasta.

Achilli toimii myös ravintolana.

Enoteca Constantini sijaitsi puolestaan Castel Sant'angelon takapihalla, Piazza Cavourin reunalla. Metrolta kävelymatka on jälleen pitkä, lähin pysäkki kantaa nimeä Lepanto. Suosittelen siis yhdistämään käynnin Enkelten linnassa vierailuun tai ottamaan bussin. Kannattaa varoa kuitenkin osumasta paikalle keskipäivällä, sillä kauppiaalla on päiväuniaika  klo 13:30-16:30.

Tarjoukset esiteltiin jo ulkona sijaitsevassa vitriinissä.

Constantinin hyllyt eivät pursuneet samanlaisia harvinaisuuksia kuin Achillin, vaikka jotain toki löytyi. Esimerkiksi Bowmoren keraamiset pullot tuijottivat hyllystä. Hintataso oli ainakin peruspullotteissa Achillia hiukan edullisempi. Sisäänheittotarjouksena oli Taliskerin kymppi 30 €:n hintaan. Asiakaspalveluhenki ei valitetattasti ollut Achillin tasoa ja tietoa pulloista ja niiden hinnoista sai nyhtää. Veikkaan syyksi kielimuuria.

Koko hylly ei mahtunut edes kuvaan.

Yritän yleensä hankkia reissuilta aina yhden itselle uuden Clynelishin ja Constantini auttoi tässä hankinnassa. Hyllyjen takaa löytyi hämmentävä kierrekorkilla varustettu indie Clynelish vuosiluvuilla 1983/1996 pullottajana The Vintage Malt Whisky Co. Soitto kotimaahan internetin ääressä olevalle ystävälle paljasti, että 78 €:n hinta ei välttämättä olisi ns. huono diili. Rahat tiskiin ja hymyillen kotia kohti. Mukaan olisi saanu edullisesti myös 14yo Flora & Fauna -pullotteen, mutta viskibudjetti alkoi olemaan finaalissa.

Artefaktit lähikuvassa. Quinta Ruban tarttui vielä lentokentältä kaatopulloksi.

Kokonaisuutena kaksi testaamaani Rooman viskikauppaa olivat ehdottomasti vierailun arvoisia. Kaatopullot kannattanee edelleen hankkia lentokentiltä, mutta näistä pitkät perinteet omaavista alan liikkeistä voi löytää jotain oikeasti mielenkiintoista. Aarteen metsästystä parhaimmillaan!

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.

Pari sanaa St. Michaelista

St. Michaelin ei pitäisi olla kenellekään suomalaiselle viskiharrastajalle outo nimi. Baari on pitkään ollut ainoa suomalainen viskibaari, joka on saanut kultaisen mitalin Whisky Magazinen vuosittaisessa viskibaari arviossa. Tämän vuoksi oli korkea aika ottaa ravintolapäällikkö Heikki Puhakka pieneen haastatteluun ja selvittää tarina St. Michaelin takana ja kysellä kuulumisia noin muutenkin.

St. Michaelin tarina ulottuu aina kultaiselle 90-luvulle. 1998 nykyisen omistajan viskiharrastuksen pohjalta syntyi idea todellisen irkkubaarin perustamisesta Ouluun. Viskit olivat mukana kuvioissa heti alusta asti ja hyllyissä pyrittiin pitämään, kuten nykyäänkin, kaikki mielenkiintoisimmat Suomeen maahantuodut viskit. Aluksi viskikokoelma pysyi maltillisesti "vain" 200-250 pullon tietämillä, mutta 2006 toteutettu laajennus pisti numerot uusiksi ja nykyään "Maikkelin" hyllyjä koristaa noin 400 erilaista viskiksi luokiteltavaa alkoholijuomaa.

Pullojen paljouden keskellä tulee miettineeksi kokoelman tarkoituksenmukaisuutta. Onko kyseessä status-kysymys ja viskit olisivat enemmänkin sisustuselementti? Tätä tulkintaa Puhakka ei kuitenkaan niele, vaan toteaa viskien olevan tärkeässä osassa baarin liikevaihtoa. Esimerkkinä hän antaa liikematkoilla Oulussa kääntyvät liikemiehet/naiset. Tiskin takana kuulee usein sananparren: "työkaverini suositteli tätä paikkaa ja käski maistamaan viskiä X".  

Hurjasta valikoimasta huolimatta Puhakan mukaan laatuvaatimuksista ei olla pulloja haaliessa tingitty. Pullojen määrä olisi kuulema helppo kasvattaa 700-800 erilaiseen pullotteeseen, mutta tässä puhakka ei näe järkeä: laatu korvaa määrään viskissäkin. Kaikki mielenkiintoisimmat maahantuodut pullotteet St. Michael yrittää koettaa siis hyllyihinsä saada. Viskien lukumäärästä puhuttaessa Puhakka väläyttääkin mielenkiintoisen ajatuksen. Oma maahantuonti mahdollistaisi kokoelman kasvattamisen laadusta tinkimättä ja takaisi varmasti mielenkiintoisia ja uniikkeja pullotteita St. Michaelin asiakkaiden iloksi. Ajatus on vielä idean tasolla, mutta tuskin kukaan viskinystävä maahantuonnin laajentumisesta keksisi pahaa sanottavaa.

St. Michaelin kokoelmista uskoisi löytyvän myös harvinaisempia herkkuja. Pyysin Puhakkaa nimeämään muutamia heidän erikoisuuksistaan ja lista oli vakuuttava. Arvokkaimman viskin titteliä St. Michaelissa kantaa Midleton 1973, josta lompakko kevenee reilun 200€ neljältä sentiltä. Muita erikoisuuksia ovat muun muassa Ardbeg 1975, Lagavulin 21yo, Highland Park 40yo, Thomas H. Handy sekä Higland Parkin Magnus -sarjan pullotteet.

Highland Parkista puhuttaessa nousi esiin myös mielenkiintoinen fakta Highland Parkin ja St. Michaelin yhteyksistä. Whisky Magazinen kultaisen mitalin taustalla vaikuttaa Highland Parkin Brand Ambassador Martin Markvardsen (Puhakka ei ollut nimestä varma, mutta pienellä salapoliisityöllä ei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt). Markvardsen oli ollut kouluttamassa St. Michaelin väkeä viskin saloihin ja ihastunut samalla baarin tunnelmaan ja vinkannut Whisky Magazinelle paikasta. Miestä on myös kiittäminen Highland Parkin tynnyrinpäästä, joka löytyy  kunniapaikalta baarin seinältä.

Ennen kuin päästin Puhakan palvelemaan janoisia asiakkaita, kysäisin nopeasti vielä kesän ja syksyn tasting-toiminnasta. Yhteistyö VYSsin kanssa kuulema jatkuu ja mielenkiintoisia tastingeja on luvassa myös tulevaisuudessa. Sen tarkemmin Puhakka ei halunnut salaisuuksien verhoa raottaa, mutta ainakin Campletownin ja Kilchomanin viskit saavat omat tilaisuutensa ennen vuoden vaihdetta. Mielenkiintoisia juttuja siis luvassa!

P.S. Nopeiten ja parhaiten St. Michaelin tastingeista saa tietoa kiikuttamalla omat yhteystiedot tiskille. Tastingeista ilmoitetaan tekstiviestillä/sähköpostilla yleensä hyvissä ajoin.

Irlantilaiset viskit -tasting St. Michaelissa

Helteiden hellimä Oulu sai eilen vieraakseen VYSsin Mikko Honkasen ja kuusi kappaletta irlantilaisia viskejä. Paikkana toimi tietysti St. Michael ja paikalle oli eksynyt pitkälti toistakymmentä viskinystävää. Kattaus ei hirveämmin etukäteen riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta setin ideaa viskit näin jälkeen päin ajatellen palvelivat oikein hyvin: tarkoituksena oli esitellä erilaisia vihreän saaren viskityylejä. Kattaus näytti seuraavalta:

Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt

En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt  todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.

Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.

Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.

Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!

Viskikirjallisuutta: Whiskey & Philosophy

Otan tällä kertaa esittelyyn jälleen viskikirjallisuutta.Viimeksi esittelemäni Suuri Viskikirja on hyvä esimerkki siitä, mitä viskikirjat yleensä ovat. Ne keskittyvät lähinnä itse viskiin ja tislaamoihin. Tämä lähtökohta on hedelmällinen tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos haluaa ymmärtää viskiä syvemmin, täytyy lähestymistapaa muuttaa. Tällaisiä viskikirjoja on minulla tullut eteen hyvin vähän. Itse asiassa vain Sir Robert Bruce Lockhartin aiemmin tässä blogissa esittelemäni teos on yrittänyt avata viskin problematiikkaa itse viskiä syvemmälle.

Fritz Allhoffin ja Marcus P. Adamsin toimittama Whiskey & Philosophy: A Small batch of Spirited Ideas on tällainen kirja. Nimensä mukaan sen kunnianhimoisena tehtävänä on tuoda esiin ja aukaista viskin ympärillä pyöriviä filosofisia ongelmia. Viskiä lähestytään kirjassa useista eri lähtökohdista usean eri kirjoittajan voimin. Edustettuina ovat niin viskin historia, kokemuksellisuus kuin viskin metafysiikkakin. Esseiden "filosofisuus" vaihtelee laidasta laitaan. Osa kirjoituksista on kuin suoraan Niin & Näin -lehden sivuilta, osa taas kevyempiä pohdintoja elämän veden filosofisesta luonteesta.

 Järkyttävimmän hetken koin Ian Buxtonin Provenance and Authenticity: The Dual Myths of Scotch -esseen parissa. Buxton on esseessään käsitellyt viskiä lähes samoin sanakääntein ja käyttänyt myös samoja esimerkkejä kuin minä omissa viskifilosofisissa blogikirjoituksissani. Muutama muukin essee herätti sen verta paljon ajatuksia, että mielessä kävi kommentaarien kirjoittaminen tähän blogiin. Hedelmällinen tapa avata kirjan tekstejä olisi myös lukupiiri, jossa yhden esseen nostamista kysymyksistä keskusteltaisiin viskilasin äärellä. Ihana kirja!

Vaikka filosofia ei muuten kiinnostaisi, kannattaa jokaisen viskinystävän harkita vakavasti kirjan hankkimista käsiinsä. 20 eri aiheita käsittelevän esseen joukosta löytyy myös kevyempää luettavaa, eikä se raskainkaan tavara mitään Hegeliä tai Heideggeriä ole, vaikka ensin mainittua yhden esseen verran käsitelläänkin. Hyvä englanninkielentaito ja pari dramia viskiä on kaikki, mitä tämän teoksen kanssa seurusteluun tarvitsee.

Loppuun vielä blogivinkki, joka sivuaa myös yhtä kirjan kantavista aiheista - viskinmaistelua. http://vaarinmaisteltu.blogspot.fi/

Viskikirjallisuutta: Suuri Viskikirja

Joulupukki toi minulle Suuri Viskikirja nimisen teoksen, josta olen aikonut kirjoittaa jo pitkään. Otetaan nyt vahinko vihdoin takaisin.

Kirjaa "arvostellessa" pitää aina miettiä kirjan kohderyhmää. Gavin D. Smithin ja Dominic Roskrown kirjoittama Suuri Viskikirja yrittää selkeästi tavoittaa viskinharrastajien koko kirjon. Se mainostaa esipuheessaan olevansa "kaikkien aikojen yksityiskohtaisin ja ennen näkemättömän laajaan tutkimustyöhön perustuva kirja maailman tislaamoista ja niitä pyörittävistä ihmisistä." Paljon luvattu, mutta katsotaan, onko lupauksissa mitään perää.

Visuaalisesti erittäin näyttävä kirja alkaa sen ehdottomasti heikoimmalla osalla. Minulla oli suuria vaikeuksia saada johdantoa luettua alusta loppuun. Tekstiin sisään tehdyt lihavoinnit keskeyttivät ikävästi lukemisen ja suurin osa niistä on mielestäni täysin irrelevantteja. En ole kirjojen tekemiseen perehtynyt, joten en kommentoi keneen syyttävä sormi pitäisi osoittaa, mutta lihavoinnit ovat joka tapauksessa erittäin epäonnistunut ratkaisu. Lisäksi runsaat lainaukset saavat johdannon tuntumaan enemmänkin Facebook-seinältä kuin tietokirjalta.

Sinänsä johdanto ottaa mukavan erilaisen näkökulman viskiin ja sen valmistukseen. Siinä ei paasata yhtä totuutta, vaan asioista kertomaan on koottu eri puolilta maailmaa viskiammattilaisia, jotka antavat oman mielipiteensä asioista. Muun muassa viskin alkuperää koskeva luku on suorastaan hulvatonta luettavaa. Macmyran markkinointipäällikkö Lars Lindenbergin teoriat viskin alkuperästä ovat kuin gööttiläistä historiankirjoitusta parhaimmillaan.

Loppu kirja on jaettu viskinvalmistusalueiden mukaisiin päälukuihin. Yhtä tislaamoa ja sen viskejä esittelevät kappaleet ovat kuin oma näkemykseni hyvästä blogikirjoituksesta: niissä kerrotaan lyhyesti tislaamon historia, esitellään muutama viski ja yleensä kommentoimaan on saatu vielä joku tislaamon toimintaan omakohtaisesti perehtynyt ammattilainen. Noteja on tarjolla vähän eli niiden perässä juoksevien kannattaa rahaansa satsata esimerkiksi Whisky Bibleen tai kirjoittaa googleen "whisky notes". Muuten kirja antaa todella kattavat perustiedot tislaamoista ja yleensä vielä jotain ekstraa päälle.
 
Lopusta löytyvä Jarkko Nikkasen kirjoittama suomalaisia tislaamoja esittelevä osuus on myös hyvä. Muistaakseni Teerenpelin ja Beers Hunter'sin tislaamoesittelyt löytyvät myös Viskiatlas-teoksesta. En ole näiden kahden kirjan tislaamoesittelyjä päässyt vertaamaan, joten en osaa kommentoida, tuoko Nikkanen jotain uutta lukijoidensa ihmeteltäväksi.

Kustantajasta johtuen en voi olla vertaamatta kirjaa myös Dorling Kindersleyn 2009 julkaisemaan World Whisky -teokseen. Teos on suomennettu nimellä Maailman viskit - 701, joita on nautittava edes kerran eläessään. Suuri viskikirja ei kyseisen teoksen omistajille mielestäni kovin paljoa uutta tarjoa. Jos puolestaan on hankkimassa ensimmäistä yleisteosta viskistä, on Suuri Viskikirja paras suomenkielinen vaihtoehto markkinoilla.